Kulttuuria: Wakanda forever

Sisältää juonipaljastuksia Marvel-elokuvasta Black Panther (2018). Jos et ole nähnyt kyseistä elokuvaa, tee itsellesi palvelus ja käy katsomassa se.

Eiköhän kaikki mennä kotiin, sillä mestariteos on nyt tehty. Marvel Studiosin 18. elokuva Marvelin elokuvalliseen universumiin, Black Panther, on täydellinen elokuva. Lopputekstit vierivät valkokankaalla vajaa tunti sitten, ja huuma ei ole vieläkään laskeutunut (eikä ärsytys siitä, kuinka koko sali tyhjeni Marvel-elokuvassa ennen lopputekstien loppua – kaikki muut jäivät ilman after-credits kohtausta). En keksi Black Pantherista mitään, minkä olisin toivonut olevan toisin. Elokuva on kriitikoiden ylistämä, yhteiskunnallisesti erittäin merkityksellinen, ja se on tuottanut jo yli miljardin sekä saanut lipputuloissa toteutuskustannuksensa takaisin jo ensimmäisenä viikonloppuna. Se on historian menestynein elokuva, jonka ohjaaja, käsikirjoittaja ja suurin osa näyttelijöistä ovat tummaihoisia.

Black Panther kertoo kuninkaaksi nousevasta T’Challasta, joka johtaa muulta maailmalta piilotettua Wakandaa, jonka teknologinen kehitys on täysin muita edellä vibranium-metallin ansiosta. Koska tällainen kehitys tuo mukanaan myös kehittyneet aseet, Wakanda on pitäytynyt poissa maailmalla tapahtuvista sodista välttääkseen muiden maiden ahneuden heidän teknologiaansa kohtaan. Elokuva pyöritteleekin ajatusta, voiko hyvin pitkälle kehittynyt maa pysyä omissa oloissaan, vai tulisiko sen antaa muille ja auttaa sillä riskillä, että asettaa silloin omat resurssinsa kiikarien alle. T’Challa joutuu elokuvassa kohtaamaan ystäviä ja vihollisia, joilla on eriäviä mielipiteitä hänen kanssaan tästä dilemmasta.

Black Pantherin upeus jakautuu päässäni kolmeen tekijään: näyttelijät, visuaalinen toteutus ja kantaaottavuus. Chadwick Boseman loistaa nimikkohahmona Mustana Pantterina, kuningas T’Challana, ja hänen roolisuorituksensa on täydellistä nuorallatanssimista pehmeän johtajan ja rohkean soturin välillä. T’Challa haluaa säilyttää rauhan Wakandassa ja ylläpitää isänsä perintöä piilotetusta tekniikan ja kehityksen kehdosta. Michael B. Jordan hurmaa elokuvan pääpahiksena, N’Jadakana / Erik ”Killmonger” Stevensina, joka paljastuu T’Challan petetyksi serkuksi, joka haluaa valtaistuimen itselleen. Jordan näyttelee vakuuttavasti rempseän coolia mutta vaarallista N’Jadakaa, jonka maailmanvalloitussuunnitelmiin kuuluu Wakandan aseiden levittäminen maailman tummaihoisille, jotta he voisivat nousta sortajiaan vastaan. Bosemanin ja Jordanin roolisuoritukset täydentävät toisiaan ja tuovat elokuvan vastavoimat yhteen näyttävästi jokaisessa kohtauksessa, jossa kaksikko kohtaa.

Huomioni katsojana sai täysin Black Pantherin vahvojen naisten kolmikko (nelikko, jos mukaan lasketaan upean Angela Bassettin roolisuoritus arvokkaana kuningataräitinä). Okoye (Danai Gurira) on Wakandan kuningakaartin kenraali, taidokas soturi ja kuninkaan lojaali oikea käsi. She’s a badass if I’ve ever seen one. Valovoimainen Lupita Nyong’o näyttelee Nakiaa, jääräpäistä vakoojaa. Nakia haluaa auttaa hädässä olevia ihmisiä nähtyään, millaista kotimaan ulkopuolella on, eikä siksi voi tyytyä Wakandan tuomaan turvaan. Lempihahmoni Shuri (Latitia Wright) on Wakandan nuori teknologianero ja tieteilijä, joka kehittää Mustan Pantterin pukua, wakandalaista lääketiedettä ja erilaisia vibranium-aseita. Kun Shurin taitoja esiteltiin ensimmäisen kerran, liikutuin kyyneliin: nuori naishahmo, joka on arvostetuimmassa asemassa teknologian ja tieteen saralla!

Martin Freeman, toinen elokuvan keskeisimmistä valkoihoisista hahmoista, tekee hienon roolisuorituksen CIA-agenttina Everett Rossina eli juuri siinä, mitä hän on: valkoisena miehenä, joka ei ymmärrä paikkaansa ja omaa rooliaan suuressa kuvassa. Andy Serkins on loistava pahis Ulysses Klauena, joka Rossin tavoin on sotkenut itsensä mukaan kuvioihin jo aiemmissa Marvel-elokuvissa.

Black Panther on visuaalisesti niin hieno, että monta kertaa huomasin pidättäväni hengitystä. Elokuva on kaunista vuoropuhelua luonnonläheisten maisemien ja teknologisten scifi-elementtien välillä. Elokuvan efektiointi on upeaa ja tuo Wakandan teknologisen kehityksen ”nextille levelille”. Taistelukoreografiat ovat kuin tanssia ja etenkin vedessä tapahtuvat kamppailut salpaavat hengityksen. Elokuvan puvustus ja maskeeraus kunnioittaa erilaisia afrikkalaisia heimoja ja heidän perinteitään väriloistollaan ja yksityiskohdillaan. Black Pantherin voisi katsoa yli kymmenen kertaa, ja silti siitä löytäisi uusia yksityiskohtia, joita ei ole aiemmin huomannut. Liikutuin kyyneliin lopputekstien aikana, kun huomasin tämän kaiken takana olevan nainen, director of photography Rachel Morrison.

Jos minä liikutuin vahvoista naishahmoista ja naiskuvaajasta, voin vain kuvitella, kuinka suuri merkitys elokuvalla on niille, jotka ovat tottuneet näkemään valkoihoisia hahmoja valkokankaalla vuosikymmen toisensa perään. Black Panther on jo nyt saanut aikaan historiallisia merkkipaaluja ja todistanut myös, että valkoisten miesten ruutuaika on ohi. Katsojat haluavat nähdä lisää diversiteettiä valkokankaalla, eikä mikään elokuva ole antanut sitä niin hyvin kuin Black Panther. Katsokaa tämä elokuva!

Elokuvassa on kaksi lopputekstikohtausta. Mid-credits scene on T’Challan YK:ssa pitämä koskettava puhe, joka sai minut liikuttumaan kyyneliin ja seuraavaksi nauramaan, kun kirjoittajat olivat ’lipsauttaneet’ repliikeihin pientä päänaukomista ”heikoille, jotka haluavat erottaa erilaisia ihmisiä rakentamalla muureja”. Post-credits scene tuo takaisin tutun vanhan hahmon, joten älkää nousko teatterin penkeistä, ennen kuin Marvel Studiosin logo antaa luvan.

Kävimme katsomassa elokuvan kihlattuni Veskun kanssa, jonka kokemus Marvel-elokuvista lähentelee nollaa. Itse olen Marvel-fani henkeen ja vereen. Keskustelimme eilen aamubussissa, tulisiko Veskun nähdä esimerkiksi Mustan Pantterin ensielokuva Captain America: Civil War ennen Black Pantheria. Iloksemme keskusteluun liittyi vieras mies, joka arvosti innokasta Marvel-tietämystäni, ja käski Veskun pitää hyvää huolta ”jos tuo on sun tyttöystävä”. Se joka sanoi, etteivät suomalaiset juttele vieraille busseissa, ei ole puhunut oikeista aiheista. Keskustelimme Marvel-elokuvista tämän miehen kanssa, ja kun jäin työpysäkillä pois, mies siirtyi juttelemaan Veskun viereen. Oli oikein piristävää saada samanhenkistä juttuseuraa noin yllättävästä paikasta! Goes to show, kulttuuri yhdistää meitä.