Kulttuuria: ”Musta tuntuu, että tää peli yrittää kertoa mulle jotain”

Resident Evil 4 – Pelikerrat 5 ja 6

Blogiteksti sisältää juonipaljastuksia pelistä Resident Evil 4. Jos harkitset pelin pelaamista, älä lue tätä tekstiä, sillä pilaan sinulta hyviä pelikokemuksia. Pelin sisältövaroitukset: K-18 explicit violence & gore


Tämä viides pelikerta on ylivoimaisesti vaikein tähän mennessä! Resident Evil 4 -seikkailuni jatkuu kaivoksiin arpinaamaisen miehen uhan leijuessa ilmassa. Kaivos on täynnä vihaisia kyläläisiä, eikä tässä pitäisi olla mitään erikoista tai pelättävää. Paino sanalla pitäisi. RE4-nemesikseni, moottorisahazombie, on nimittäin taas täällä! Tässä menee hetki.

Huojentuneena moottorisahamonsterin voittamisesta suuntani vie seuraavaan tilaan – joka ei siis yhtään näytä boss arealta. Pahaaenteilevä laavakenttä ja suuret ovat ovat omiaan luomaan ahdistuksen siitä, mitä tuleman pitää. Ja sieltähän tulee kaksi El gigantea. Ihanaa! Peli ohjeistaa hämäämään jättiläisiä niin, että ne siirtyvät seisomaan laavaluukun päälle, jonka saan sitten kätevästi avattua ja tiputettua jättiläiset alas. Muistaakseni en edes kuollut tässä kohtaa, vaan jättiläiset matkasivat lämpimään.

Seikkailuni vie suureen kosteaan luolaan, joka on täynnä ötökkämutantteja. Ötököitä lappaa ovista ja ikkunoista, ja tässä kohtaa ei auta kuin juosta – ja ehkä vähän huutaa prosessin aikana.

IMG_6250.jpg

Kun moottorisahoista, ötököistä ja jättiläisistä on selvitty, kohtaan voittajani – suuret katosta putoavat kivipalkit. Tämä pitäisi olla helppoa vain juosta läpi oikealla rytmillä, mutta pian Leon on jo pannukakku. Oi voi.

Kohottuaan takaisin ihmisen kokoiseksi, Leon hiippailee kohti linnaa läpi raunoiden, joiden seassa kyläläiset odottavat häntä. On aina mukavaa, kun pahikset asettuvat yhteen sumppuun, sillä silloin heihin on helpompaa osua. Leon löytää maasta reiän, josta hän hyppää alas. Suuri kullattu kivi ilmoittaa edessä olevasta uhrauksesta. Lupaavaa. Seuraava alue on… en löydä sanoja. Kivisokkeiloiden seassa on karhunrautoja ja kaukaisuudesta kuuluu moottorisahan surinaa – kaksin verroin. Ei ole kivaa. Tällä pelikerralla vastaan on tullut jo kolme moottorisahavihollista, mutta en osaa kuvitellakaan, mitä kauhuja minulla onkaan vielä edessä.

Kuumotus on kova, kun juoksen huoneeseen, jonka piikikäs katto alkaa tehdä tuttavuutta kanssani. Minun tulee osua katossa neljään punaiseen pisteeseen, jota katto lakkaa laskeutumasta. Pienoisesta paniikista huolimatta onnistun tässä. Seuraavaksi Leon lähtee kärryajelulle, joka olisi hirveän mukavaa vain skipata. Tässä menee nimittäin kauan. Kärry matkaa kiskoja pitkin päättäväisesti eteenpäin, ja kyytiin hyppää kasoittain kyläläisiä murhanhimoinen katse silmissään. Minulla ei ole enää paljoakaan panoksia. Ja sitten kyytiin hyppää moottorisahazombie. Juuri kun luulen helvetinajon olevan ohi, epäonnistun quicktime-eventissä ja putoan kuolemaani aivan kyydin lopussa. Eiköhän lähdetä uudestaan ajelulle!

Ei enää koskaan kärryajelua. Leon uhraa löytämänsä aarteen leijonaovelle, jonka läpi hän pääsee takaisin linnaan. Linnassa on hyvä olla, vaikka kuumotusmunkit käyvätkin heti kimppuun. Leon pääsee hyppelemään Salazaria kuvastavan suuren patsaan liikkuvia käsiä pitkin tasolta toiselle aktivoidakseen mekanismin, joka avaa hänelle tien pois täältä. Kirsikaksi kakun päälle Salazar-patsas lähtee vielä kävelemään perään, ja Leon saa juosta kivistä poikaa pakoon oikean pojan luokse. Salazar ilkkuu perinteiseen tapaan Leonille, joka pitkästyksissään heittää puukon pojan kädestä läpi. Good times!

Salazar pakenee ja jättää minut absoluuttisen epätoivon kohtaan tätä peliä. Panoksia ei ole, eri asein aseistettuja pahiksia on kaikkialla, ja minun pitäisi selvitä noususta hissillä, jonka kyytiin lappaa lisää pahiksia. Tässä kohtaa olin vähällä luovuttaa, mutta kuten aina, Leon selviää tilanteesta voittajana kuten minäkin. Vaikka edessä on vieläkin pahempia kauhuja, pidän tätä kohtaa omana lowest pointinani.

Loottailtuani pohdin, miksi peli antoi magnumin-kuteja, ja juoksen päätäpahkaa seuraavaan osaan linnaa, jossa odottaa – yllätys, yllätys, boss fight! Salazar ja hänen kätyrinsä muuttuvat osaksi seinää koristavaa kasviötökkää, ja seuraa lonkeroinen boss fight – ei tosin mitään, mitä ei voisi hoitaa raketinheittimellä ja magnumilla.

Ennen kuolemaansa Salazar paljasti, että Ashley on viety viereiselle saarelle, jonne tieni sitten viekin Salazarin voittamisen jälkeen. Taistelun jälkeen Leon kohtaa Adan, joka odottelee häntä moottoriveneessä. Kaksikko matkaa saarelle, jossa Ashleyta pidetään vankina. Tapansa mukaan Ada pakenee paikalta heti perille päästyään, ja alkaa Leonin seikkailu saarella – seuraavalla pelikerralla, tosin.


Leonin matka jatkuu saarelle, jossa minua odottaa uusia vihollisia! Kuinka virkistävää! Ashleyn ”Leon, auta!” kuullaan myös pitkästä aikaa. Ensimmäisenä Leon taistelee rynnäkkötuliaseella ammuskelevaa pahista vastaan (yritin löytää aseen nimeä, mutta ilmeisesti google-haku ”gun many bullets” ei tuota tulosta). Kunnon ammuskelun jälkeen vuorossa on vanha kunnon pulmapeli, jotta saan avattua suuren koristeellisen oven ja seurattua Ashleyta.

Saari on täynnä hyvin epäystävällistä kylän väkeä, joka on aseistautunut muun muassa sähköpampuin ja kaasumaskein. Vähän on pelottavaa tämä. Vaikka pahiksia on paljon, ne ovat voitettavissa, ja pian matka syvemmälle saareen jatkuu.

Leon saapuu tehdasrakennukseen, ja helvetti voi alkaa. I have a bad feeling about this. Rakennus on selkeästi jonkinlaisessa tieteellisessä tutkimuskäytössä, vaikka se onkin synkkä ja likainen. Raskaasti aseistetut pahikset käyvät kiinni Ashleyn huutaessa apua jossakin taustalla. Pian Leon näkee valvontakameran ruudusta, että Ashleyta pidetään vankina tässä rakennuksessa. Nähtyäni, mitä tässä rakennuksessa on, saattaisi Ashley ehkä jäädä sinne…

Tehtaan joka kulman takana on uusi vihollinen, ja miljöö muistuttaa epäilyttävästi muita Resident evil -pelien tehtaita ja labroja, joten osaan vain pelätä pahinta. Peli antaa minulle reilusti kiväärin ja ja magnumin panoksia, mikä ei tiedä hyvää. Muistutan, että olen itsepäisesti jättänyt kiväärin ostamatta joka kerta, kun siihen on ollut mahdollisuus. Leon saapuu laboratorioon, jossa makaa harmaa otus tutkimuspöydällä. Pelko on aitoa. Leon löytää Luisin jättämän muistilapun, jossa kerrotaan tuhoutumattomista Regenerators-pahiksista. Kuvituksessa on samanlaisia hirviöitä, kuin tutkimuspöydällä. Yrittäessäni poistua huoneesta, juuri sellainen käy kimppuuni. Käytävällä niitä on lisää, ja juoksen päättömästi kylmälabraan, jossa niitä roikkuu useampia. Peli antaa minulle infrapunakiikarin, joka toimii vain kiväärissä. Infrapunalla pystyy näkemään Regeneratorsien loiset, jotka tappamalla hirviö voidaan voittaa. Ihan kuin peli yrittäisi kertoa, että osta nyt se kivääri…

Kivääritön Leon selviää labrasta hengissä samalla, kun kiljun suoraa huutoa epämiellyttävien Regeneratorsien hengittäessä niskaani. Paettuani noita inhottavia otuksia, löydän Ashelyn – tosin hänen pelastamiseensa tarvitaan residentevilmäisesti avainkortti. Etsiessäni avainkorttia kohtaan tuttuja tavallisia pahiksia, joita on ihanaa nähdä harmaiden mötkiöiden jälkeen! Hengähdin liian aikaisin, sillä seuraavaksi ovesta astuu Regenerator, jota koristaa läjä pitkiä piikkejä. Apua. Tutkin labraa paniikissa ja etsin avainkorttia, jotta voisimme lähteä Ashleyn kanssa kauas pois täältä. Yhyy, miksi emme vain voi olla linnassa kuumotusmunkkien kanssa?

Leon löytää radiotornin laboratorion yhteydestä ja pyytää tukijoukkoja. Kuulikohan kukaan? Vastentahtoisesti palaan labraan pelastamaan Ashleyta. Pakomatkallaan Leon ja Ashley hyppäävät jätekuiluun, jonka kautta pako laboratoriosta alkaa. Pahin mahdollinen skenaario on, että nyt kun Ashley on mukanani, Regeneratorit tulevat taas. Ja sieltähän Piikkiregeneratorit iskevätkin. Pakokauhu on aitoa tässä yksilössä, joka kiroaa itsepäisyyttään asekaupoilla.

Leonin ja Ashleyn tie vie taistelukehään, jonka keskellä on purkukuula. Wrecking ball -vitsit syntyvät nopeasti. Pahiksia on kehässä useita, mutta Leon ja Ashley pääsevät pakoon – sen jälkeen, kun olen vahingossa ampunut Ashleyn. Hups. Kun taistelukuula on avannut kaksikolle tien, tielle putkahtaa taas Piikkiregeneratoreja (pardon my Finglish). Kuulen niiden äänen, ennen kuin näen ne, mikä vain lisää kauhua. Ryntääminen ensimmäiseen mahdolliseen tallennuspaikkaan on vauhdikas.


Nämä kaksi pelisessiota olivat helposti vaikeimmat tähän mennessä. Edessä on mukavampia aikoja ilman piikikkäitä möykkyjä tai ammuksettomia hissimatkoja – tai ainakin toivon niin.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s