Rakastan musikaaleja suunnattomasti. Lempielokuvistani suurin osa on musikaaleja, intensiivisimmät tunnekokemukseni ovat teatterissa musiikin soidessa livenä, ja kun muut ristivät kätensä, että joukkueemme Uneton48-genre ei olisi musikaali, minä salaa toivon sitä. Lempimusikaalejani ovat teatterissa olleet Wicked, The book of Mormon ja Spring Awakening, jota tämä blogiteksti käsittelee. Elokuvissa suosikkeihini lukeutuvat muun muassa The Rocky Horror Picture Show ja The Phantom of the Opera. Lisäksi olen nähnyt taltioinnit pienen budjetin tuotannoista A Very Potter Musical ja A Very Potter Sequel, joiden katsominen lämmittää tämän Darren Criss -fanin ja Potter-fanaatikon sydäntä.
Olen onnekas, kun olen päässyt näkemään sekä taltioinnin että teatteriversion Spring Awakeningista. Alkuperäistä Broadway-versiota tähdittivät idolini Lea Michele sekä Jonathan Groff. Katsoin laadullisesti huonon taltioinnin Broadway-esityksestä vuosia sitten, ja sydämeni oli viety. Näytelmä oli tunnekokemuksena hyvin voimakas, sen hahmot samaistuttavia, ja musiikki sydäntä sykähdyttävää. Pop-rockia täynnä oleva soundtrack on ollut kovassa soitossa jo useamman vuoden.
Seuraava teksti sisältää juonipaljastuksia musikaalista Spring Awakening. Sisältövaroitukset: itsemurha
Spring Awakening on vahvasti tunteita ja ajatuksia herättävä tarina, jossa 1800-luvun loppupuolen saksalaiset nuoret kamppailevat aikuistumisen, seksuaalisuuden ja yhteiskunnan ankarien odotusten kanssa. Musikaali käsittelee vaikeita aiheita, kuten oman seksuaalisuuden kanssa kamppailua, itsemurhaa sekä riittämättömyyden tunnetta paljon odotuksia asettavien toverien, koulun ja vanhempien vuoksi.
Kun Tampereen työväen teatteri toi ohjelmistoonsa Spring Awakeningin, olin pakahtua onnesta, ja 9. toukokuuta menimme poikaystäväni kanssa katsomaan musikaalia.
Odotukseni näytelmää kohtaan olivat erittäin korkealla. Alkuperäistä versiota tähdittivät näyttelijät, joiden versiot kappaleista olin painanut mieleeni ja sydämeeni. Suomenkielisen musikaalin naispääosaa Wendla Bergmannia näytteli Inna Tähkänen ja toista miespääosaa Melchior Gaboria Julius Martikainen. Näytelmän kolmatta pääosaa, Moritz Stiefelia näytteli Jasper Leppänen (Broadwaylla John Gallagher Jr.). Kaikki kolme ylittivät odotukseni. Jo musikaalin kolmannen kappaleen kohdalla tiesin, että vertailu alkuperäiseen oli turhaa. Tähkänen, Martikainen ja Leppänen tekivät hahmoista omiaan ja unohdin, että olin koskaan nähnyt hahmoista muita versiointeja.
Edessäni tapahtuva kokemus oli ainoa, jolla oli maailmassa mitään väliä.
Tähkänen ja Martikainen puhalsivat Wendlan ja Melchiorin rakkaustarinan eloon puhtaasti, koskettavasti ja niin aidosti, että unohdin katsovani fiktiota. Tähkänen oli Wendlana häikäisevä: hän kantoi viattoman, hyväuskoisen ja rakastettavan Wendlan vaikuttavasti ensimmäisestä kappaleesta hahmon surulliseen loppuun. Tähkäsen lauluääni on uskomattoman kaunis, ja sai minut kyyneliin. Hänen versionsa kappaleesta Mama who bore me oli kokemuksena ainutlaatuinen.
Melchior on kaikessa kapinallisuudessaan, kärkevyydessään ja älykkyydessään lempimusikaalihahmojani. Jos voisin kosia musikaalikappaletta, olisin kosinut All that’s known’a jo vuosia sitten. Kun musikaalin kolmas kappale kajahti ilmoille, olin myyty. Kappale tuo väkevästi esille musikaalin ja etenkin Melchiorin hahmon vahvan yhteiskuntakritiikin.
”All they say is ’Trust in what is written’. Wars are made and somehow that is wisdom. Thought is suspect and money is their idol and nothing is okay unless it’s scripted in their Bible.” – All that’s known
Melchior tuo hahmoista vahvimmin esille oman ajattelun voiman ja auktoriteetin kyseenalaistamisen. Martikaisen suoritus Melchiorina on erinomainen, ja rakastuin hahmoon kohtaus kohtaukselta uudelleen.
Spring Awakening käsittelee nuorten seksuaalista heräämistä häpeilemättä ja itseään sensuroimatta, vaikka aihe onkin tabu musikaalin tapahtuma-aikaan. Olen edelleen vaikuttunut siitä, kuinka avoimesti ja rohkeasti Spring awakening tarttuu seksiin. Melchiorin sivistyneisyys seksin saralla ja Wendlan viaton tietämättömyys yhdistyvät kauniisti mutta traagisin lopputuloksin.
Nyt kun minulla ei ollut tunnesiteitä näyttelijöihin, Moritz Stiefelin hahmo aukesi minulle täysin uudella tavalla. Voi toki olla, että elämäntilanteeni on muuttunut viime katselukerralta, ja seksuaalisuuden ja akateemisen menestyksen kanssa kamppaileva ja epätoivossaan itsemurhaan päätyvä Moritz oli minulle tällä kertaa aiempaa samaistuttava hahmo. Jasper Leppänen oli Moritzina sensaatiomainen. Sanakirjan kaikki synonyymit sanalle ”uskomaton” eivät riitä kuvailemaan, kuinka upean roolisuorituksen Leppänen teki. Moritz on hahmo, jota on uskomattoman helppo ymmärtää – jopa silloin, kun hän päätyy riistämään oman henkensä. Leppäsen laulusuoritukset ovat väkeviä herkkyydessään ja aiheuttivat minulle kylmiä väreitä.
Spring Awakening ei ole kevyt tarina. Itkin useampaan otteeseen, mutta myös nauroin ja rakastuin. Myötäelin vahvasti hahmojen tarinaa ja lähdin teatterista vaikuttuneena. Toistan itseäni kun korostan, kuinka paljon tunteita ja ajatuksia kaksituntinen musikaali voi herättää. Spring Awakening on valitettavasti poistunut TTT:n ohjelmistosta, mutta annan sille kaiken rakkauden, viisi tähteä ja vahvan suosituksen kaikille, jotka koskaan törmäävät maailmalla kyseiseen teokseen.
”And now our bodies are the guilty ones. Our touch will color the hours. Night won’t breathe, oh, how we fall in silence from the sky then whisper some silver reply. And now our bodies are the guilty ones.” – The guilty ones
Wine, words & lovers 