Sairaalaseikkailuja

Hiljaiseloa on eletty täällä, sosiaalisessa mediassa ja myös sosiaalisessa elämässä. Olen viettänyt viimeiset viisi päivää Tampereen yliopistollisessa sairaalassa, jonne päädyin pitkään jatkuneen korkean kuumeen vuoksi. Oireita olivat ~38.8 kuume, alavatsakivut (joista kiitin aluksi kuukautisia), lihaskrampit ja pahoinvointi.

Ensimmäisenä yönäni ensiapu Acutassa minua tutkittin gynekologisella osastolla sekä röntgenissä. Diagnoosiepäilyjä oli useita, mutta kaikki kantoivat nimikettä ”tulehdus”. Tulehdusarvoni olivat koholla, verihiutaleet ja valkosolut matalalla. Muuten testit olivat puhtaita yksi toisensa jälkeen. Kuumeeni laski ja nousi vuoristorataa. Yön viettäminen sairaalassa ensimmäistä kertaa oli pelottavaa ja ikävää, varsinkin kun tämä reissu perui miellyttävämmän viikonloppureissun minulta.

Tutkimusyön jälkeen minut siirrettiin sisätautien puolelle, jossa vietin suurimman osan sairaala-ajastani. Sisätautipuolen omahoitajani ja poikaystäväni vuoksi jaksoin olla sairaalassa näinkin pitkään; virikkeettömyys ja vapaan tekemisen ja liikkumisen rajallisuus ahdistivat minua suuresti. Nukuin osastolla paljon, jotta aika kuluisi. Söin vaihtelevasti ja voin vaihtelevasti. Kuume nousi ja laski. Syytä ei löytynyt.

Kanylointi aiheutti tuskaa, koska verisuonia ei vain löytynyt tai ne karkasivat. Verikokeet kuitenkin saatiin normaalisti, kuten minulta saadaan verta verenluovutuksessakin. Kirjoittaessani tätä olen juuri saanut kanyylin pois kämmenselästä – hetki, jota olen odottanut siitä lähtien, kun muutaman kymmenen piston jälkeen se saatiin paikalleen tähän kohtaan kättä. Oloni on kuin reikäjuustolla.

Tiedosto_001
Mietin pitkään, miksi nuo verhot ärsyttivät niin paljon. Sitten keksin sen: Tappara.

Kun viimein luulin, että voisin päästä kotiin, minut siirrettiinkin gastroenterologian osastolle. Osasto oli ympäristönä mukavampi, sillä sen värit miellyttivät silmääni enemmän, ja koska olo oli parempi, olin myös positiivisempi. Tosin sisätautipuolen omahoitajaani jäi ikävä. Gastroenterologian osastolla vietin vain yhden yön tarkkailussa. Tulokset ovat koko ajan paremmat, mutta tulehduksen syytä ei tiedetä vieläkään. Pääsen kuitenkin todennäköisesti pian kotiin.

Fiilikseni sairaalassaolosta ovat vaihtelevat. Kun olin levännyt ja voin hyvin, täällä ei ollut mitenkään kamalaa. Tosiasiahan oli, että ruoka oli hyvää, henkilökunta mukavaa ja pärjäilin hyvin, koska en ollut mitenkään parantumattomasti sairas. Perspektiiviä. Kun taas oli huono olo ja ahdisti, halusin vain pois, koska kanyyli sattui (kirveli) ja minulla oli tylsää. Ehkä se tylsyyden ja kivun kombinaatio oli kaikista raskainta. Ja odotus. Pidin koko ajan toivoa yllä, että voisin päästä pois, ja joka kerta minua haluttiin pitää vielä pidempään. Toivon murskaaminen sattuu aina. Olen kuitenkin tyytyväinen, että pysyin sairaalassa, jotta tämä tulehdus ei uusisi itseään pian, sillä siitä vasta mukava juhannus tulisikin.

Lukija, toivottavasti sinulla on kesä täynnä rentoutumista, terveyttä ja palkitsevaa tekemistä.

”The two enemies of human happiness are pain and boredom.” – Arthur Schopenhauer

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s