Resident Evil 4 – Pelikerrat 3 ja 4
Blogiteksti sisältää juonipaljastuksia pelistä Resident Evil 4. Jos harkitset pelin pelaamista, älä lue tätä tekstiä, sillä pilaan sinulta hyviä pelikokemuksia. Pelin sisältövaroitukset: K-18 explicit violence & gore
Presidentin tytär Ashley on pelastettu ja seikkailu jatkuu! Taistelusta kyläläisiä vastaan on selvitty, ja Leonilla ja Ashleylla on edessään valinta: heidän määränpäähänsä on kaksi eri reittiä, joiden varrella he joutuisivat kohtaamaan erilaisia vihollisia. Valitsen oikeanpuoleisen reitin ja suuntaan kallioiden rajaamaan käytävään, johon hyppää uusi El Gigante -jättiläinen. Noh, onneksi on raketinheitin, ja tämäkin kolmivaiheinen boss fight päättyy yhteen laukaukseen. Pidän tästä strategiasta.
Kaksikon tie vie aukiolle, josta pois johtava ovi on lukittu iirisskannerilla. Silmäjahtiin siis! Leon ja Ashley nousevat hiihtohissiin, johon vihaiset kyläläiset pyrkivät heittelemään kirveitä. Ei tule onnistumaan! Kyläläiset tipahtelevat hisseistä alas, kun vähänkin osuu. Toisessa päässä hissiä tie vie mysteeriseen tunneliin, jossa on tehty jonkinlaisia rituaaleja – ainakin tuoreesta verestä päätellen.
Peli antaa epäilyttävän paljon ammuksia seuraavan kerran, kun kauppias osuu kaksikon tielle, ja epäilykseni heräävät. Pimeän metsätien päässä on suuri rakennus, johon Leon menee yksin Ashleyn piiloutuessa. Örmy eli kylän johtaja on Leonia vastassa ja vääntää oven lukkoon heidän takanaan. Taistelun tuoksinnassa öljytynnyri kaatuu ja neuvokas toimintasankari Leon ampuu valunutta nestettä, jolloin Örmy syttyy tuleen. Hah! Iloni loppuu lyhyeen, kun Örmy paljastaa todellisen ötökkämäisen muotonsa. Sos. Seuraa boss fight, josta selviydyn ihan mukavasti ilman raketinheitintä! Örmyn silmä vierii ulos hänen kallostaan ja nappaan sen mukaan. Tuli polttaa reiän rakennuksen seinään ja palaan Ashleyn luo. Örmyn silmä sopii oveen ja matka jatkuu! Reitin päästä paljastuu linna, mutta ennen sinne pääsemistä meidän on selvittävä rekasta, joka ajaa uhkaavasti kohti. Rekan ja vihaisten kyläläisten jälkeen Leon ja Ashley pakenevat sisälle linnaan.
Uusi alue, uudet kujeet! Alueella vaeltavat munkit hokevat morir es vivir (kuoleminen on elämistä), ja minua oikeasti alkaa pelottaa. Munkit heittävät singoilla tulipalloja sankariemme päälle ja tämän alueen voittamisessa menee hetki. Hunnigan soittaa, mutta yhteys katkeaa ennen kuin puhelusta saa mitään irti. Seuraavassa rakennuksessa kimppuumme hyökkää lisää munkkeja, joilla on maalatut kasvot ja aseina ketjukuulanuijia. Jostakin syystä punaisiin kaapuihin pukeutuneet ovat pelottavampia kuin mustiin kaapuihin. Linna on vanhanaikainen ja upea kauhumiljöö, jonka seiniä koristavat kultin symbolit ja viirit.
Seuraavalla alueella seuraa maailman turhin cutscene. Luis juoksee paikalle ja kertoo, että hänellä on lääke kaksikkoon istutettuihin loisiin – paaaitsi että hän pudotti sen. Luis poistuu etsimään pudottamaansa lääkettä, ja kaksikko jatkaa matkaa. Tämä alue kuhisee tappajamunkkeja, ja kuolenkin muutaman kerran. Munkkien ohittamisen jälkeen yksi pääpahiksista, linnaherra Ramon Salazar, esittäytyy. Salazar on 10-vuotiaan kokoinen 20-vuotias mies, jonka kasvot ja hiukset muistuttavat vanhusta. Toimiva kokonaisuus, jolla on pirun ärsyttävä nauru. Salazar pyytää Leonia luovuttamaan Ashleyn, mitä luonnollisesti en tee. Seuraa hyvää naljailua Leonin ja Salazarin välillä, jonka jälkeen pieni iso mies poistuu apureidensa kanssa.
Leonin ja Ashleyn tie vie linnan vankilaan. Enter Wolverine. Tämä pahis on sokea mutantti, joka metsästää kuulollaan – fakta, jota en vain älyä hyödyntää taistelussa ensialkuun. Suuret metallikynnet raatelevat ja kuolla kupsahdan. Sitten löydän oikean strategian ja tämäkin pahis kaatuu ilman raketinheittimeen turvautumista.
Vanha linna, kuumottavat kulttimunkit ja jatkuva uhkien läsnäolo tekevät linnasta ihanan pelialueen… kunnes saavun seuraavaan tilaan, jossa vierähtääkin seuraava ikuisuus. Helposti pelin vaikein alue tähän mennessä kuhisee munkkeja, jotka saavat Ashleyn näppeihinsä vähän väliä. Yritäpä samalla ratkaista pulmapelejä, käännellä vipuja, tappaa munkkeja ja suojella presidentin tytärtä. Hiton hankalaa! Epätoivo iskee ensimmäistä kertaa tässä pelissä ja takaraivossa on jo luovuttamisen makua. En kuitenkaan ole luovuttaja enkä aio tässä pelissä antaa ohjainta minua lahjakkaammille pelitovereille, joten taistelen tieni tästä salista sen jatkeeseen, jossa meno on ihan yhtä toivotonta. Ketjukuulanuijilla, jousilla ja nuolilla, viikatteilla sekä piikikkäillä kilvillä varustetut munkit käyvät päälle, ja panokseni hupenevat uhkaavasti. Ashley sopii liian hyvin munkkien olkapäille, ja turhautuminen on vahvaa tässä yksilössä. Kuin ihmeen kaupalla (tai siis taidolla ja kovalla Resident evil -kokemuksellani) pääsen kuin pääsenkin tästä valtavasta salista pois, ja seikkailu voi jatkua miellyttävämpiin huoneisiin!
Leon ja Ashley saapuvat korkeakattoiseen saliin, jossa pääsen tallentamaan ja ostoksille. Peli esittelee myös uuden ominaisuuden, kauppiaan ampumaradan, jossa voin voittaa hienoja palkintoja – siis jos olisin kiinnostunut viettämään aikaa ylimääräisissä tehtävissä, jotka eivät edistä pelin kulkua. Leonin ja Ashleyn tiet erkanevat, kun Ashley yskii verta ja juoksee samalla suoraan ansaan. Salazar soittaa Leonille ja kertoo kaapanneensa linjan, jotta Leon ei voi ottaa yhteyttä ulkomaailmaan. Kolmas pelisessioni päättyy tähän.
Neljännellä pelikerrallani Leonin tie vie viemäreihin. Tuntuu helpottavalta huolehtia vain yhdestä hahmosta, etenkin kun viemäri on täynnä näkymättömäksi muuttuvia heinäsirkkamutantteja, joita juoksen pakoon päättömästi. Viemäriosuus menee minulta ehkä lievästi ohi, koska juoksen sen läpi niin nopeasti kuin pääsen. Paikkoja jää tutkimatta, kun yritän selvitä takaisin linnan ylempiin kerroksiin.
Ihanaa päästä takaisin korkeakattoiseen saliin… jossa on nyt meneillään jonkinlainen kultturituaali, jota johtaa vuohensarviin sonnustautunut punakaapuinen munkki. Ja taas pelottaa. Leon keskeyttää rituaalin tappamalla kaikki. Hups. Seikkailu linnassa jatkuu ja saan lisää tietoa Salazarien suvusta ja kultista. Etenen huoneeseen, jossa sarvipäinen punakaapu alkaa tulittaa Gatling-sarjatuliaseella jahka olen tappanut hänen kollegansa.
Edessä on rauhallinen hetki vanhan kunnon Resident Evil –pulmapelin parissa! Ihanaa! Pyörittelen tovin tauluja, jonka jälkeen Salazar ilmestyy jälleen ilkkumaan. Koska Salazar on pieni mies ja suuria puheita, hän pakenee paikalta usuttaen munkkijoukkonsa kimppuuni. Tämä on kuitenkin erilainen taistelu kuin ennen, sillä saan maistaa omaa lääkettäni: näillä munkeilla on raketinheittimet! Apuva! Väistelen viikatteita ja raketteja ehkä lievästi kirkuen.
Leonin tie vie linnan ulkokäytäville – tuntuu niin hyvältä olla ulkona! Pääsen Salazarin labyrinttiin, jossa loisten riivaamat koirat jahtaavat minua. Tuntuu pahalta ampua pahiskoiria, mutta kun niiden selästä alkaa puskea lonkeroita, tuntuu yhtäkkiä vähemmän pahalta. Pensaslabyrintti on koluttu hetkessä ja pakenen loppuja koiria seuraavaan linnan kolkkaan, jossa odottaa yllätys. Leonin selkään painetaan ase, ja Ada ilmestyy jälleen tielleni. Kaksikon kohtaaminen on kuitenkin vain pikainen, sillä pian Ada paikenee paikalta luvaten, että he tapaavat vielä. Leon jatkaa jälleen matkaa yksin. Onneksi on sentään yksikseen naureskeleva kauppias, jolta voisin ostaa jälleen yhden raketinheittimen!
Leonin päälle putoaa häkki, johon hyppää seuraksi toinen Wolverine. Kiva! Tällä kertaa osaan olla juoksematta pakoon – toki häkki kätevästi myös estää sen. Selviän häkkitaistelusta terähirviön kanssa pienen panikoinnin jälkeen, vaikka en tälläkään kertaa muista aluksi hyödyntää sen sokeutta. Seuraavassa huoneessa seuraa pelin hauskin hetki, kun en huomaa munkin hiipineen aivan viereeni, ja säikähdän ihan jumalattomasti. Sen kirkumisen saatoitte kuulla tekin, se oli sen verran kova. Tämä oli niitä hetkiä, kun toivoisin aloittaneeni jo pelivideoiden tekemisen. Soon, I hope! Tästä ihanasta huoneesta myös LÖYDÄN raketinheittimen. NYT MINULLA ON KAKSI!
Luis saapuu lääkkeen kanssa, mutta yllätys-Sadler lävistää hänet lonkerollaan (!) ja tappaa hänet dramaattisessa cutscenessa. No, my lover! Sadler vie mukanaan lääkkeen, kun Leon jää lohduttamaan kuolevaa Luista. Luis antaa Leonille pillereitä, jotka hidastavat loisen kuoritumista.
Kuulen tutun avunhuudon: Ashley on tässä huoneessa! Ammun Ashleyta pitelevät kahleet ja toivon, etten osu. En osu – vielä. Nyt pääsemme aiemmin mainitsemaani hetkeen, jolloin munkki onnistuu viemään Ashleyn pois. Tässä kuluu muutama yritys, sillä allekirjoittanut onnistuu myös vahingossa ampumaan Ashleyn itse yrittäessään pelastaa tätä. Hupsista. Kun Ashley onnistuu pakenemaan, seuraa jännittävä osa peliä: pelaan aseistamattomalla Ashleylla! Ashleyn ainoat keinot paeta ovat heittää öljylamppuja ja ryömiä huonejalujen ali (laitetaan lyhythameinen nainen ryömimään, sure). Ashleyn tie vie hyvin pimeisiin huoneisiin, joita valaisee vain taskulamppu. Ratkaisen pulmapelin huoneessa, jonka seinien reunalla on rivi haarniskoja. ”Noi haarniskat niin herää eloon” – sanon juuri ennen kuin haarniskat heräävät eloon.
Otetaanpa hetki ja puhutaan Miinasta ja Manusta. Onko muilla lapsuudentraumoja kirjasta Miina ja Manu – Vanhan linnan salaisuus? No, minulla on, joten haarniskat ovat pelottavin asia tähän mennessä tässä pelissä. Jos et samaistu, kuuntele tästä.
Nyt minua ahdistaa hieman enemmän pelata aseistamattomalla Ashleylla, jonka kimppuun hyökkää alati haarniskoja. Juoksen kovaa vauhtia eteenpäin ja helpotuksekseni pääsen Leonin luo! Heippa, haarniskat – tai kuten Leon sanoi Örmylle, hasta luego… Koska Leon ja Ashley löysivät toisensa viimein, nyt on hyvä hetki hajaantua! Leon suuntaa liekeissä olevaan laavahuoneeseen, jossa munkit käyvät päälle ja lohikäärmepatsaat syöksevät tulta. Huoneesta kestää tovi selvitä, ja kun palaan takaisinpäin, Ashleyta ei ole kaapattu! Hurraa!
Koska ratikat ovat ansaitusti in, myös linnassa on kiskoilla kulkeva kärry, jolla kaksikko pääsee kätevästi takaisin korkeakattoiseen saliin. Suuri ovi saadaan auki löytämilläni ornamenteilla, ja matka vie toiselle kärrylle. Tämähän on nopeaa liikkumista paikasta toiseen! Valitettavasti tiemme vie haarniskapulmapelin luo, jonka jälkeen Salazar virittää kaksikolle ansan, jossa piikkikatto laskeutuu päälle. Ahtaanpaikankammo ja kuolemanpelko valssaavat päässäni. Tästäkin tilanteesta selvitään, kuten myös seuraavasta kuoleman teräaujoneuvosta. Sitten taas vähän shoppaillaan!
Eteneminen pelissä vaatii kaksi maljaa, jotka saan suorittaessani kaksi erilaista tehtävää. Valitettavasti toinen näistä on taistelu eläviä haarniskoja vastaan. Tässä kohtaa minua pelotti niin paljon, että meinasin oikeasti luovuttaa, mutta taistelin silti kiljuen viimeiseen haarniskaan saakka!
Toinen malja tuli paljon helpommin ja pääsin suureen saliin, jonka keskellä oli valtava ötököiden pesä Raketinheitin it is! Harmi vain, että yksi ötököistä ehti viedä Ashleyn mennessään…
Leonin tie vie kellotorniin, jonka jumiutuneet rattaat pitää saada toimimaan poistamalla tukokset – joista pahikset kertovat nätisti jättämällään muistilapulla. Alta aikayksikön mekanismit toimivat taas, ja Leon suuntaa seuraavaan osaan linnaa auennutta siltaa pitkin. Ja mitä sieltä löytyykään – kaksi Wolverinea! Ilon ja onnen päivä! Nyt muistan olla hiljaa ja sen faktan, että ne eivät näe! Kolmas kerta toden sanoo!
Leon putoaa Salazarin seuraavaan ansaan – kirjaimellisesti. Leon putoaa maanalaiseen käytävään, josta hän löytää ensimmäistä kertaa magnumin kuteja – merkki, josta pitää ehdottomasti huolestua. Salazar kertoo lähettäneensä oikean kätensä Leonin kimppuun. Käytävä johtaa konehuoneisiin, jossa Leon väistelee piikkilonkeroita, kunnes kohtaa Salazarin oikean käden, eli alla olevan mukavannäköisen mutantin, joka Leonin tulee jäädyttää typellä saadakseen sille vahinkoa aikaan.
Hissi saapuu 4 minuutin kuluttua, ja niin kauan on kestettävä. Taistelen ja pidän pääni kylmänä (lue: juoksen paniikinomaisesti pitkin käytäviä ja kaadan typpipulloja). Jälleen pahis, joka kuolee ilman raketinheitintä (koska käytin magnumia). Hissi vie Leonin turvalliseen paikkaan, johon tämä pelikerta on hyvä lopettaa – mutta ei ennen mysteeristä cutscenea, jossa Sadler lähettää Leonin perään sotilaaksi pukeutuneen miehen, jolla on arpi kasvoissaan…
Olen aivan fiiliksissä tästä pelistä! Miljöö, pahikset, pelimekaniikka, aseet ja hahmot ovat kaikki niin timanttia, etten malta odottaa seuraavaa pelikertaa! Spoiler alert: Tässä kohtaa olen pelannut jo pelikerran 5, joten tiedän, että seuraavaan tekstiin on tulossa kovaa settiä ja vaikeimpia kohtia tähän mennessä! Stay tuned!
Wine, words & lovers 