Tavoitteenani tälle vuodelle oli pelata yksi toivelistallani oleva peli kuussa, mutta se ei osoittautunut realistiseksi ajankäytön kannalta. Sain taannoin pelattua The Quarryn (2022), ja tämä jää tämän vuoden viimeiseksi Toivelista testissä -tekstiksi – ensi vuonna ensimmäisenä vuorossa sitten Undertale (2015), kunhan saan pelattua sen ensin loppuun!
Tämä blogiteksti sisältää juonipaljastuksia selviytymiskauhupelistä The Quarry (2022). Juonipaljastukset on merkitty erikseen. Pelin sisältövaroitukset: väkivalta, gore ja body horror, eläimiin kohdistuva väkivalta, kidnappaus
Tässä osiossa ei ole yksityiskohtaisia juonipaljastuksia, vaan yleinen kuvaus ja arvostelu pelistä.
Yksi ensimmäisistä peliarvosteluistani täällä blogissa oli Until Dawn (2015) -pelistä keväällä 2018. The Quarry on pelimekaniikoiltaan, visuaalisuudeltaan, tunnelmaltaan ja tematiikoiltaan hyvin Until Dawnin kaltainen, ja sitä onkin kuvailtu sen seuraajaksi, vaikkei peli jatko-osa olekaan. Until Dawnin kaltaisesti The Quarry on selviytymiskauhupeli, jossa pelaajan tulee tehdä valintoja pitääkseen joukko nuoria hengissä yhden yön tapahtumien ajan. Teinislasherit ja hirviökauhut ovat toimineet niin ikään The Quarryn inspiraationa, ja molemmat välittyvät mielestäni onnistuneesti pelin jännittyneestä tunnelmasta.
”What doesn’t kill you will make you stronger.” – Hackett’s Quarryn kesäleirin motto
Prologi ja pelin alkuasetelma
The Quarry sijoittuu Northkilliin Hackett’s Quarry -nimiselle kesäleirille, johon yhdeksän nuorta leiriohjaajaa on suuntaamassa viettämään elämänsä kesää – mahdollisesti viimeistä sellaista. Prologissa kaksi leiriohjaajaa, pariskunta Laura ja Max, suuntaavat autollaan kohti Hackett’s Quarrya hieman etuajassa. On pimeää, ja kaksikko on eksynyt – varmasti mitään pahaa ei ole tapahtumassa. Max väistää tiellä olevaa tummaa hahmoa ja ajaa auton pöpelikköön. Pariskunta kinastelee tapahtuneesta, ja Max yrittää saada autoa taas käyntiin. Sillä välin Laura harhailee pimeässä metsässä ja löytää jälkiä ”friikkisirkuksesta”, joka on joskus ollut alueella. Lauran ohjaaminen pimeillä metsäpoluilla on hermoja raastavaa ja settaa hyvin The Quarryn onnistuneimmat kauhun hetket – eli sen odottamisen, että jotain tapahtuu.
Laura ja Max kohtaavat kolaripaikallaan paikallisen poliisin Travisin, joka käskee korostetun kiihkeästi kaksikon yöpymään lähimotellissa sen sijaan, että nämä suuntaisivat perille Hackett’s Quarryyn. Ei tarvita suurempaa kauhu- tai ihmistuntemusta ymmärtämään, että Travis käyttäytyy todella epäilyttävästi ja salailee selvästi jotain. Luonnollisesti Laura ja Max pitävät päänsä ja ajelevat Hackett’s Quarryyn, jossa ei ole ketään, sillä kesäleiri ei ole vielä aloittanut toimintaansa. Kaksikko tutkii kesäleirin päärakennusta ja kuulee outoja ääniä kellaribunkkerista. Kuten kauhuteoksessa kuuluu, he menevät tutkimaan ääntä. Jokin olento hyökkää Maxin kimppuun, ja kun Laura yrittää pelastaa tätä, hänet tainnutetaan yllättäen; Travis on piikittänyt häntä rauhoittavilla ja on pettynyt siitä, että kaksikko tuli leirille etuajassa hänen ohjeistuksistaan huolimatta.
Pelin tapahtumat ja arvostelu
On kulunut kaksi kuukautta prologista. Leiriohjaajat Laura ja Max ”eivät koskaan saapuneet leirille”, joten muut leiriohjaajat eli Ryan, Nick, Abby, Emma, Kaitlyn, Dylan ja Jacob ovat joutuneet rehkimään enemmän kesän ajan. Kesäleiri on tullut päätökseensä, ja seurue on tekemässä lähtöä kotiin. Tunteet ovat pinnassa, ja useammalla leiriohjaajalla on ollut orastavaa sutinaa keskenään. Atleettinen ja kujeileva urheilijapoika Jacob ei ole valmis päästämään irti kesäleiriheilastaan, vaaleasta somevaikuttaja Emmasta, joten hän sabotoi seurueen minibussia, jolloin nuorison on pakko jäädä kesäleirille vielä yhdeksi yöksi. Leirinpitäjä Chris Hackett, jota näyttelee slasher-klassikko Screamin David Arquette, on tapahtuneesta tolaltaan ja käskee nuorisoa pysymään visusti sisällä leirimökissä koko yön. Koska tämä on kauhupeli, ja nuoriso on nuorisoa, seurue päättää järjestää bileet ja käyskennellä yö leirialueella. Mitä pahaa heille muka voisi tapahtua?
Pelaajan tehtävä on pitää nuoriso hengissä yön aikana, jona heitä piinaavat niin maalliset kuin yliluonnolliset uhat. Peli koostuu kymmenestä luvusta sekä prologista ja epilogista, ja sen aikana pelaaja pääsee ohjaamaan kaikkia leiriohjaajia ja päättämään näiden tekemisistä ja kohtalosta. Peli sisältää niin dialogi- kuin toimintavalintoja, quick time event -tilanteita kuin erilaisten todisteiden ja vihjeiden keräilyä, jotka vaikuttavat pelin lopputulokseen. Pelaaja kerää pelin aikana myös leirialueelta löytyviä mysteerisiä tarot-kortteja, joita pelin kertoja, ennustajanainen nimeltä Eliza, tulkitsee pelaajalle lukujen välissä. Tarot-korteilla saa näkymiä tulevaisuuteen, jolloin esimerkiksi hahmojen kuolemia on helpompi välttää – tai vaikeampi, jos korttien näkymiä tulkitsee väärin. Koska pelaajan valinnoilla on lähes aina jonkinlaisia seurauksia, haarautuu pelin tarina myös valtavasti, mikä kasvattaa sen uudelleenpeluuarvoa. The Quarryssa on yhteensä 186 loppua, ja luonnollisesti tavoittelin sitä, jossa kaikki selviäisivät hengissä löytäen samalla mahdollisimman paljon vihjeitä, todisteita ja muita keräiltäviä elementtejä. Tämä ei tapahtunut ensimmäisellä yrittämällä, mutta peliä on mahdollista pelata uudelleen tietystä luvusta lähtien, joten tämä kymmentuntinen peli kesti noin kahdeksantoista tunnin verran.
The Quarryn vahvuus on sama kuin Until Dawnin: hahmot on erilaisia, heillä on mielenkiintoiset dynamiikat keskenään, ja heidän kohtaloistaan aidosti välittää; oli se sitten selviytymisen takaamisen puolesta tai ei. Hahmot on hyvin ääninäytelty ja he tuntuvat yksilöiltä, vaikka ovatkin tietynlaisten arkkityyppien varaan rakennettuja. Leiriohjaajien välisten ihmissuhde- ja hengissäselviytymiskuvioiden lisäksi pelaaja pääsee uppoutumaan Hackettien perheen salaisuuksiin, joita onkin sitten roppakaupalla.
The Quarry onnistuu myös piinaavan tunnelman luomisessa; Supermassive Games osaa tehdä toimivia kauhupelejä. Hackett’s Quarryn leirin alueella yöllä liikkuminen on pelottavaa, mutta eteenpäin on puskettava, vaikka kaikki kauhuhoksottimet huutaisivat punaisella. Pääsiassa yölliseen aikaan sijoittuvaksi peliksi The Quarry on valitettavan pimeä – välillä minun oli vaikeuksia nähdä eteeni, vaikka kirkkaus olisi ollut täysillä.
The Quarryyn kohdistuvat suurimmat kritiikit tuntuvat käsittelevän pelin rytmitystä, mutta itseäni se ei häirinnyt suuremmin. Pelasimme The Quarryn Veskun kanssa yhdessä niin, että hallitsimme kukin tiettyjä hahmoja, jolloin se rytmitti pelaamista omalla tavallaan jo erilailla. Mielestäni kauhupelissä saakin olla hitaampia kohtia, sillä se ylläpitää tunnelmaa ja jännitystä eri tavalla kuin silloin, jos pelaaminen olisi jatkuvaa tykitystä. It’s all about the anticipation. Oma suurin kritiikkini The Quarrya kohtaan liittyy kuitenkin rytmitykseen, mutta ainoastaan pelin lopun osalta: jos tietyt yksittäiset hahmot ovat kuolleet tarinan aikana, peli loppuu aivan seinään tietyn tapahtuman jälkeen, mikä jättää pelaajalle todella vahvan ”tässäkö tää oli?” -fiiliksen. Until Dawnissa loppu tuntui eheältä riippumatta siitä, kuka oli kuollut ja kuka selvisi yön tapahtumista, mutta The Quarryssa on tiettyjä avainhahmoja, jotka kannattelevat pelin tyydyttävää loppuratkaisua – tästä voinee päätellä, että nämä avainhahmot eivät selvinneet ensimmäisellä yritykselläni.
The Quarry on mielestäni onnistunut yliluonnollinen teinislasher, joka ei ota itseään liian vakavasti; pelin dialogi ja huumori on välillä kornia ja hahmojen toiminta nuorille ominaisen dramaattista, mutta se tekeekin siitä niin hurmaavaa. Kesäleiri on ympäristönä kutkuttava kauhunäyttämö, ja alueen sisäiset jännitteet, joista leiriohjaajat ovat aluksi autuaan tietämättömiä, on mielenkiintoinen mysteri selvitettäväksi. The Quarry saa Until Dawnin kaltaisesti suositukseni selviytymiskauhupelien ystäville – se on jälleen kerran Supermassive Gamesin taidokas kunnianosoitus klassikkokauhuelokuville.
Seuraavassa osiossa yksityiskohtaisia juonipaljastuksia ja tarkempia ajatuksiani pelistä.
Juonipaljastuksia sisältävät pohdinnat
Keskeisin kysymys, joka oli huulillani The Quarryn edetessä oli, mikä on tämän pelin yliluonnollinen käänne; Until Dawnissa se oli wendigot, joten varmasti tässäkin olisi jonkinlainen kierrepallo? Vastaus saadaan aika varhaisessa vaiheessa peliä, mutta sen taustoja kaivellaankin loppupelin verran: osa Hackettien perheestä on saanut ihmissuden pureman yrittäessään vapauttaa vuosia sitten alueella oleen kiertävän friikkisirkuksen vetonaulan, susipoika Silasin, ja nyt Hackettit metsästävät tartunnan alkuperää metsissään tehdäkseen kirouksesta lopun. The Quarryn ihmissudet eivät ole perinteisen näköisiä ihmissusia, mikä miellytti minua suuresti; karvaisten suurten susihahmojen sijaan pelin ihmissudet ovat karvattomia, hoikkia ja ketteriä saalistajia, joilla on terävähampaiset kidat ja verenhimo silmissään. Koska ihmissudet näyttävät keskenään samalta, joutuu pelaaja ihmissusia vältellessään ja mahdollisesti ampuessaan pohtimaan, onko tässä nyt joku Hacketteista vai leiriohjaajista.
Pelin suurin onnistuminen oli mielestäni Lauran hahmo, sillä hän oli loistava final girl; neuvokas, päättäväinen ja oikeissa paikoissa kylmäpäinen. Lauran ja hänet kuukausiksi vanginneen Travisin välinen dynamiikka oli kutkuttavasti rakennettu, ja oli ilo yrittää ottaa Lauran kanssa selvää siitä, mitä Travis oikein aikoo ja mikä hän on miehiään. Ylipäätään Travis oli toinen hienosti kirjoitettu hahmo; hän yritti yhtä aikaa pitää perheensä salaisuuden kaikin keinoin salassa, mutta pitää omalla sairaalla tavallaan Lauran, Maxin ja muut leiriohjaajat hengissä mahdollisimman pitkään. Tämän duon ja Ryanin ennenaikaiset kuolemat pilasivat ensimmäisen pelikokemukseni, mutta onneksi pääsin kokemaan myös pelin parhaimmat lopetukset uusilla yrityksillä.
Lauran ja Travisin lisäksi pidin erityisesti Dylanin hahmosta, sillä hänellä oli paras huumorintaju ja mielenkiintoinen persoonallisuus; yhtä aikaa sarkastinen ja charmikas, mutta kuitenkin herkkä ja torjuntaa pelkäävä. Dylanin ja Ryanin orastavaa romanssia oli ilo seurata ja pelata.
Keskeinen moraalidilemma The Quarryssa on, kumpi osapuoli lopulta toimi oikein: Hackettit, jotka yrittivät vapauttaa Silasin, mutta tulivat samalla levittäneeksi ihmissusitartuntaa, vai Eliza, joka piti poikaansa vankina ja friikkisirkuksen vetonaulana sillä perusteella, että suojeli tätä ulkomaailmalta? Kuka lopulta oli uhri – ja kuinka huonoa omaatuntoa pelaajan tulisi tuntea kirouksen päättämisestä ja Silasin ampumisesta? Onko kyseessä armonanto ja Silasin vapauttaminen vai Hackettien jälkien peittely? Nämä kysymykset jäävät päällimmäisinä mieleen Lauran tehdessä pelin keskeisimmän valinnan sen tapahtumien huipentuessa. The Quarry käsittelee vaikeita valintoja ja omien tekojen seurauksien kohtaamista taidokkaasti, ja pelissä tehdyt päätökset voivat jäädä myös kalvamaan jälkikäteen. Se on mielestäni merkki siitä, että tarina teki tehtävänsä.
Wine, words & lovers 