Tänään ajetaan poikkeuksellinen Japanin GP, sillä taifuuni Hagibisin vuoksi aikatauluja ollaan jouduttu muuttamaan niin, että aika-ajot ja itse kilpailu ajetaan samana päivänä kahden peräkkäisen päivän sijaan. Aika-ajot ja kilpailu on järjestetty samana päivänä vain viisi kertaa F1-historiassa, joista kolme on tapahtunut Suzukassa.
Radalla puhaltaa kova tuuli, ja kisastrategioita pohditaan tiukemmalla aikataululla kuin yleensä. Miten nämä vaikuttavat lopputulokseen? Se jää nähtäväksi! Kilpailuun lähdetään kutkuttavassa järjestyksessä 1. Sebastian Vettel, 2. Charles Leclerc, 3. Valtteri Bottas, 4. Lewis Hamilton ja 5. Max Verstappen. Kimi Räikkönen lähtee ruudusta 13. Ferrarin pilttuusta kommentoidaan: ”Kyllä Vettel ja Leclerc saavat ajaa kilpaa”. Sekin jäänee nähtäväksi… Jos Mercedes saa tänään 14 pistettä enemmän kuin Ferrari, juhlitaan tänään tallimestaruutta.
Bottas ottaa UPEAN lähdön ja kiitää kilpailun kärkeen Ferrarien ohi! Verstappen pyörähtää radalta toisessa mutkassa, ja Leclercin etusiipi on vauroitunut kahden otettua osumaa keskenään.

Toisen kierroksen alussa tilanne on 1. BOT, 2. VET, 3. LEC, 4. HAM ja 5. SAI. Verstappen on kahdeksastoista. Leclercin auto alkaa olla vaarallinen, kun etusiipi raahaa rataa kipinöiden. Leclerc kutsutaan varikolle, mutta Leclerc vastustelee. Kolmannella kieroksella Leclerc tulee varikolle ja saa uuden etusiiven, ja hän palaa radalle Kubican perään eli viimeiseksi. Tuomaristo ilmoittaa, että Leclercin ja Verstappenin tilanne avauskierroksella on tulkittu alustavasti kilpailutilanteeksi. Verstappen, selostajat ja minä protestoimme – Leclerc selkeästi kiilasi Verstappenin ulos. Tuomaristo jatkaa tutkintaa.
Kierroksella 6 tilanne on 1. BOT, 2. VET, 3. HAM, 4. SAI ja 5. ALB Norrisin ja Albonin otettua osumaa keskenään. Norris on pudonnut varikkopysähdyksen kautta viimeiseksi. Leclerc ohittaa Verstappenin. Tuomaristo tutkii Vetteliä varaslähdöstä – ja tutkii hämmentävän kauan ennen kuin toteaa, että rikettä ei tapahtunut. Verstappen keskeyttää kierroksella 15. Kierroksella 16/53 tilanne on 1. BOT, 2. VET, 3. HAM, 4. SAI ja 5. GAS Albonin tehtyä juuri varikkopysähdyksensä. Leclerc on kahdestoista. Vettel tulee varikolle kierroksella 17 ja palaa radalle Sainzin perään neljänneksi. Mercedes reagoi, ja Bottas kutsutaan varikolle. Bottakselle vaihdetaan mediumit alle, kun Vettel puolestaan sai pehmeät renkaat. Bottas putoaa tallikaverinsa perään ja selviää, että Hamilton ajaa yhden pysähdyksen taktiikalla kun taas Bottas kahden.

Tuomaristo päättää tutkia Leclercin ja Verstappenin tilanteen kilpailun jälkeen. Bottas tekee radan kierrosennätyksen kierroksella 20. Tilanne on 1. HAM, 2. BOT, 3. VET, 4. SAI ja 5. RIC. Leclerc ajaa seitsemäntenä Albonin takana. Hamilton tulee varikolle kierroksella 22. Myös Hamiltonille laitetaan mediumit. Tilanne on 1. BOT, 2. VET, 3. HAM, 4. SAI ja 5. ALB. Leclerc on edelleen seitsemäs. Näillä asetelmilla Mercedes juhlii tänään mestaruutta.
Leclerc tulee varikolle ja putoaa kahdenneksitoista. Kierroksella 31 tilanne on 1. BOT, 2. VET, 3. HAM, 4. ALB ja 5. SAI. Leclerc on yhdeksäs. Vettel tulee varikolle kierroksella 32 ja palaa radalle Hamiltonin perään kolmanneksi mediumit allaan. Viisi kierrosta myöhemmin Bottas tekee varikkopysähdyksen ja putoaa toiseksi Hamiltonin ja Vettelin väliin. Bottas sai pehmeät renkaat, joten nyt on aika ajaa lujaa! Kierroksella 40 tilanne on 1. HAM, 2. BOT, 3. VET, 4. ALB ja 5. SAI. Leclerc on kuudes. Hamiltonin renkaiden kunto on 70%, mutta hän suuntaa silti varikolle. Bottas nousee kilpailun kärkeen ja Vettel toiseksi. Kilpailua on kymmenen kierrosta jäljellä. Albon ja etenkin Sainz ovat ajaneet upeaa kisaa, ja Päivän kuljettajan äänestäminen on helppoa!
Kierroksella 48/53 Leclerc otetaan varikolle ja lähetetään tavoittelemaan nopeimman kierrosajan lisäpistettä. Hamilton saavuttaa Vetteliä. Näillä asetelmilla Mercedes vie tallimestaruuden tänään. Vettel saa autoonsa lisätehoja. Vettelin rengastehot ovat 50% eturenkaissa ja 40% takarenkaissa, kun taas Hamiltonilla 20-30% eturenkaissa ja 10-20% takarenkaissa. Hamilton ei tule pääsemään enää ohi. Pérez keskeytää, kun Bottas ajaa jo viimeistä kierrosta.
Valtteri Bottas voittaa Suzukan osakilpailun! Vettel ja Hamilton ajavat peräkkäin maaliin. Mercedes voittaa tallimestaruuden Hamiltonin nopeimman kierrosajan ansiosta! Kärkiviisikko on lopulta 1. Bottas, 2. Vettel, 3. Hamilton, 4. Albon ja 5. Sainz. Leclerc on kuudes. Bottas valitaan Päivän kuljettajaksi! Aikamoinen kilpailu!