Kun täytin 18-vuotta, viime presidentinvaalit olivat kierrosten välissä, joten en saanut äänestää. Nyt, äänioikeutettuna 23-vuotiaana, voin ylpeydellä sanoa, että ehdokkaani on sama, kuin se olisi ollut viime vaaleissa. Minun valintani Suomen tasavallan presidentiksi on Pekka Haavisto (vihr.). Miksi Pekka?
Itselleni politiikassa kaikista tärkeintä ovat arvot. Minun ydinarvojani ovat:
- vastuun ottaminen ympäristöstä
- jatkuva työ kaikenkattavan tasa-arvon eteen
- ihmisoikeuksien kunnioittaminen
- kansainvälisyyden, monikulttuurisuuden, vähemmistöjen oikeuksien ja rauhan edistäminen
- kulttuurin rooli yhteiskunnassa
- inhimillisyys, halu kohdata toinen ihminen ihmisenä taustasta riippumatta.
Pekka jakaa kanssani nämä arvot. Siksi Pekka.
Suomessa, jossa kaikkien ihmisoikeudet eivät vieläkään toteudu, tarvitaan vahva mutta myös inhimillinen johtaja, joka haluaa ensisijaisesti parantaa maailmaa ja suomalaisten hyvinvointia. Pekka on heikompien puolella ja huomioi puheissaan etenkin erilaiset vähemmistöt, naisten ja tyttöjen aseman sekä työttömät ja pienituloiset. Minulle tulee biseksuaalina naisena turvallinen olo, kun Pekka puhuu ja tiedän, että hän pitäisi kiinni minun oikeuksistani turvalliseen ja tasa-arvoiseen elämään, jossa en kokisi häirintää, saisin laadukasta koulutusta sekä tasavertaista kohtelua riippumatta sukupuolestani, seksuaalisesta suuntautumisestani tai varakkuudestani. Siksi Pekka.
Pekka tiedostaa realistisesti maailman poliittisen tilanteen ja puhuu siitä rohkeasti ja avoimesti. Hänellä on vahva osaaminen kansainvälisten suhteiden ylläpitämisessä ja rauhanvälityksessä, ja Pekka olisi oikea ihminen edustamaan Suomea keskusteluissa esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Venäjän kanssa. Hän myös ymmärtää, kuinka merkittävä rooli ympäristöllä on maailman ja Suomen tulevaisuuden kannalta. Siksi Pekka.
Pekka on myös ihmisenä soveltuva presidentiksi. Hän on rauhallinen eikä provosoidu tai provosoi (nykymaailmassa kaikki presidentit eivät tätä edellytystä valitettavasti täytä). Pekka on asiallinen, mutta myös hurmaava ja lämmin. Hän on taitava keskustelija ja argumentoija, mitä arvostan ihmisessä hyvin paljon. En näe, että kukaan muu ehdokas olisi yhtä inhimillinen ja sydämellinen presidentti kuin Pekka, ja presidentin on tärkeintä olla kansan kasvot ja johtaja. Siksi Pekka.
Ja kirsikka kakun päälle on Pekan lausahdus tämän illan Ylen vaalitentissä:
”Jos politiikassa ei pärjää asia-argumenteilla, niin sitten politiikka ei ole lajini.” – Pekka Haavisto (2018)
💚
TykkääTykkää