#thanosdemandsyoursilence Sisältää painavia juonipaljastuksia Marvel-elokuvasta The Avengers: Infinity War (2018). Jos et ole nähnyt kyseistä elokuvaa, sulje tämä välilehti heti.
.
.
.
.
Kuten oli odotettua, Infinity War on täyttä tykitystä noin 30 päähahmon ensemble castillaan, upeilla visuaaleillaan ja käsikirjoituksella, joka on täynnä sotaa, taistelua, draamaa, rakkaustarinoita ja useita kuolemia. Tämä arvostelu sisältää spoilereita, mutta hahmokuolemat on piilotettu valkoisella tekstillä (saat ne esiin maalamalla tekstin). Voit siis lukea tämän tekstin myös niin, että et saa tietää, ketkä kaikki 15 päähenkilöä kuolevat tässä elokuvassa. Etene omalla vastuulla ja älä spoilaa elokuvaa muille, sillä vaikka suhtaudun erittäin ristiriitaisin tuntein tähän elokuvaan, koen silti, että tämä on katsomisen arvoinen elokuva.
Infinity War alkaa hetken sen jälkeen, mihin Thor: Ragnarök jää. Asgardilaiset ovat paenneet tuhoutuneelta planeetaltaan avaruuteen, mutta törmäävät pakomatkallaan elokuvan päävastustajaan Thanokseen. Thanoksen päätavoite elokuvassa on kerätä itselleen 6 Ikuisuuskiveä (mieli, sielu, aika, avaruus, todellisuus ja voima), joita hallitessaan hän voisi tuhota puolet maailmankaikkeudesta napsauttamalla sormiaan. Thanos kokee, että maailmankaikkeus on ylikuormittunut, ja tappamalla puolet väestöstä resurssit jakautuisivat tasaisemmin ja elämä voisi olla onnellisempaa. Universumin kantokyvystä on syytä olla huolissaan, mutta kansanmurha ei ole se oikea ratkaisu. Thanos on saanut käsiinsä jo voimakiven, ja nyt hän hyökkää adoptoimiensa soturien Obsidianin, Maw’n, Midnightin ja Glaiven kanssa Asgardilaisten alukselle saadakseen itselleen avaruuskiven Tesseractista, jonka Loki on varastanut ottoisänsä Odinin aarrehuoneesta ennen Asgardin tuhoa. Thor, Loki, Hulk ja Heimdall kohtaavat Thanosin ja pyrkivät estämään kiven joutumisen Thanosin käsiin. Heimdall pelastaa Hulkin lähettämällä tämän Bifröstin avulla takaisin maahan. Tämä jää Heimdallin viimeiseksi teoksi, sillä hän saa maksaa teosta hengellään. Odotetusti Loki kääntää takkinsa ja pettää veljensä päästäkseen voittajan eli Thanoksen puolelle. Kolmen elokuvan hahmokehitys ei kuitenkaan ole mennyt hukkaan, sillä hetki tämän jälkeen Loki kääntää takkinsa uudelleen ja yrittää tappaa Thanoksen. Thanos luonnollisesti vastaa tähän tappamalla Lokin, ja nyt kun lempihahmoni on kuollut ensimmäisen 10 minuutin aikana, zero fucks given anymore.
Infinity War onnistuu täydellisesti seikoittamaan hahmopakkaansa pienempiin ryhmiin, joiden kemiat ja persoonat toimivat tai tömäävät yhteen täydellisesti. Bifröst syöksee Hulkin New Yorkiin tohtori Stephen Strangen suojelemaan pyhättöön. Bruce Banner tapaa velhot tohtori Strangen ja Wongiin ja kertoo Thanosin olevan tulossa, mitä ilmeisimmin aikakiven perässä, joka roikkuu Strangen kaulassa. Tohtori Strange etsii käsiinsä Tony Starkin, joka juhlii kihlautumistaan Pepper Potsiin rinnassaan jälleen uusi versio Iron Man -teknologiaa. Elokuvan ensimmäinen kamppailu käydään Thanosin kahden soturin (Maw ja Obsidian) ja Avengers-kokoonpanon Iron Man, tohtori Strange, Wong, Bruce Banner ja Spiderman välillä, joista jälkimmäisin liittyi mukaan kesken luokkaretken. Banner ei saa Hulkia tulemaan ulos, joten hänet lähetetään pois taistelusta. Maw onnistuu kaappaamaan Strangen ja kuljettamaan tämän pois avaruusaluksellaan, johon Iron Man ja Spiderman ennättävät piioutua. Wong jää suojelemaan pyhättöä, ja Banner suuntaa varoittamaan muita Avengereja. Kombinaatio Strange-Stark-Parker tulee antamaan katsojille elokuvan parasta naljailua, ja nautin Robert Downey Jr:in ja Benedict Cumberbatchin välisestä kemiasta täysin rinnoin.
Thanosin kätyrit Midnight ja Glaive suuntaavat Skotlantiin, jossa Wanda Maximoff (Scarlet Witch) ja Vision ovat varastetulla lemmenlomalla piilossa maailmalta. Thanosin kätyrit hyökkäävät kaksikon kimppuun saadakseen mielikiven ihmismäisen androidin Visionin otsasta. Steve Rogers (Captain America), Natasha Romanoff (Black Widow) ja Sam Wilson (Falcon) saapuvat pelastamaan kaksikon elokuvan toisessa taistelussa, ja he palaavat kotiin huolimatta siitä, että heitä pidetään sotarikollisina Captain America: Civil war -elokuvan jäljiltä. Elokuvan turhauttavin juonikuvio, joka toistuu liian usein, alkaa tästä: Vision pyytää rakastaan Wandaa tappamaan hänet tarpeen vaatiessa, jotta Mielikivi ei päätyisi Thanosin käsiin. Elokuvan kliimaksi olisi paljon vaikuttavampi, jos tätä juonikuviota ei tultaisi toistamaan eri hahmojen kohdalla vielä useaan otteeseen samassa elokuvassa. Bannerin taidot eivät riitä kiven poistamiseen Visionista, ja Maximoff on ainoa tarpeeksi vahva tuhotakseen kiven, mutta koska joukko ei halua uhrata yhtä omistaan, Rogers johtaa heidät Wakandaan, jossa pätevämpi tieteilijä Shuri voisi yrittää kiven poistoa.
Guardians of the Galaxy (Peter Quill / Starlord, Gamora, Drax, Rocket, teini-ikäinen Groot ja Mantis) syöksyvät avaruudessa hätäkutsun perässä. Seurue saapuu sotatantereelle, jossa asgardilaisen aluksen palat ja ruumiit leijuvat avaruudessa. Thor on selvinnyt kohtaamisesta Thanosin kanssa, ja iskeytyy Guardiansien tuulilasiin. Seuraa kohtaus, joka on aluksi hauska, mutta muuttuu sitten inhottavaksi. Seurue (poislukien Quill) on vaikuttunut tajuttoman Thorin ulkonäöstä ja ihailee tämän lihaksikasta vartaloa. Quill on selkeästi kateellinen ja mustasukkainen, etenkin tunteidensa kohteen Gamoran mieltymyksestä Thoriin. Chrisien (Pratt ja Hemsworth) kemia on ratkiriemukasta ja machomittely hulvatonta, mutta miesten kehojen vertailu ja Quillin lihomisen kommentointi muiden hahmojen toimesta saa aikaan vain pahan mielen. Ihan kuin miehillä ei olisi tarpeeksi ulkonäköpaineita näyttää yhtä lihaksikkaalta kuin esimerkiksi Thor. Välihuomiona, tässä elokuvassa yhtäkään kolmesta Chrisista ei nähdä ilman paitaa, minkä luulin olleen jonkinlainen sopimuskohta kaikkien pyörittyä jokaisessa elokuvassaan ilman paitaa ilman järkevää syytä.
Menetettyään vasaransa Mjölnirin edellisessä elokuvassa, Thor tarvitsee uuden aseen. Hän haluaa matkustaa Nidavelliriin, jossa hänelle voitaisiin takoa Thanosin tuhoamiseen tarvittava ase Stormbreaker. Joukko päättää hajaantua, ja Rocket suuntaa Thorin matkaan mukanaan videopelejä näpyttelevä Groot. Quill, Gamora, Drax ja Mantis matkustavat Knowhereen saadakseen todellisuuskiven haltuunsa Keräilijältä ennen Thanosta. Pitkä will-they-wont-they-kemialeikkki päättyy, kun Quill ja Gamora suutelevat sen jälkeen, kun itkuinen Gamora on pyytänyt rakastaan tappamaan hänet, jos hän joutuisi Thanosin käsiin. Vastentahtoisesti Quill lupaa vastata Gamoran pyyntöön, ja hetkeä myöhemmin painaakin liipaisimesta, kun Thanos pitelee adoptoitua tytärtään Gamoraa hallussaan. Gamora on kuitenkin Thanosin silmäterä, joten hän vie tyttärensä mukanaan muuttaen Quillin laukaukset saippuakupliksi saamansa todellisuuskiven avulla. Thanos kiristää tiedon sielukiven sijainnista Gamoralta kiduttamalla tämän siskoa Nebulaa. Gamora vie Thanosin Vormiriin turvautuen uskoonsa siitä, että Thanos ei tulisi koskaan saamaan sielukiveä, sillä sen saamiseksi tulee uhrata joku rakkaistaan, eikä hän usko Thanosin kykenevän rakkauteen. Thanos kuitenkin heittää rakkaan tyttäreensä kielekkeeltä kuolemaan ja saa haltuunsa neljännen ikuisuuskiven, sielukiven. Kun Thanos laitetaan valitsemaan rakastamansa ihmisen ja universumin kohtalon välillä, ei rakkaus paljoa paina.
Quill, Drax ja Mantis matkustavat Nebulan pyynnöstä Titanille, Thanosin kotiplaneetalle, jossa he kohtaavat Starkin, Parkerin ja Strangen, joilla on vielä aikakivi hallussaan. Seuraa elokuvan kolmas tappelu, jossa ennestään toisillensa tuntemattomat samalla puolella olevat taistelevat keskenään tietämättöminä siitä, että toinen ei ole Thanosin lähettiläs. Sovun tultua Strange kertoo tutkineensa tulevaisuutta ja löytäneensä vain yhden skenaarion, jossa Thanos häviäisi. Joukko päättää yrittää saada revittyä Thanosilta tämän taisteluhanskan, johon ikuisuuskivet on kytketty. Thanos saapuu paikalle ja seuraa neljäs tappelu. Joukon juoni on jo onnistumaisillaan, kun Nebula saapuu ja herpaannuttaa Quillin keskittymisen kertomalla, että Thanos on tappanut Gamoran. Thanos voittaa ja on tappaa Starkin. Kohta jossa Thanos lävistää Starkin rinnan, sisältää eniten munaa mitä Marvelilla on koskaan ollut, ja petyin suuresti, että he eivät uskaltaneet mennä askelta pidemmälle ja oikeasti tappaa Iron Manin. Se olisi ollut jotain. Seuraa hyvin OOC (out of character) -toimintaa Strangelta, kun hän aiemmista puheistaan huolimatta asettaa yhden ihmisen koko universumin edelle, ja luovuttaa aikakiven Thanosille, jotta tämä säästäisi Starkin hengen. Joukko häviää taistelun, ja Thanos lähtee viiden ikuisuuskiven kanssa kohti Maata ja Visionia. Samaan aikaan Thor, Rocket ja Groot kohtaavat aseentakoja Eitrin hylätyllä Nidavellirin planeetalla. Yhteistyöllä he saavat aikaan Storkbreakerin, jota Thor voi käyttää aseena sekä Bifröstin avaajana. Elokuvan most badass moment on, kun vasaraa taotaan ja sen varren ollessa hukassa Groot laskee videopelinsä alas ja leikkaa itseltään käden irti käyttääkseen sitä vasaran vartena. (Jos tässä kohtaa joku lukija ei jostain syystä tiedä, Groot on puuolento.)
Saavumme lopputaistelupaikalle Wakandaan, jossa Shuri työskentelee Mielikiven poistamiseksi Visionista. Avengers kohtaa jälleen kuningas T’Challan (Black Panther) ja tämän suojassa olleen Bucky Barnesin. Elokuvasarja jatkaa sitkeästi potentiaalisen romanssin Rogersin ja Barnesin välillä ohittamisen, mutta toisaalta eipä se antanut kunnollista jälleentapaamishetkeä myöskään Romanoffille ja Bannerille. Thanosin armeija saapuu Wakandaan, ja sankarimme kohtaavat sen yhdessä. Thor, Rocket ja Groot saapuvat taistelukentälle elokuvan siisteimmässä kohtauksessa. Thanosin kätyrit kuolevat ja armeija on heikoilla. Visionin kimppuun hyökätään, jolloin tämä pakenee metsään ja pyytää Wandaa valitsemaan rakastamansa ihmisen ja koko universumin kohtalon välillä. Wanda tuhoaa mielikiven ja Visionin viime hetkellä, mutta koska Thanosilla on hallussaan aikakivi, hän peruuttaa tapahtuneen ja saa kiven haltuunsa. Kun Thanosilla on kaikki kivet hallussaan, Thor yrittää viimeistä iskua. Thanos lähes kuolee, mutta napauttaa sitten sormiaan ja katoaa paikalta. Elokuva aloittaa erittäin tarpeettoman ja katsojan tunteita täysin laiminlyövän massamurhauskohtauksen, jossa ei pysy enää mukana siinä, ketkä kaikki kuolevat, kun Thanos pyyhkii puolet universumista pois. Kohtaus ei jätä aikaa surra tai reagoida, ainoastaan laskea päähenkilöiden ruumiita (se on muuten 10) ja velloa siinä, kuinka elokuvan kliimaksi turvautuu näin halpaan shokkifaktoriin. Henkensä menettävät hahmot loppukohtauksessa ovat Bucky, Drax, Groot, Mantis, Maximoff, Parker, Quill, Strange, T’Challa ja Wilson. Tämä jättää Wakandaan Rogersin, Thorin, Bannerin, Romanoffin, Rhodesin, Rocketin, Okoyen ja M’Bakun, sekä mahdollisesti Shurin, jonka kohtalo jää auki. Nebula ja Stark jäävät kaksin Titanille. Elokuva päättyy järkyttyneen Rogersin kommenttiin ja paikalta paenneen parantuneen Thanosin myhäilyyn. Lopputeksteissä on vain yksi lisäkohtaus ja se tulee lopputekstien jälkeen. Nick Fury ja Maria Hill kohtaavat Thanosin voiman ja kuolevat kuten kymmenen muuta hahmoa aikaisemmin hajoten palasiksi. Furyn käsistä putoaa laite, jonka näytöllä vilkkuu Captain Marvelin tunnus.
Minulla on hyvin sekalaiset fiilikset Infinity Warista. Toisaalta se oli visuaalisesti näyttävä elokuva, jonka näyttelijänsuoritukset olivat timanttisia; toivon palkintoja Chris Prattille (Quill), Chris Hemsworthille (Thor), Elizabeth Olsenille (Maximoff) ja Josh Brolinille (Thanos). Toisaalta sen käsikirjoitus toisti itseään, oli ennalta-arvattava ja mässäili kuolemalla kuin se olisi jakso Game of Thronesia. Arvostin Heimdallin, Lokin ja Gamoran kuolemia, sillä niihin kytkeytyi vahva tunne sekä tilaa ja aikaa surra. He saivat arvoisensa kuoleman, toisin kuin 12 muuta hahmoa elokuvan lopussa. Toisaalta uskon vahvasti, että elokuvan lopun kuolemat tullaan peruuttamaan jatko-osassa ikuisuuskivien avulla, joten en oikein osaa edes surra lopussa menehtyneitä hahmoja. Kaiken kaikkiaan Infinity War oli viihdyttävä elokuva, jota ei voi arvioida itsenäisenä teoksena, vaan sen onnistumisen tulee määrittämään sen jatko-osa ja tapa, jolla tämän elokuvan loppua käsitellään seuraavan alussa.