Luova lokakuu – 21. Sävy

Luova lokakuu -inspiraatiohaasteen päivän sana on sävy. Alkukuusta inspiraatiosanana oli väri, ja silloin kerroin seinien maalaamisprojektistamme. Nyt sävy-sanan äärellä käänsin katseeni itseeni ja jäin pohtimaan sanaa näin hiustenvärin ja sen eri sävyjen näkökulmasta – minulla on nimittäin ollut elämäni aikana useita eri hiusvärejä.

Aloitin hiusten värjäämisen 9-vuotiaana kuparilla sävyllä, ja se onkin ollut elämäni aikana se hiusväri, johon olen palannut kerta toisensa jälkeen. Yläasteen puolivälistä aivan amk-opintojen alkupuolelle tein matkan brunetten elämään, mutta pitäydyin pitkälti lämpimän ja punertavan ruskeissa sävyissä. Valmistuessani ylioppilaaksi liukuvärjätyt hiukset olivat pop, joten ruskeasta kupariin liukuva väri oli silloin kovaa huutoa. Se on edelleen lempihiusvärejäni.

Amk-opintojen aikana kokeilin monia eri hiusvärejä ja tein paluun punertavien ja kuparisten sävyjen maailmaan. Blondina viihtyessäni kokeilin silloin uutuustuotteina olleita poispestäviä pastellivärejä latvoihin. Niistä en löytänyt kuvia, mutta testissä olivat niin sininen, liila kuin pinkki. Pinkit latvat tekivät paluun valmistumisen jälkeen aloitettuani työt ylioppilaskunnassa. Sittemmin hypin etenkin punaisen ja vaalean välillä, mikä oli tottakai kampaajille varmasti ilon asia. Häissä sävy oli leiskuvan kupari.

Alkuvuodesta 2023 juurikasvuni oli sen verran pitkälle kasvanut, että leikkasin hiukset aivan lyhyeksi ja jäljelle jäi vain oma värini – ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2003. Olen siitä lähtien pitkälti viihtynyt tässä omassa värissäni ja päässyt viimein kokeilemaan permanenttia, josta haaveilin monta vuotta, mutta jota en hiusteni terveyden kannalta aiemmin hankkinut. Tänä vuonna kaipuu kuparin pariin on ollut aika vahva, joten olen ottanut kuparin sävyisiä raitoja.

Alla hiusvärejäni vuosien varrelta! Kuvissa ovat aliedustettuina kuparin ja vaalean sävyt, sillä niitä on useammalta vuodelta, kuin mitä alla on kuvia.

Jätä kommentti