Blogiteksti sisältää juonipaljastuksia pelistä Resident Evil Requiem (2026). Pelin sisältövaroitukset: K-18 explicit violence, gore, hämähäkit, nuket, itsemurhalla uhkailu
Yleisarvostelu
Tämä osio ei sisällä juonipaljastuksia.
Resident Evil Requiem (2026), eli tuttavallisemmin Resident Evil 9, julkaistiin viime viikon perjantaina 27.2.2026, ja viime viikonloppuni vierähtikin sen parissa. Ennen pelin julkaisua minulta kysyttiin, mitä odotan Resident Evil Requiemilta, ja voin ilokseni todeta, että joka ikinen toiveistani kävi toteen! Ensinnäkin toivoin pelkääväni kunnolla tämän pelin parissa, ja minun on helppo julistaa Resident Evil Requiem kaikista pelottavimmaksi Resident Evil -peliksi, sekä myös pelottavimmaksi videopeliksi, mitä olen koskaan pelannut. Toivoin pelisarjan palaavan perinteisempien zombien kanssa kamppailuun kahden edellisen pelin otettua askelia eri suuntaan tällä saralla – ja kuinka olinkaan kaivannut zombeja, jotka lappaavat päälle ihan porukalla! Eniten kuitenkin kaipasin tarinan paluuta pelisarjan juurille, ja Resident Evil Requiem iskikin juuri siihen nostalgiaan, jota olen näin vajaan kymmenen vuotta pelisarjan parissa viihtyneenä pelaajana sydämeeni kerryttänyt. En liioittele sanoessani, että itkin paikoittain ilon kyyneliä Resident Evil Requiemin parissa.
Resident Evil Requiem sijoittuu lokakuuhun 2026, eli on kulunut 28 vuotta sitten pelisarjan keskeisimmän tapahtuman eli Raccoon Cityn tuhon. Yhdysvaltoja piinaa salaperäinen aalto kuolemia, joita yhdistävät muun muassa selittämättömät tummat jäljet ruumiissa – eikä se ole ainoa asia, joka linkittää kuolleet toisiinsa. FBI:n tiedusteluanalyytikko Grace Ashcroft lähetetään tutkimaan viimeisintä tapausta hylättyyn Wrenwood-hotelliin, jossa hänen äitinsä Alyssa Ashcroft murhattiin kahdeksan vuotta aiemmin. Tapausta tutkii myös veteraaniagentti Leon S. Kennedy, jolla on myös henkilökohtaisia syitä löytää vastauksia mysteeriin. Gracen ja Leonin polut kohtaavat tutkinnan edetessä, ja heidän on molempien kohdattava menneisyytensä samalla kun he selvittävät, miten käynnissä olevat tapahtumat kietoutuvat Raccoon Cityn tuhoon johtaneisiin tekijöihin. Molemmilla on edessään kamppailu elämästä, kuolemasta ja luonnollisesti myös ihmiskunnan kohtalosta.
Resident Evil Requiem on virkistävä kauhupeli ensinnäkin siksi, että sen päähenkilö on todella samaistuttava ja inhimillinen; vaikka Grace on FBI-agentti, hän on selkeästi enemmän toimistotyön kuin toiminnan naisia, mikä tuo raikkaan tuulahduksen arkuutta ja pelokkuutta tämän kauhupäähenkilön toimintaan. Angela Sant’Albano tekee ilmiömäisen roolisuorituksen Gracena, jonka pelko ja ahdistus läpi pelin ovat käsin kosketeltavia, kun Gracen ääni värisee hänen edetessään pimeillä käytävillä ja kohdatessaan kauheuksia, jotka rikkoisivat kenen tahansa psyykettä. Vaikka Grace puskee rohkeasti ja päättäväisesti eteenpäin kaikkien kokemiensa kauhujen läpi, hän tekee sen itseään jatkuvasti tsempaten ja paniikkikohtauksista kärsien. Kauhupeleissä pelkää itse aivan eri tavalla, kun kuulee pelattavan hahmonkin pelkäävän kanssasi. Samalla Resident Evil Requiem tarjoilee pelaajalle myös tuttua ja turvallista Leonin toimintapainotteisemmilla peliosuuksilla, jotka luovat hyvää tasapainoa Gracen kauhuosuuksiin ja rytmittävät pelistä todella harmonisen kokonaisuuden. Gracen ja Leonin tarinat ja peliosuudet etenevät limittäin ja kietoutuvat yhteen todella luonnollisesti.
Oli pelinkehittäjiltä nerokas ratkaisu toteuttaa peliosuudet niin, että Gracen osuuksissa kamera on ensimmäisessä persoonassa ja Leonin kolmannessa persoonassa. Kamera-asetukset voi myös valita itselleen mieluisiksi, mutta kannustan ehdottomasti valitsemaan tällä pelinkehittäjien suosittelemalla tavalla, sillä ensimmäinen persoona ehdottomasti vahvistaa Gracen osuuksien kauhukokemusta, kun taas Leonin toiminnalliset osuudet loistavat, kun pelaaja näkee taistelevan Leonin ja pystyy ohjaamaan tätä vihollisten läpi. Olen pitänyt Resident Evileissä oikeastaan kaikista kameraratkaisuista, sillä ne ovat olleet peleilleen tarkoituksenmukaisia, ja tämä malli on ehdottomasti se, jolla Resident Evil Requiem kannattaa kokea.
Siinä missä Grace Ashcroft on pelaajalle uusi tuttavuus, sanoo hänen äitinsä Alyssa Ashcroftin nimi vähintään jotakin Resident Evil -pelien ystäville. En ole itse pelannut Resident Evil Outbreakia, jonka yksi pelattavista päähenkilöistä Alyssa on, mutta peli sijoittuu Raccoon Cityn tuhon aikaan, joten jonkin verran osaa jo sen perusteella arvata, mitä nainen on kokenut – samoja kauheuksia ovat kokeneet valtaosa Resident Evilin keskeisistä hahmoista. Resident Evil Requiem tarjoaa kuitenkin aivan uusia ulottuvuuksia ja näkökulmia Raccoon Cityn tapahtumiin, mikä tekee siitä todella keskeisen teoksen tässä pelisarjassa.
Kuten alussa mainitsin, Resident Evil Requiem on mielestäni heittämällä pelottavin Resident Evil -peli. Heinäkuussa 2021 kirjoitin seuraavan lauseen Resident Evil Villagea kuvaillessani, joka silloin piti todellakin paikkansa: ”En liioittele ollenkaan sanoessani, että House Beneviento on pelihistoriani, ellei koko elämäni, pelottavin kokemus.” Moni Gracen osio Resident Evil Requiemissa oli minulle pitkittynyt House Beneviento kaikessa pelottavuudessaan. Yksi kokonainen karttakokonaisuus, jossa Gracen piti selviytyä, oli niin pelottava, että vaihtoehtoni olivat joko puskea eteenpäin tai sammuttaa pelikonsoli. Eteenpäin oli mentävä pelosta huolimatta – ja se jos mikä on suuri kunnianosoitus kauhupelille, samoin kuin onnistuminen kauhupeliltä.
Pelasin Resident Evil Requiemin itse vaikeusasteella Standard (Classic), jota suositellaan pelisarjan pitkäaikaisille faneille. Olisin valinnut tämän vaikeustason jo tuon kuvauksen perusteella, mutta sitä seurannut teksti oli se, joka lukotti valintani: Gracen osuuksissa olisi käytössä ink ribbonit, joita klassisissa Resident Evil -peleissä käytetään pelin tallentamiseen pelistä löytyvien kirjoituskoneiden luona. Rajalliset mahdollisuudet tallentaa – ja jatkuvasti lisääntyvät mahdollisuudet menettää peliedistystä kuoleman korjatessa – ovat minulle Resident Evilien suola, jota olen kaivannut.
Resident Evil Requiemin julkaisutrailerissa paljastettiin jo, että peli palaisi Raccoon Cityn raunioihin, mutta sen kokeminen oli kokemus, jota on vaikea kuvailla sanoin, varsinkaan juonipaljastuksitta. Tyydyn tässä kohtaa tekstiä siis sanomaan, että kun peli saa sinut puristamaan ohjainta peloissasi tuntikaupalla, ja muutamaa tuntia myöhemmin itket onnesta sen parissa, on peli ehdottomasti tehnyt jotain oikein. Resident Evil Requiem on todella onnistunut kauhupeli, joka sitoo yhteen taidokkaasti useita tunnelmia ja tarinoita, jotka ovat keskeisiä koko pelisarjan pääjuonelle. Se tarjoaa pelisarjaan Gracen myötä uusia tuulahduksia, mutta sitoo ne kuitenkin luonnollisesti pelin keskeisiin tapahtumiin asettaen Resident Evil Requiemin samaan juonijatkumoon sen parhaiden edeltäjien, etenkin Resident Evil 2:n, kanssa. Resident Evil Requiem on ehta selviytymiskauhupeli, joka pitelee pelaajaa tiiviissä ja piinaavassa tunnelmassa lähes sen koko keston ajan, ja hellittää ainoastaan antaakseen pelaajan kylpeä hetken nostalgiaonnessa.
Resident Evil Requiemia voisi kutsua parhaaksi Resident Evil -peliksi, ja saatan jopa sulattelun jälkeen olla valmis tekemään juuri niin. Recency bias vaikuttaa varmasti jonkin verran, mutta analysoin asiaa itse näin: Resident Evil Requiem on parhaita – ellei paras – pelisarjansa edustaja osana pelisarjansa jatkumoa. Resident Evil Requiem ei olisi tällainen mestariteos ilman edeltäjiään, etenkin klassisia Resident Evil -pelejä, sillä paljon sen juonen ja ympäristöjen iskevyydestä pohjaa siihen tarinaan ja niihin paikkoihin, joiden parissa pelaajat ovat viettäneet vuosikymmeniä, usein lapsuudestaan lähtien, ja joiden vuoksi pelaaja välittää niin paljon. Itsenäisenä teoksena Resident Evil Requiem on upea selviytymiskauhupeli ja varmasti Game of the Year, mutta se kohoaa uusiin ulottuvuuksiin edeltäjiensä, etenkin Resident Evil 2:n viitoittamana. Resident Evil Requiem keikkuu nyt TOP 3 Resident Evil -pelit palkintopallilla kakkosen ja nelosen kanssa, eli varsin hyvässä seurassa. Kaiken kaikkiaan Resident Evil Requiem on yksi parhaista peleistä, joita olen koskaan pelannut, ja selviytymiskauhugenren kiistattomia timantteja.
Jos kiinnostuksesi Resident Evil -pelejä kohtaan on herännyt Resident Evil Requiem -hypen myötä, aloita ainakin Resident Evil 2:lla ennen tätä, sillä silloin saat pelistä kaikista eniten irti – ja tulet samalla pelanneeksi yhdet parhaista Resident Evil -peleistä. Ja sitten kun olet koukussa, pelaa ne kaikki, etkä kadu varmasti hetkeäkään.
Juonikuvaus ja yksityiskohtaiset kommentit
Juonipaljastukset alkavat tästä.
Joko Resident Evil Requiem, tai sitten Playstation 5, ei ollut yhteistyöhaluinen itse otettavien kuvakaappausten osalta, joten kuvitan tätä blogitekstiä konsolin automaattisesti ottamilla kuvakaappauksilla niiltä hetkiltä, kun saavutin jonkun saavutuksen. Saavutuksia kertyi 32 pronssista ja 1 hopeinen näin ensipeluulta, vaikka en niitä mitenkään tässä kohtaa tietoisesti tai tiedostamatta keräillyt.
Wrenwood
Grace 1 – Wrenwood Hotel
Yhdysvaltain Keskilännessä, Raccoon Cityn raunioiden naapurissa, on Wrenwoodin kaupunki, josta on löydetty viimeisin kuolonuhri osana mysteeristä kuolemien ketjua. Uhrit ovat kaikki Raccoon Cityn tapahtumien selviytyjiä, ja heidän ruumiitaan peittävät selittämättömät tummat jäljet. FBI:n tiedusteluanalyytikko Grace Ashcroft lähetetään tutkimaan viimeisintä tapausta hylättyyn Wrenwood-hotelliin – vaikka on tiedossa, että Gracen äiti, tutkiva journalisti Alyssa Ashcroft, murhattiin kyseisessä hotellissa kahdeksan vuotta sitten. Grace saapuu Wrenwoodin kaduille, ja pelaaja pääsee ohjaamaan häntä arkisesta ihmisvilskeestä poliisinauhoin eristetyille kujille ja itse hylättyyn hotelliin. Tässä kohtaa muistiinpanoissani lukee ”HYVÄÄ KAUHUA”, ja sitä tämä peli vahvistaa olevansa jo näin kättelyssä. Wrenwood-hotelli on karmiva ympäristö, jonka ensimmäisistä huoneista tekee jo mieli juosta pois – niin pelaajan kuin Gracenkin. Jo tässä kohtaa pelaajalle käy myös selväksi se, josta kirjoitin ylempänä; Gracen äänestä ja cutsceneissa kehonkielestä huomaa, kuinka paljon tämä pelkää. Tämä on yksinkertainen mutta väkevä keino lisätä pelkokertoimia.
Grace kulkee läpi ränsistyneiden huoneiden ja pimeiden käytävien ja päätyy huoneeseen, jossa hän oli äitinsä kanssa sinä kohtalokkaana iltana kahdeksan vuotta sitten. Gracea odottaa karmiva näky: hotellihuoneen sängylle on levitetty kuvia Gracesta ja tämän äidistä, jotka oli otettu heidän tietämättään. Yksi kuvista on otettu kahdeksan vuotta sitten Gracesta tässä samaisessa hotellihuoneessa, hetkeä ennen kuin hänen äitinsä kiskoi hänet pakomatkalle hotellista pysähtymättä selittämään, mistä on kyse. Alyssa piilotti hotellin aulaan kirjekuoren taulun taakse, ja sitten heidän pakomatkansa tyssäsi huppuun verhoutuneen hahmon puukotettua Alyssaa kurkkuun. Veri roiskui Gracen kasvoille, ja tämä jäi itkemään äitinsä ruumiin vierelle hotellin syttyessä tuleen käsirysyn seurauksena.
Grace havahtuu muistelusta puheluun, ja hän poimii kännykän valokuvien seasta sängyltä. Kukaan ei kuitenkaan vastaa puhelimen toisessa päässä. Grace ahdistuu tilanteesta – näin kävi myös kahdeksan vuotta sitten – ja lähtee jälleen pakoon huoneesta. Grace noutaa hotellin aulasta taulun takaa hänen äitinsä piilottaman kuoren, josta löytyy Alyssan päiväkirja ja mini-disc. Päiväkirjassaan Alyssa kirjoittaa huppupäisestä hahmosta, joka on vainonnut häntä jo tovin, sekä halustaan suojella Gracea. Grace kohtaa aulassa infektoituneen poliisin, joka käy hänen kimppuunsa. Gracen hiha jää kiinni matkatavarakärryyn, ja siinä vasta tuleekin pakokauhu, kun poliisi yrittää ampua häntä, ja Gracen pitää riuhtoa itseään irti ammuskelua väistellen. Grace pakenee yläkertaan, jossa pitäisi olla hätäpoistumistie, ja poliisi putoaa ikkunasta käsirysyssä Gracen kanssa, mutta ennätettyään kuitenkin purra Gracea ennen tätä. Grace kuulee yläkerrasta musiikkia ja seuraa sitä huoneeseen, jossa istuu mysteerinen mies takkatulen ja gramofonin äärellä. Mies kertoo Gracen olevan valittu, jota hän on odottanut ja etsinyt, ja että hän houkutteli Gracen hotelliin ruumiin avulla. Mies tainnuttaa Gracen, joka yrittää kamppailla vastaan, mutta turhaan.
Leon 1 – Wrenwoodin kadut
Leon S. Kennedy, Division of Security Operations (DSO) -agentti, tutkii jälleen yhtä mysteeristä ruumista, joka oli myös Raccoon Cityn tapahtumista selvinnyt. Leon käy viestinvaihtoa kollegansa kanssa aiheesta; tapaukselle on määritelty person of interest – entinen Umbrellan T-virustutkija Dr. Victor Gideon, joka ei osallistunut Raccoon Cityn tapahtumiin liittyneeseen oikeudenkäyntiin, mikä edesauttoi Umbrellan alasajoa. Leon kohtaa pian Victorin kasvokkain Wrenwoodin kaduilla; Leonin saapuessa paikalle Victor kantaa Gracea olallaan ulos hotellista. Leon seuraa oitis Victoria, joka luo harhautuksen ampuen ympäröiviin kaduntallaajiin jotakin virusta. Ihmiset kadulla infektoituvat ja muuttuvat zombeiksi nopeaa tahtia, ja pian Wrenwoodin kaduilla vallitsee kaaos. Muistiinpanoissani komeilee ”SITÄ HYVÄÄ ZOMBIKAUHUA, just mitä tilasin”. Ohjaan Leonia kaoottisilla kaduilla ja ammun zombeja minkä kerkeän siviilejä väistellen. Olen tässä kohtaa jo todella tyytyväinen tähän peliin, sillä se on alkanut hyvää vauhtia lunastaa odotuksiani sitä kohtaan. Victor pääsee pakoon Leonilta, mutta tämä saa osoitteen hoitokeskukseen, jonka johtaja Victor on. Leon ja hänen kollegansa toteavat, että aika käy vähiin – sitten Leon ottaa hanskan kädestään ja käy selväksi, että sama tumma infektio leviää myös hänen kehossaan.
Grace 2 – Rhodes Hill Chronic Care Center
Grace herää kauniisti sisustetusta huoneesta ylösalaisin tutkimustuoliin kahlehdittuna. Hänestä otetaan verta, mikä osoittautuu kuitenkin Gracen pelastukseksi, sillä neuvokkaana naisena Grace alkaa kiskoa häneen kiinnitettyä verinäyteletkua, kunnes sen teline kaatuu. Verinäytteen lasipullo hajoaa, ja Grace nostaa rikkinäisen lasinpalan letkulla käsiinsä. Vatsaani kouraisee, kun Grace sahaa siteitään irti rikkinäisellä lasinpalalla. Grace saa vapautettua kätensä ja kaadettua tutkimustuolin, jolloin hän saa myös jalkansa irti siteistä. Grace pääsee jaloilleen, ja hetken orientoitumisen jälkeen hän voi havainnoida ympäristöään. Huone on tyylikkäästi mutta minimalistisesti sisustettu, ja koristeelliset ovet, pylväät ja takanreunukset kertovat Gracen olevan jossakin hienossa paikassa. Huoneen ovi aukeaa pimeään käytävään, joka pian osoittautuu jonkinlaiseksi hoitokeskukseksi. Grace löytää tyhjiä lääkepulloja, joita hän voi käyttää pelissä vihollisten harhauttamiseen – ajattelin ensin tämän olevan mekaniikka, jota tuskin paljoa hyödyntäisin, mutta aivan pelin viime metreillä se osoittautui elintärkeäksi ja itselleni välttämättömäksi.
Grace etenee pimeitä ja kapeita hoitokeskuksen käytäviä tutkiskellen – ja samaan aikaan pelaaja ohjaa Gracea alati piinaavan tunnelman pauloissa. Odotus siitä, että kohta tapahtuu jotain pahaa, on kauhupelin tärkeimpiä vaiheita, ja mitä pidempään sitä odotusta pystytään pitkittämään ja lataamaan siihen lisäpanoksia, sitä vaikuttavampaa se on. Resident Evil Requiem vääntää onnistuneesti nupit kaakkoon tämän osalta. Grace löytää koristeellisen portin, jonka kalterien läpi näkee valoisaan aulatilaan. On kuitenkin löydettävä sulake, jotta portin saa auki. Onko peli Resident Evil, jos siinä ei pidä jossain kohtaa löytää sulaketta, kampia ja venttiilin kahvaa?
Gracen tie vie valoisaan potilashuoneeseen, jonka perältä löytyy sulakekaappi, mutta huoneesta löytyy jotain vielä tärkeämpää: kirjoituskone, jossa pelin voi tallentaa. Tätä pelimekaniikkaa on ollut ikävä, tässähän ihan herkistyy. Sulakkeen saisi irti vain ruuvimeisselillä, joten seuraavan esineen etsintä alkaa. Grace tutkii huoneita löytämänsä sytkärin valossa, ja sytkäri mahdollistaakin uusien huoneen tutkimisen, sillä joissakin huoneissa ei oikeasti näkisi muuten ollenkaan eteensä. Yhdestä pimeästä huoneesta löytyy lastenkirja, jonka tummissa kansissa komeilee teksti Shadow Ghost. Hälytyskellot soivat, ja jännityskertoimet kasvavat, mutta eteenpäin on mentävä, joten Grace avaa kirjan. Kirjan sivuilla on piirroksia varjohirviötä piilossa olevista lapsista, sekä tekstit: ”Have you seen the Shadow Ghost hiding in the dark? / Have you seen the Shadow Ghost Staying from the light? / Have you seen the Shadow Ghost? Because she’s been watching you.”. Viimeiseksi mainitun tekstin kohdalla on piirrettynä ammottavat silmät, jotka ovat piirtyneet verkkokalvoilleni ikiajoiksi. Kirjan viimeiselle aukeamalle on kirjoitettu verenpunaisin kirjaimin ”Stay in the light!”. Odotus on piinaava, ja rakastan joka hetkeä.
Grace suunnistaa pimeitä käytäviä takaisinpäin, sillä hän pääsisi nyt hoitajien huoneeseen, josta ruuvimeisselin voisi löytää. Grace avaa hoitajien huoneeseen vievän oven, ja hänen päälleen kaatuu henkilökuntaan oletettavasti kuuluvan miehen ruumis. Grace tutkii läheltä maassa makaavaa veristä ruumista, jonka silmät ovat valkoiset, ja jäljet iholla kielivät infektiosta. Pelaaja on niin keskittynyt ruumiin tuijottamiseen, että menee hetken rekisteröidä, kuinka valtava käsi pitkine sormineen ja terävine kynsineen kietoutuu ruumiin ympärille ja nostaa sen. Gracen vieressä seisoo käytävän täyttävä naishahmoinen hirviö, joka paljastaa verisen hammasrivinsä lähtiessään Gracea kohti. Hello, Shadow Ghost. Myöhemmin pelissä selviää, että olentoa kutsutaan vain Tytöksi (The Girl), mutta olkoon hän nyt alkuun Shadow Ghost. Tämän Gracen osion taidokkaasti rakennettu piina palkitaan mitä karmivimmalla tavalla, ja nyt on aika juosta. Grace pakenee valoon, joka polttelee hirviön ihoa ja pitää tämän poissa Gracen kimpusta. Hirviö liikkuu käytävillä vaeltamisen lisäksi katon sisällä, ja se on sen verran kookas, että sen ohi on vaikea päästä käytävän varrella. Tekisi mieli jäädä valoisaan, mutta se ei ole vaihtoehto. Hoitajien huoneessa on verisiä ruumiita, ja verta on roiskunut ympäriinsä. Resident Evil Requiem on todella verinen ja gorey kauhupeli, mikä ei varsinaisesti yllättänyt, mutta jotenkin se tuntui merkittävästi verisemmältä kuin edeltäjänsä.
Kuin luin, että Shadow Ghostia pääsisi pakoon valoisiin huoneisiin, oli päivänselvää, että jossain kohtaa kaikki valot sammuisivat – mutta kyllä se hetki silti kouraisi vatsanpohjasta. Tässä kohtaa olen jo kirjoittanut ylös, että tällä pelillä on potentiaalia olla paras Resident Evil. Koska Shadow Ghostin ohi ei mahdu käytävällä, se pitää saada seuraamaan Gracea leveämpiin kohtiin käytävää, tai mielellään sisälle johonkin huoneeseen. Sitten se on jalat alle ja sulakekaapille mars! Grace saa sulakkeen paikalleen ja pääsee pakenemaan valoisaan aulaan portista, mutta sitten hirviö kurottaa hänen peräänsä, tarttuu häntä jalasta ja kiskoo hänet takaisin pimeyteen…
Leon 2 – Rhodes Hill Chronic Care Center
Leon kaartaa autollaan Rhodes Hill Chronic Care Centerin pihaan. Hoitaja ottaa ovella Leonin vastaan ja kertoo, että Dr. Gideon odottaakin jo tätä. Hoitaja johdattaa Leonin hoitokeskuksen käytäviä pitkin yhteen tutkimushuoneeseen, ja rakennuksen ulkonäöstä voi vahvistaa, että paikka on sama, jossa Grace taistelee hengestään. Leon jätetään odottamaan Dr. Gideonia tutkimushuoneeseen, mutta hänen ei tarvitse odotella kauaa, sillä pian virusinfektio zombifioi henkilökunnan, ja hoitokeskukseen julistetaan sulku. Ah shit, here we go again. Ohjaan Leonia hoitokeskuksen tiloissa ja pistän zombeja pakettiin – ja sitten kuulen sen; Resident Evil 4:n suloserenadin, moottorisahan surinan. Yksi zombeista lähestyy moottorisahan kanssa, ja kohteiden ampumisjärjestyksen uudelleenpriorisointi on välitön. Moottorisaha putoaa lattialle, ja Leon voi nostaa sen! Zombien halkominen moottorisahalla on veristä puuhaa, eikä metsurihommia kestä kauaa.
Leon tutkii hoitokeskusta ja huomaa hirviömäisen hahmon tarttuneen Graceen. Leon ampuu olentoa ja se lyyhistyy vapauttaen Gracen. Grace ja Leon vaihtavat muutaman sanan, ja Leon aseistaa Gracen Requiem-nimisellä tehokkaalla revolverillaan, joka käyttäytyy tässä pelissä magnumin kaltaisesti – se on monessa tilanteessa one shot, one kill. Portti laskeutuu yhtäkkiä erottaen kaksikon, ja tällä kertaa Leon jää pimeään käytävään. Hän ei ole kuitenkaan yksin, vaan käytävällä seisoo Victor Gideon, joka nappaa Leonin. Tainnutettuaan Leonin Victor kertoo kryptisesti ”Umbrellan kirouksen” leviävän heissä.
Grace 3 – Rhodes Hill Chronic Care Center
Gracen ja Leonin osiot vaihtelevat todella luontevasti, ja pelin alkuun yllättävän tiheästi. Nyt kuitenkin alkaa Gracen osalta pelin pisin osuus, jossa Gracen on paettava hoitokeskuksesta. Gracen tie läpi hoitokeskuksen niin pimeiden käytävien, veristen tutkimushuoneiden kuin toisaalta majesteettisten salonkien ja toimistojen läpi on täynnä vaaroja.
Gracen ja vapauden välissä on ulko-ovi, jossa on kolme syvennystä esineille, jotka Gracen tulee löytää hoitokeskuksesta. Esineitä symboloivat kuu, aurinko ja tähti. Aulatilassa on kaksi puista pariovea, jotka vievät länsisiipeen hallinnon tiloihin ja itäsiipeen sairaalatiloihin. Aulasta pääsee myös sivuhuoneeseen, joka on tallennushuone. Tässä kohtaa peli esittelee myös esineboksin, johon Grace voi laittaa tavaraa säilöön. Gracella on rajallisen kokoinen inventory, jota voi laajentaa pelin mittaan löytämällä lisävarusteita Gracelle – Leonin inventory sen sijaan on varsin laaja. Tallennushuoneesta pääsee myös johonkin toiseen huoneeseen, joten aloitan sen tutkimisella. Huone on kirkas ja siellä on kaksi lasiselliä, joissa on molemmissa sängyt. Toinen selli on tyhjä, ja sen sisäseinässä on lattianrajassa kaivetun näköinen reikä. Toisessa selissä on sokea valkotukkainen ja -mekkoinen lapsi. Sellien edessä makaa lääkäri, joka tekee kuolemaa, mutta kieltää silti hanakasti Gracea lähestymästä sellejä. Lääkäri kuolee voimatta selittää enempää, koska tottakai. Grace saa lääkäriltä kuitenkin kulkukortin hallintosiipeen. Sellien ovissa lukee, että ne avautuisivat tason 3 kuluilla.
Grace tutkii hoitokeskusta, jonka tarina alkaa pian avautua, kun selviää, että tämän Dr. Gideonin johtaman hoitokeskuksen omisti aikanaan Spencer Foundation. Spencer Foundation oli Oswell E. Spencerin johtama tieteellistä tutkimusta tukeva säätiö, jonka avulla perustettiin Umbrella Pharmaceuticals. Oswell E. Spencer toimi myös Umbrellan toimitusjohtajana. Jo pelkästään Spencerin nimen mainitseminen nostaa heti Resident Evil Requiemin pelisarjan pääjuonen jatkumon keskiöön.
Hallintosiipi on visuaalisesti miellyttävä: tummaa puuta, hienoja huonekaluja, tyylikästä sisustusta. Arvokas ympäristö saa kontrastikseen verta ja väkivaltaa, kun hoitokeskuksen infektion saaneet henkilökunnan jäsenet vaeltavat käytävillä toistaen eletyn elämänsä rutiineja. Ensimmäinen tällaisista zombeista Gracen tiellä on kokki, joka heiluu keittiössä veitsen kanssa todella uhkaavan oloisesti. Kestää hetki oppia, millä logiikalla zombit toimivat, ja pakenen päätä pahkaa kokkizombia muutamaan otteeseen toisten zombien syliin. Yhden pimeän käytävän ovet aukeavat ylelliseen ruokasaliin, jonka pitkän pöydän ääressä zombit syövät ahnaasti ruumiita. Tilan ylellisyyden ja edessä aukeavan kauheuden kontrasti on edelleen mykistävä. Myönnän panikoineeni tässä moneen otteeseen, ja Grace kuolee muutaman kerran. Jäitä hattuun. Pysyn rauhallisena ja ohjaan Gracen kyykkimään keittiöön ja opettelemaan kokkizombien rutiineja. Pääsen hiippailemaan eteenpäin, ja rauhallinen eteneminen läpi hallintosiiven jatkuu.
Olen onnekas siinä, että opin pelien kartat ja kuljettavat reitit nopeasti, joten Rhodes Hill Chronic Care Center tuntuu pian tutulta ja kotoisalta. Hoitokeskus muistuttaa ympäristönä aiempien Resident Evil -pelien kartanoita, joten sekin luo tuttuuden, joskaan ei turvallisuuden, tunnetta. Resident Evil Requiemissa yksi keskeisistä pelimekaniikoista Gracella on käyttää täytettävää verisäiliötä (blood collector), jolla Grace voi kerätä infektoitunutta verta zombien ruumiista sekä verilätäköistä, ja hyödyntää sitä erilaisten esineiden tekemiseen. Esimerkiksi tallentamiseen tarvittavia ink ribbons pystyy tekemään yhdistämällä 40 yksikköä infektoitunutta verta tyhjän mustenauhapurkin kanssa. Tämä verenkeräilymekaniikka oli uusi ja varsin virkistävä, joka antoi myös syyn vierailla hoitokeskuksen eri huoneissa useaan otteeseen.
Sairaalasiipi on huomattavasti hallintosiipeä kliinisempi ja pelottavampi. Pinnat ovat valkoisia, jolloin roiskunut veri korostuu enemmän. Yhdessä tutkimushuoneessa on avattu ruumis, jolta puuttuu sisäelimiä – tämä on tärkeää myöhemmin. Erityismaininnan hoitokeskuksen zombeista saavat laulavat zombiet, jotka turruttavat Gracen aistit hetkellisesti ulvonnallaan. Naiszombiet ovat yleensäkin pelottavampia, ja nämä kaksi laulavaa vasta olivatkin.
Kun Grace saa käsiinsä tason 1 kulkuoikeudet, hyökkää isokokoinen mutatoitunut humanoidi Gracen kimppuun. Sen kasvot ovat vääristyneet ja sen löysä vatsa roikkuu suurena sen vyöryessä Gracea kohti. Tämäkin olento, kutsumanimeltään Chunk, tukkii koko käytävän, joten Gracen on paettava sitä eri suuntaan ja kierrettävä se päästäkseen haluamiinsa huoneisiin. Uuden vihollisen liityttyä peliin hoitokeskuksen tutkiminen muuttuu heti jännittävämmäksi, ja paikan läpi nuohoamisessa on hyvä jännite.
Grace pääsee eteenpäin yrityksissään löytää kaikki kolme kvartsiesinettä, mutta sitten hänen tiensä risteää Victor Gideonin kanssa. Victor kertoo Gracelle, että Gracen avulla ”Elpisin voisi viimein vapauttaa”, ja että Grace on ”mitä mestarini teki sinusta”. Grace pääsee ”hullun tiedemiehen” elkein käyttäytyvää Victoria pakoon, ja löytää ”mestari Spencerin tutkimuksesta” kertovia muistiinpanoja. Plot intensifies.
Tason 2 kulkuoikeudet Grace saa laitettuaan sisäelimettömälle ruumiille löytämänsä keinotekoisen sydämen ja tekokeuhkot paikoilleen. Laajemmat kulkuoikeudet vievät Gracen eristysosastolle, joka on portin taakse eristetty pimeä paikka. Pelottaa, mutta eteenpäin on mentävä. Ulko-oveen upotettavat kvartsit ovat löytyneet samanlaisten pulmapelien takaa, ja pulmapelit ovat molemmat tähän mennessä toimineet samalla logiikalla: Gracen on pitänyt painaa tietyssä järjestyksessä nappeja, joissa on auringon, kuun ja tähden kuvat. Viimeisessä pulmapelissä ei kuitenkaan ole kuvia, ainoastaan pistekirjoitusta. Minulle valkenee oitis, mitä on tehtävä, enkä pidä siitä: Gracen pitäisi kantaa sokea tyttö aivan hoitokeskuksen toisesta päästä tänne eristysosastolle lukemaan nappien sisällöt Gracelle. Ja kaiken tämän ajan Grace olisi luonnollisesti täysin puolustuskyvytön, kantaahan hän lasta käsissään. No, mentävä on. Grace esittäytyy tytölle, ja tyttö kertoo olevansa Emily, ja että hänen ystävänsä nimi oli Marie. Vähän tuntuu siltä, että Shadow Ghostin nimi on Marie. Grace ottaa Emilyn kantoon ja lähtee rohkealle matkalleen takaisin eristysosastolle. Epäonnistun kahdesti, mutta kolmas kerta toden sanoo, ja pian Emily saa käsiinsä viimeisen puuttuvan kvartsin. Tyttö (eli The Girl, oletettavasti Marie) kuitenkin hyökkää huoneeseen ja vie Emilyn mukanaan maan alle. Grace syyttää tapahtuneesta itseään ja pakottautuu perään pelastamaan Emilyä. Tässä kohtaa ensimmäinen pelipäiväni tulee päätökseensä, ja takana on kuutisen tuntia peliä.
Leon 3 – Rhodes Hill Chronic Care Center
Leon on viety johonkin päin hoitokeskusta, ja hän herää sidottuna tuoliin. Victor Gideon kuulustelee Leonia, joka vastaa sarkastiseen tyyliinsä. Leon onnistuu vapauttamaan itsensä, jolloin Victor pakenee paikalta. On Leonin vuoro tutkia hoitokeskusta.
Ensimmäisenä Leonin tie vie hoitokeskuksen ullakolle, jossa kuuluu epäilyttäviä ääniä. Ullakon käytävät ovat jälleen ahtaat, ja joistain kohdista voisi kiivetä myös mahdollisesti ylemmäs. Ullakon perällä selviää oudon äänen lähde: Chunk, jota vastaan Leonin on nyt taisteltava. Kommentoin juuri ennen tätä osiota, että tähän mennessä peli ei ole tarjonnut vielä edes haulikkoa, ja mikä Chunkin alla makoileekaan ellei haulikko. Uusi ase kädessä on helpompaa kohdata pelottava vihollinen sokkeloisen ullakon kapeilla käytävillä. Kuolen kahdesti, mutta kolmas yritys on jo vahva suoritus, joka päättyy Leonin voittoon.
Hoitokeskuksessa on aavemaisen hiljaista, sillä Grace on tyhjentänyt paikat. On nurinkurista ohjata Leonia läpi tyhjien käytävien ja huoneiden, sillä Leon olisi ollut paremmin varusteltu moniin kohtaamisiin kuin Grace.
Leon suuntaa yläkertaan Victorin toimistoon, joka on verinen ja täynnä zombeja, joiden päät ovat mutatoituneet verenpunaisiksi mollukoiksi. Viesti on selvä: tuhoa päät. Nämä viholliset, blister heads, ovat kuitenkin nopealiikkeisiä ja valmiita väistelemään luoteja, joten helpommin sanottu luin tehty. Juuri kun Leon on pääsemässä eteenpäin, blister headeja ilmestyy lisää, ja kuolen kerran niihin. Toisella yrityksellä onnistun, ja Leon pääsee Victor Gideonin yksityiseen toimistoon. Leon soittaa jälleen työparilleen, ja pelaajalle selviää/vahvistuu, että hän on jutellut Sherry Birkinin (tuttu Resident Evil 2:sta ja 6:sta) kanssa. Leon tutkii Victorin konetta, ja pian Sherry pääsee myös etäyhteydellä käsiksi koneen tietoihin. Sherry vahvistaa, että kone sisältää ”tietoa heidän sairaudestaan” – ja että kyseessä on valitettavasti T-virusinfektio. Kone sisältää myös jälleen mainintoja Elpiksestä, sekä kuvia Gracesta.
Grace 4 – Rhodes Hill Chronic Care Center basement
En ole eläessäni pelännyt niin paljon, kuin mitä pelkäsin hoitokeskuksen kellariosiota pelatessani. Tämä osio vahvisti Resident Evil Requiemin aseman pelisarjan pelottavimpana, ja sen läpi pelaamiseen piti kaivaa kaikki rohkeus kehostani.
Grace herää pimeästä ja kosteasta tunnelista. Hän on hoitokeskuksen maanalaisissa tiloissa, johon lukeutuvat vankisellit, pannu- ja polttohuone sekä tutkimus- ja prosessointitiloja ruumiiden käsittelyyn. Tiloissa on pääasiassa pimeää – tervetuloa, The Girl. Tiloihin jätetyt laput varoittelevat The Girlistä, joka vaanii pimeydessä, mikä onkin meille jo tuskallisen tuttu juttu. Ei kuitenkaan mennä asioiden edelle. Grace tutkii pimeitä käytäviä ja huoneita, ja paikasta löytyy yksi valoisa turvahuone tallentamiseen ja tavaroiden tetristelyyn. Gracen tie vie käytävälle, jonka varrella on sellejä, joista osan kaltereita ravistelevat zombiet. Yhdessä selissä puolestaan nukkuu Emily, ja häntä ympäröivät useat posliininuket. Sellit on lukittu sähköisesti, ja paikkaan pitäisi palauttaa virrat, jotta Grace voisi vapauttaa Emilyn ja auttaa tätä pakenemaan. Enter, the Girl. Tyttö kaivautuu esiin pimeydestä ja vaanii Gracea huoneesta toiseen. Jotta Grace saisi sellit auki, tulisi hänen löytää kolme virtaliitintä asetettavaksi virranjakajaan. Virtaliittimiä löytyy eri puolilta kellarikerrosta, mutta niihin käsiksi pääsemiseksi tulee olla strateginen, sillä niitä käytetään myös useiden ovien avaamiseen. Grace ottaa mukaansa yhden virtaliittimen, ja lähtee kohti pimeyttä.
Kellarikerros sisältää nerokkaasti suunniteltuja selviytymiskauhuhetkiä ja sopivan kiperiä pulmapelejä. Näin ahtaanpaikankammoiselle osio on erityisen kammottava, sillä Gracen pitää ryömiä niin ilmastointikanavissa kuin muutenkin pienissä koloissa. Erityismaininta tämän osion osalta kuuluu ruumiiden tutkimus- ja prosessointitiloille, jossa Gracen pitää ensin pujotella roikkuvien ruumiiden seassa niiden liikkuessa jonossa liukuhihnamaisesti, ja sitten selvitä prosessointialtaassa, jossa ruumiit ja niistä muuttuvat zombiet kohtaavat verisen loppunsa teollisessa silppurissa.
Puristan ohjainta erityisen lujaa, kun Grace laittaa kolme virtaliitintä paikoilleen ja avaa kaikki sellit. On selvää, että niin Tyttö kuin sellien zombiet tulisivat pian päälle. Grace poimii jälleen Emilyn syliin, ja seuraavaksi ei auta kuin juosta päätäpahkaa hissille, joka toimii nyt. Ahtaanpaikankammoni kolkuttelee uudelleen hissin pysähtyessä kesken matkan – Tyttö kiskoo sitä ja yrittää tavoitella Gracea ja Emilya. Kaksikko pääsee takaisin hoitokeskuksen katutason kerrokseen, mutta Tyttö tarttuu Graceen vielä kerran yrittäen vetää tämän mukanaan hissikuilun pimeyteen. Hissi putoaa Tytön puristaen tiukasti Gracen jalasta, ja hetken niin Grace kuin pelaaja luulee Gracen menettävän jalan. Irtoava raaja on kuitenkin Tytön toinen käsi, kun hissi kiskaisee pudotessaan Tytön mukanaan pimeyteen. Upeasti rakennettu kohtaus, joka pitää pelaajan piinaavassa otteessaan!
Emily on pitänyt tallessa viimeistä kvartsia, joten kaksikko pääsee pakenemaan hoitokeskuksesta. Pihassa odottaa helikopteri ja sen lentäjä, joka esittäytyy Harryksi. Harry käyttäytyy hieman epäilyttävästi, mutta kyseessä voi olla myös vain shokkitila hoitokeskuksessa levinneen zombie-epidemian myötä. Harry kertoo, että piharakennuksessa olisi kopterin avain, ja hän pyytää Gracea hakemaan sen, sillä toinen hänen jaloistaan on huonossa kunnossa, eikä hän pääsisi zombeja pakoon. Grace jättää Emilyn Harryn turvaan helikopteriin ja suuntaa piharakennukseen.
Piharakennus on tyylikkäästi sisustettu pieni talo, joka on samanhenkinen kuin hoitokeskuksen hallintosiipi, mutta vielä elegantimpi. Äskeisen kellariosuuden jälkeen se on erityisen viihtyisä ja kodikas. Pienen pulmapelin ratkaistuaan Grace pääsee yksityiseen laboratorioon, josta hän löytää jälleen lisää Spencerin muistiinpanoja. Muistiinpanoissa kerrotaan mahdollisuudesta siirtää ihmismuisti kehosta toiseen hyödyntäen T-viruksen kykyä vaikuttaa vereen. Grace törmää yksityisessä laboratoriossa myös Victor Gideoniin, joka puhuu jonkun kanssa puhelimessa ja hehkuttaa tekemäänsä läpimurtoa. Kun Victor poistuu paikalta, käynnistyy laboratorion hätäitsetuhoprotokolla. Tottakai. Gracen pakomatka tästä paikasta on nopea mutta verinen, sillä verta aaltoaa portaita alas kuin Hohdossa konsanaan. Osio on lyhyt mutta vaikuttava. Grace palaa helikopterin avaimen kanssa Harryn ja Emilyn luo, ja he lähtevät helikopterilla pakoon zombien piirittäessä helikopteria. Useampi zombie jää roikkumaan kopteriin sen noustessa ilmaan, ja tuulilasin rikkoutuessa Harry menettää kopterin hallinnan ja he pakkolaskeutuvat läheiselle hautausmaalle. Harry kuolee pakkolaskussa traagisella tavalla.
Leon 4 – Rhodes Hill Chronic Care Center courtyard
Seuraava Leonin osuus on lyhyt mutta varsinainen toiminapläjäys! Leon poistuu ikkunasta Victor Gideonin yksityisestä työhuoneesta nähtyään ikkunasta, kuinka Gracea kuljettanut helikopteri pakkolaskeutuu läheiselle hautausmaalle. Leon löytää tarkkuuskiväärin, ja hänen tehtävänsä on suojata Gracea ja Emilya näiden pyrkiessä turvaan läheiseen kappeliin. Ammuskelen zombeja kaksikon kimpusta, mutta kerran yksi niistä pääsee liikaa Gracen makuun. Pian kuitenkin kaksikko pääsee sisään kappeliin, ja Leon liukuu alas katolta heidän peräänsä.
Kappelissa selviää, että Emily on loukkaantunut helikopterin pakkolaskussa, ja Grace on tästä kauhuissaan. Leon ohjeistaa kaksikkoa suuntaamaan läheiselle vedenpuhdistamolle, jonka kautta he voisivat paeta. Grace ottaa Emilyn kantoon ja tekee työtä käskettyä. Leon jää kohtaamaan kappeliin hyökkäävän horden. Taistelu palavassa kappelissa on siisti kohta, jossa Leon pääsee näyttämään taistelutaitonsa. Kappeliin puskee tavallisten zombien lisäksi yksi suurempi otus, jolla on selkeät heikot kohdat, joita ampua. ”Onneksi näin pienessä tilassa ei ole blister heads”, ajattelen juuri ennen kuin blister heads saapuvat mestoille. Leon pistää homman kuitenkin nopeasti pakettiin, ja on aika seurata Gracea ja Emilya vedenpuhdistamolle.
Grace 5 – Water treatment plant
Vedenpuhdistamolla käy hyvin nopeasti selväksi, että tänne tultiin suorittamaan tärkeää tehtävää: ”Open roof hatch and kill The Girl”. Jos Grace saisi kattomekanismin toimimaan ja auki, kärventyisi Tyttö lopullisesti. Paikassa ei kuitenkaan luonnollisesti ole virtoja, vaan ne pitää palauttaa. Grace jättää Emilyn lepäämään ja ottaa virtojen palauttamisen kiikareihinsa. Minulle tulee sellainen olo, että Emily ei enää hengitä, kun Grace palaa hänen luokseen.
Virtojen palauttamisretki on nopea, ja se sisältää lamppujen valaisua Tytön hämmentämiseksi ja hidastamiseksi. Ei mene kauaa, että Tyttö on pois päiväjärjestyksestä, ja Grace pääsee palaamaan – elottoman – Emilyn luo. On synkällä tavalla siistiä, että elvytys tuntuu ohjaimen haptisessa palautteessa, ja jokainen painallus ja puhallus ruudulla tuntuu edellistä synkemmältä. Grace ei saa Emilya elvytettyä ja murtuu. Odotan ja valmistaudun siihen, minkä arvaan tulevan. Pian Emily hätkähtää hereille ja mutatoituu Gracen silmien edessä. Grace on toimeton tilanteen edessä, mutta Leon saapuu paikalle ja ampuu Emilyn Gracen estelyistä huolimatta. Murtuneena Emilyn menettämisestä – ja jälleen yksi selviytyjän syyllisyyskokemus sydämessään – palauttaa Grace Leonin aseen tälle ja lähtee yksin pois paikalta. Leon jää katsomaan Gracen perään, kunnes hän alkaa oksentamaan verta.
Grace nousee portaita pois vedenpuhdistamolta ja törmää jälleen Victoriin, joka paasaa Gracen elämän tarkoituksesta ja siitä, kuinka Elpis on heidän hyppysissään. Rullaovi aukeaa, ja valo valuu sisään tilaan. Naapurikaupungin, Raccoon Cityn, raunoita katselee weskermäinen T-viruksesta infektoitunut pukumies aurinkolaseissaan. Mies virkkoo Gracen olevan syy Raccoon Cityn tuhoon, mutta myös avain uuden maailman rakentamiseen. Helikopteri lentää seuruetta kohti.
Leon 5 – Raccoon City
Sherry tutkii T-virusinfektiotaan ja palaa sitten linjoille Leonin kanssa. Hän kertoo, että korkeavirkaisemmat ovat käskeneet häntä keskeyttämään käynnissä olevat tutkimukset – mutta hän ei tietenkään aio totella. Leon pyytää Sherrya olemaan varovainen. Leon on itse matkalla Raccoon Cityyn, ja kun kamera kuvaa kaupungin keskellä olevaa kraateria ja sen päälle tulee teksti ”Leon – Raccoon City”, kylmät väreet menevät läpi kehoni. Kraateri syntyi Raccoon Cityn 1998 tuhonneesta ohjuksesta, joka pysäytti silloisen zombieinfektion leviämisen, mutta vaati yli satatuhatta henkeä mukanaan.
On outoa olla Raccoon Cityn kaduilla päiväsaikaan. Kaupunki on ohjusiskun jäljiltä raunio, mutta silti tunnistettava. On aivan liian hiljaista, ja peli luo aivan uudenlaista jännitettä Leonin tutkiessa kaupungin katuja ja rakennusten raunioita näin päiväsaikaan. On selvää, että kohta tapahtuisi jotain, mutta sitä saa jälleen hetken odottaa. Resident Evil Requiem osaa kyllä rakentaa tunnelmansa!
Kaupunkia riivannut T- ja G-virusinfektio sekä niiden pysäyttämiseksi ammuttu ohjus ovat jättäneet kaupungin varsin tyhjäksi, mutta kyllä sieltä silti mutaatioita edelleen löytyy. Ensimmäisenä Leon kohtaa aivan valtavan kokoisen hämähäkin, johon Leon kuolee kerran, ja toisella yrityksellä luulen katsovani todella pitkää Leonin kuolinanimaatiota, kunnes tajuan kyseessä olevankin hämähäkin kuolincutscene. Leon nilkuttaa henkihievereissä eteenpäin, ja skannaan parannusesineiden varalta ympäristön tarkkaan. Pian Leon voi jo vähän paremmin, ja matka jatkuu.
Leonin tulisi päästä Raccoon Cityn keskustaan, mutta se on eristetty korkein portein ja aidoin. Yhteen porttiin on kiinnitetty räjähdettä, mutta Leonin tulisi löytää rele, signaalin vastaanotin ja jakelija sen laukaisemiksi. Lähellä on BSAA:n (Bioterrorism Security Assessment Alliance) telttatukikohta ja joitakin jälkeen jääneitä varusteita. Nyt siitä tulee minun ja Leonin tukikohta.
Leonin matka Raccoon Cityssa releen, signaalin vastaanottimen ja jakelijan löytämiseksi tuntuu tutulta ja jopa turvalliselta, kunnes ensimmäinen blister head rynnii päin. Leonilla on nyt käsissään kuitenkin niin paljon aseita – nyt myös sarjatuliase – että on vähän vaikea pelätä. Raccoon Cityn osuus on toimintapainotteisempi kuin pelin aiemmat osuudet, ja tutkin Leonilla rakennuksia ja katuja itsevarmasti. Yksi pelin oivaltavimmista kohdista on, kun Leon etenee kaatuneen kerrostalon varrella, ja joutuu kävelemään hetken ikkunoiden päällä. Ikkunoita voi ampua rikki, jolloin niiden päällä seisoneet zombiet putoavat pitkän pudotuksen.
Leonin seikkailu puuttuvien räjähteen osien löytämiseksi sujuu hyvin, vaikka kuolenkin muutaman kerran. Yhdessä kohtaa Leon hyppää rakennuksen viertä vaijereilla liikkuvaan avohissiin, joka näyttää juuri siltä, että siihen hyppäisi mukaan muutama vihollinen – ja sitten mukaan hyppää muutama vihollinen. ”Kunhan ei blister headeja”, sanon ennen blister headien hyppäämistä hissiin. Joka kerta, kun arvaan ennalta, mitä pelissä tuntuisi tapahtumaan, täyttää minut onnella, sillä se osoittaa tämän olevan ehta Resident Evil, joka tietää kyllä, mistä pelaajat pitävät. Ennakoitavuus ei ole missään nimessä huono asia – varsinkin, kun tämä peli onnistuu toistamiseen myös yllättämään pelaajan.
Kun portti on pamahtanut auki, Leon lähtee kohti Raccoon Cityn keskustaa BSAA:n tukikohdasta löytämällään moottoripyörällä. Myös Victor Gideon on saapunut paikalle, mutta tällä on moottoripyörän lisäksi raketinheitin. Leon ajaa takaa Victoria, ja kaksikon moottoripyöräralliin liittyvät myös susimutaatiot, jotka Leonin on ammuttava nopeasti kiusaamasta häntä. Kaksikon takaa-ajo päättyy Victorin kolariin, ja mies putoaa kuiluun moottoripyörän lentäessä perässä hänen päälle. Ei eksplisiittisesti näytettyä ruumista, ei vahvistettua kuolemaa. Leon toteaa, että on löydettävä Grace, ja jatkaa matkaansa keskustaa kohti.
Leon saapuu Raccoon Cityn poliisiasemalle (RPD), ja pysähdyn hetkeksi ulko-ovelle. Muistan ikuisesti sen hetken, kun näin RPD:n kaikessa komeudessaan Resident Evil 2 remaken upeilla grafiikoilla, jotka nostivat alkuperäisen pelin ikonisen ympäristön uusiin ulottuvuuksiin. Kyyneleet kirposivat silmiini avattuani poliisiaseman oven silloin, ja niin kirposivat nytkin. Joitakin tunteja aiemmin taistelin pelin pelottavimman osion parissa, ja nyt itken onnesta. Tuntuu niin hyvältä olla RPD:llä taas. Tunnen nämä käytävät kuin omat taskuni. Hetken unohdan, mitä tässä pelissä oltiin tekemässä, ja käyn vain kiertämässä kaikki huoneet ja käytävät, joihin tässä pelissä pääsee. Muistelen Resident Evil 2:sta ja sen tapahtumia, ja niin tekee Leonkin – minä tosin nostalgisoin sitä merkittävästi Leonia enemmän. S.T.A.R.S.-yksikön huoneessa itkettää jo ihan oikeasti, ja musiikki kruunaa kokemuksen. Kuljen käytäviä pitkin kyyneleet valuen ja mietin, että voisinpa kohdata tässä käytävällä edes yhden lickerin, tai tulisipa Mr. X nyt vastaan tuon oven avattuani. Saana, varopa vaan mitä toivot…
Leon löytää Gracen ja weskermäisen miehen, jonka nimeksi paljastuu Zeno. Zeno kertoo Elpisin olevan viimeinen Spencerin kehittämä virus, ja että Raccoon City pyyhittiin maan tasalle sen piilottamiseksi ja salailuksi. Zeno paljastaa, että he ovat yrittäneet saada Elpisin käsiinsä hakemalla Gracen duplikaattia, ja että Emily ja ”muut lapset” ovat epäonnistunut osoitus tästä. Zeno näyttää Gracelle kuvia toisensa perään Emilyn näköisistä lapsista, ja virkkoo heidän olleen hyödyttömiä. Yksi video näyttää vaalean lapsen nukkumassa Raccoon Cityn orpokodissa, ja siirrymme takaumaan vuoteen 1990.
Chloe – Raccoon City Orphanage
Emilyn näköinen tyttö nimeltä Chloe herää helmikuussa 1990 Raccoon Cityn orpokodista ja huomaa olevansa yksin huoneessa. Hän lähtee tutkimaan orpokotia ja kuulee hätääntyneiden aikuisten keskusteluja. Chloe todistaa, kuinka muut lapset tappavat yhden aikuisen – muut lapset ovat punasilmäisiä, ilkeänauruisia ja heillä on leikkausarvet kaljuissa päissään. Chloe piiloutuu ja pakenee muita lapsia, ja löytää tiensä orpokodista Umbrellan maanalaiseen labraan, missä hän jää kiinni. Chloen kiinni saaneet Umbrellan tutkijat toteavat, että lapsi osoittaa tiettyjä oireita, joten tästä tulisi hankkiutua eroon.
Orpokotiosuus on omalta osaltaan nostalginen, sillä se on myös Resident Evil 2:ssa, ja on se vaan edelleen yhtä karmiva. Lapset, joilta Chloe piilottelee, vasta karmivia ovatkin, mutta niitä ei pelkää samalla tavalla kuin muita pelin vihollisia tai pimeää. Suosikkikohtani tässä osiossa oli, kun Chloe kiipesi orpokodin kellarissa hauta-arkkuja portaina käyttäen pakokeinoa etsimään.
Leon 5 (jatkuu) – Raccoon City & ARK
Gracelle valkenee, että kaiken tämän uuden tiedon valossa on mahdollista, että hänetkin on tehty laboratoriossa sen sijaan, että hän olisi tavallinen nainen. Syyllisyys, identiteettikriisi ja takaumat ovat murtaa Gracen, ja Leon puuttuu tilanteeseen. Zeno on weskermäinen myös liikkeissään, kun hän väistelee Leonin luoteja uskomattomalla nopeudella ja matrixmaisilla liikkeillä. Zeno haluaa paeta paikalta Gracen kanssa, joten hän hankkii paikalle apujoukkoja – olisipa minulla video ilmeestäni, kun Mr. X:n näköinen Super Tyrant rysähtää katon läpi Leonin eteen. Itkisikö vai nauraisiko, tiedä häntä. Katto sortuu cutscenessa Super Tyrantin päälle, joten hän ei tule jahtaamaan meitä uudelleen pitkin RPD:n käytäviä. Leonin pitäisi paeta nyt poliisiasemalta, mutta jään hetkeksi suorittamaan pulmapelejä ja nostalgisoimaan.
Seuraavana Leonilla on edessään boss fight Super Tyrantin kanssa pihalla. Kyllä siihen muutaman kerran kuolee, mutta kun kaivaa takataskusta kärsivällisyyttä opetella vihollisen toimintatavat sekä kyvyn väistellä lentäviä autoja, käy homma helpommaksi. Super Tyrantilla on sydän esillä rinnasta, joten siihen on tähdättävä ja myös osuttava. Kun Super Tyrant kaatuu elottomana maahan, on pelaaja taas yhtä tyrantin voittoa rikkaampi.
Leon suuntaa orpokodille ja siitä tunnelien kautta alaspäin kaupungissa. Hylätyt junat ovat oiva tapa ylittää kuiluja, joiden päälle ne ovat jääneet keikkumaan. Sitten Leonin näkökenttään luikertelee valtavia kasvinoksia, ja pian edessä on seuraava taistelu, tällä kertaa jättimäistä kasvia Plant 43 vastaan. Kasvilla ei kauaa nokka tuhise, koska sillä ei ole nokkaa, mutta ei se Leonin käsittelyssä kestä muutenkaan.
Leon löytää tiensä maanalaiseen ARK-laboratorioon, jossa hän kohtaa eliittitaistelijoita, jotka ampuvat oitis Leonin huomattuaan. Leon on kohdannut aseilla varustettuja vihollisia jo aiemmin Raccoon Cityn kaduilla, mutta nämä viholliset omat omaa kaliiperiaan. Kuolen muutaman kerran eliittitaistelijoihin, sillä he ovat nopealiikkeisiä ja myös hyviä suojautumaan Leonilta. Kärsivällisyys palkitaan, ja Leon pääsee etenemään ARK:ssa ja löytämään Gracen. Grace ja Zeno seisovat laitteen edessä, jossa Elpisiä säilytetään. Zeno inttää, että Grace tietäisi salasanan, jolla hän pääsisi käsiksi Elpisiin; jekku vain on, että jos salasanan syöttää kerrankin väärin, Elpis tuhoutuisi. Tietokoneella lukee salasanansyöttökohdassa kysymys: ”What does the creator want?”. Zeno ottaa Leonin kohteekseen ja uhkaa ampua tämän, ja luonnollisesti Grace vastaa tähän uhkaamalla ampua itsensä – Zenohan tarvitsee Gracea, eikö niin? Leon ja Grace pääsevät karkaamaan tilanteesta, ja he sopivat laittavansa pisteen Elpisin tavoittelulle tavalla tai toisella.
Grace 6 – ARK
Grace ja Leon ovat paenneet laboratorion kaatopaikalle, ja heidän pitäisi nyt jotenkin päästä tästä kuilusta pois. Leon on aika huonossa hapessa T-virusinfektionsa kanssa, ja hän yskii verta. Leon auttaa Gracen ylös kuilusta, ja tämä lähtee tutkimaan labraa ja etsimään keinoa saada Leonin pois kaatopaikkakuilusta.
Grace ryömii ilmastointikanavissa ja pääsee kliinisen labran tiloihin. Grace etenee sterilisaatiolaboratorioon, ja sitten se ryömii eteeni kaikessa karmeudessaan: licker, tuo klassikkovihollinen. Miksi haaveilin lickerien kohtaamisesta uudelleen muutama tunti sitten? Miksi? Näistä sokeista pitkäkielisistä vihollisista tulee tämän laboratorio-osuuden riesa, joka saa minut myös sähläämään ja panikoimaan aivan turhaan. Lickerien lisäksi labrassa on pelottavia kalpeita zombeja, jotka käyvät herkästi Gracen kimppuun, ja niitä vastaan taistelu ääniä pitämättä eli lickerien huomiota kiinnittämättä on taitolaji. Kun Grace nilkuttaa ympäri labraa henkihievereissä ja ilman yhtäkään parannusesinettä, päätän ladata tallennuksen puolen tunnin takaa ja ottaa itseäni niskasta kiinni. Etenen varovaisemmin, taktisemmin, kylmäpäisemmin, ja pian pääsen etenemään labrassa paremmalla menestyksellä. Grace löytää keskeiset avaimet, joiden avulla hän saa avattua Leonille reitin pois kaatopaikalta.
Grace jatkaa laboratorion tutkimista ja päätyy valkoiseen huoneeseen, jossa on useita tietokoneen näyttöjä ja mini-discin lukija. Grace laittaa äitinsä piilotettusta kansiosta löytyneen levyn lukijaan ja tutkii sen sisältöjä. Levyllä on Alyssa Ashcroftin haastattelu sairaalloisen Oswell E. Spencerin kanssa – juoni tiivistyy.
Leon 6 – ARK
Leon pääsee poistumaan kaatopaikalta ja jatkaa ARK-laboratorion tutkimista. T-virusinfektio riivaa Leonia jo pelimekaniikkojenkin tasolla, sillä välillä hän joutuu yskimispuuskan kouristuksiin, jolloin hänen näkökenttänsä sumenee ja liikkeensä hidastuvat. Siisti yksityiskohta, joka on yhtäaikaa nerokas ja hirvittävä!
Laboratorio on täynnä lickereitä, ja niiden kanssa on tulla taas hätä, sillä niitä on niin paljon. Yhdessä huoneessa niitä on kerralla jo useampi pari, ja päätän ottaa tehtäväksi putsata ne pois Leonia häiritsemästä. Licker-rykelmään ampuminen tehokkaalla Requiem-aseella tuo saavutuksen kolmen vihollisen ampumisesta yhdellä iskulla.
ARK-laboratorio on ympäristönä hyvin perinteistä Resident Eviliä – labraympäristö on usein viimeinen alue näissä peleissä. Vaikka ympäristö on jälleen Gracelle ja Leonille sama, pysyy Gracen osuuksissa selviytymiskauhuelementti hyvin voimakkaana, kun taas Leonin osuuksissa korostuvat taistelut. Tottakai Leonin osuuksissa pelottaa myös – onhan täällä lickereitä vaikka muille jakaa.
Leon löytää tiensä takaisin ARK:in keskukseen, mutta hän lyyhistyy ovelle verta yskien, ja tehtävä lepää nyt Gracen harteilla.
Grace 7 – ARK
Grace katsoo Alyssan ja Spencerin haastattelua tiedostosta nimeltä ”Grace”. Alyssa kysyy Spenceriltä, millaisen perinnön tämä haluaa jättää jälkensä. Spencer kertoo, että hänen tutkimuksensa avasi Pandoran lippaan, ja maailmaa uhkaa katastrofi – ja sitten on Elpis, joka on nimetty toivon jumalattaren mukaan. Spencer kuvailee Elpistä sokeaksi toivoksi; ihmiset eivät voi tietää, milloin kuolo korjaisi heidät, ja siksi he kykenevät tuntemaan toivoa. Spencer myöntää olleensa väärässä, ja että syyllisyys riivaa häntä. Hän toteaa, että onnea ei voi saavuttaa muiden kustannuksella, ja kutsuu sitten palvelijansa paikalle. Palvelija tuo mukanaan pienen lapsen ja laskee tämän Spencerin syliin. Spencer kysyy Alyssalta, haluaako tämä tavata hänen ottolapsensa Gracen. Spencer kertoo, että lapsi on hänen toivonsa. Videota katsova Grace on järkyttynyt näkemästään ja kuulemastaan.
Grace näkee kameroista lyyhistyneen Leonin, ja suuntaa vauhdilla tämän luo. Grace saattaa ontuvan Leonin Elpisin luo, missä Zeno odottaa heitä. Grace kertoo olevansa valmis syöttämään salasanan. Gracen – ja pelaajan – tulee valita Elpisin tuhoamisen ja vapauttamisen välillä. Avain valintaan on äsken nähty Spencerin haastattelu: millainen on Elpis, jonka luoja on luonut lukuisia katastrofaalisia viruksia, mutta katunut niitä vanhemmalla iällä ja halunnut tuoda maailmaan toivoa? Resident Evil Requiemissa on kaksi lopetusta, jotka seuraavat tästä pelaajan valinnasta. Jos Grace haluaa tuhota Elpisin, hän vastaa kysymykseen ”What does the creator want?” sanalla ”Destruction”, ja tuho tulee niin Elpisille kuin Gracen ja Leonin matkalle. Zeno tappaa Leonin, ja Grace pääsee nippanappa pakenemaan tuhoutuvasta ARK:ista. Loppu on antiklimaattinen, ja niin sen kuuluu ollakin, sillä pelin hyvä (ja canon) lopetus seuraa vapauttamalla Elpisin. Grace vastaa kysymykseen ”What does the creator want?” sanalla ”Hope”, toivo, ja Elpisia sisältävät ampullit vapautuvat järjestelmästä. Zeno iloitsee, mutta niin iloitsee myös Grace, sillä Elpis on antivirus, jolla Spencer halusi keikuttaa itse luomaansa venettä ja biologista sodankäyntiä luomalla antiviruksen, joka tekisi kaikista viruksista turhia sodankäynnissä. Zeno on raivoissaan piikitettyään itseensä Elpisia, jonka hän luuli tekevän hänestä voimakkaamman, mutta nyt hän onkin vain tavallinen mies. Grace piikittää Leoniin Elpisia, ja tämä paranee T-virusinfektiostaan. Victor Gideon, joka ei tietenkään kuollut moottoripyöräonnettomuudessaan, saapuu paikalle ja iloitsee mestarinsa Spencerin nerokkuudesta; Elpis on anarkiaa viruspohjaista sodankäyntiä vastaan! Victor tappaa Zenon ja on valmis taistelemaan Gracea ja Leonia vastaan saadakseen Elpisin haltuunsa.
Leon 7 – ARK
On aika final boss fightin! Victorin ensimmäinen boss phase on humanoidi mutatoitunut versio hänestä, joka hyödyntää ARK:in generaattoreista räiskyviä sähköiskuja taistelussa Leonia vastaan. Toinen muoto onkin sitten pelille mitä ominaisin valtava massa, jossa on monta heikkoa kohtaa. Tämä Victorin final form on niin ehtaa boss fight -tavaraa kuin voi olla, ja boss design on upea! Tämä taistelu on riittävän vaikea ja siksi nautinnollinen; jokaisen osuman on osuttava, ja sen on osuttava hyvin. Onneksi, jos jossain osaan lock in, se on vaikeissa videopeli boss fighteissa! Leon antaa kuolettavan iskun Victorille kirveellään, ja taistelu on ohi.
Leon löytää Gracen tajuttomana, mutta tämä virkoaa pian. Kaksikolle valkenee, että heillä ei ole pakokeinoa tuhoutuvasta ARK:ista, ja he istuutuvat alas odottamaan kuolemaansa rakennuksen luhistuessa heidän ympärillään. Valot sammuvat, ja hetken pelaaja pidättelee hengitystään. Sitten sortuvan katon lomasta laskeutuu eliittijoukko BSAA-sotilaita, jotka ovat saapuneet pelastamaan Gracen ja Leonin. He lähettävät terveisiä ”Kapteeni Redfieldiltä” – we are so back. BSAA saattaa Gracen ja Leonin pois ARK:ista, joten heidän tarinansa ei pääty tänään.
Lopetus
BSAA, Leon ja Grace ovat luhistuvan ARKin lähettyvillä Raccoon Cityssa. Leon soittaa Sherrylle ja kertoo, että Elpis on parantanut hänet ja tulisi myös parantamaan Sherryn, mikä on suuri helpotus. Grace suree Emilya, ja on ymmärrettävästi tolaltaan niin kaikesta tapahtuneesta kuin kaikesta Spencerin haastatteluvideoilla kuulemastaan. Leon lohduttaa Gracea kertoen, että hän ei ampunut Emilya elintärkeisiin elimiin, ja tämä voisi olla vielä elossa. Grace toivoo, että Leon on oikeassa. Toivo, kuinka vahva tunne.
Seuraa reportaasimontaasi, jossa eri uutislähteet raportoivat Raccoon Cityn uusista käänteistä, valtion taustalla vaikuttavista salaisista voimista ja nuoresta tytöstä, joka on löydetty Rhodes Hill Chronic Care Centeristä.
Lopputekstien jälkeen palaamme Graceen työn parissa. Grace pitää edelleen yhteyttä Leoniin, ja selviää, että Grace on adoptoinut Emilyn, joka selvisi kuin selvisikin pelin tapahtumista. Sillä välin ARK:in raunioissa mysteeriset sotilaat ovat tappaneet alueelle jääneet BSAA-sotilaat, ja he raportoivat aikovansa ”retrieve the objective”, ennen kuin sudet – eli Redfieldin eliittijoukot – lähetettäisiin paikalle. Ja näin settaamme seuraavan pelin keskeiset tapahtumat!
Harmikseni Resident Evil Requiem ei anna analytiikkaa pelisuorituksesta, ainoastaan peliajan ja suoritetun vaikeustason. Olisin ollut todella kiinnostunut etenkin osumatarkkuudestani, sillä uskon sen olleen aika korkea – etenkin Gracen kohdalla ampumismahdollisuudet olivat rajallisempia, joten jokaisella osumalla oli suuri merkitys, ja siksi olin tarkka siitä. Peliaikani oli 11 tuntia ja 21 minuuttia, mutta vietin Playstation 5:n mukaan 18 tuntia pelin parissa.
Loppusanat
Resident Evil Requiem sitoi edeltäjänsä vielä tiukemmin Resident Evil -pelien pääjuoneen, sillä se syvensi pelaajan ymmärrystä The Connections -nimisestä ryhmittymästä, joka esiteltiin Resident Evil 7: Biohazardin DLC:ssa. The Connections on operoinut pelisarjan tapahtumien taustalla sen alusta lähtien ja ollut teoillaan vastuussa niin Raccoon Cityn tuhosta, sitä seuranneesta Umbrellan konkurssista kuin Resident Evil 7: Biohazardin Mold-rihmaston jatkokehityksestä bioaseiksi. Loppujen lopuksi Raccoon Cityn ohjusiskussa oli kyse The Connectionsin yrityksestä piilotella Umbrellan ARK:ia ja siellä sijaitsevaa Elpisiä voidaakseen ottaa sen haltuunsa Umbrellan alasajon myötä. The Connectionsin huhutaan hallitsevan Yhdysvaltojen hallintoa, ja nähtäväksi jää, kuinka keskeinen toimija he tulevat olemaan tulevissa peleissä, ja kasvaako heistä Umbrellan tasoinen vastavoima sankareillemme.
Kuten blogitekstin alkupuolella kirjoitin, Resident Evil Requiem on selviytymiskauhugenren timantteja ja yksi parhaista Resident Evil -peleistä. Suosittelen tätä pelisarjaa ja tätä peliä lämmöllä kaikille, jotka ovat valmiita uskaltamaan tarttua siihen kokeakseen mahtavan ja ihanan kiemuraisen tarinan!
Wine, words & lovers 