Itseä etsimässä

Aloin viime keväänä kirjoittaa hauskaa blogipostausta, joka keskittyi erilaisten tekemieni (enimmäkseen hauskojen ja täysin turhien) persoonallisuustestien ympärille. Sisäinen kriitikkoni kysyi, kiinnostaako ketään lukea sellaista, ja roskikseen se lensi. Tällä viikolla törmäsin Instagramissa meemiin, joka meni referoidusti: ”Muut etenevät elämässään, ihmissuhteissaan ja urallaan, ja minä sain juuri tietää persoonallisuustestissä minkälainen leipä minä olen”. Tämä blogitekstin alku tuli mieleen, ja päätin palata siihen. Tekstin artikkelikuvan mukaisesti persoonallisuustestit ovat vahva osa persoonaani: rakastan tehdä kaikenlaisia persoonallisuustestejä, olivat ne sitten vakavamielisiä ja jokseenkin oikeaa persoonallisuutta mittaavia, tai hauskoja ”Mikä hedelmä olet?” tai ”Mitä lempivärisi kertoo sinusta?”. Tässä siis tuloksiani erilaisista testeistä – olisi kivaa kuulla myös teidän tuloksistanne!

MBTI

Myers–Briggsin tyyppi-indikaattori on suosikkini kaikista persoonallisuuden mittareista! Olen tehnyt tätä testiä eri muodoissa yläasteikäisestä lähtien, sekä rennosti netissä että myöhemmin lukiossa myös paperilla – ja olen saanut aina saman tuloksen (ihan hyvä tietää, että jotkin asiat pysyvät samana). MBTI kuvaa ihmisen persoonallisuutta neljän eri ulottuvuuden avulla (asenne ympäristöön, tapa hankkia tietoa, päätöksenteon peruste ja elämäntyyli) ja jakaa ihmiset kuuteentoista eri persoonallisuustyyppiin sen mukaan, miten eri ulottuvuudet esiintyvät heissä.

MBTI-testin tulos on neljä kirjainta, jotka tulevat suoraan siitä, millä kombinaatiolla neljä eri ulottuvuutta manifestoituvat juuri sinussa:

  • Ekstrovertti (E, extraversion) tai Introvertti (I, introversion)
  • Tosiasiallinen (S, sensing) tai Intuitiivinen (N, intuition)
  • Ajatteleva (T, thinking) tai Tunteva (F, feeling)
  • Harkitseva (J, judgment) tai Spontaani (P, perception)
enfj
Kuva: 16 personalities

Oma kombinaationi on ENFJ (ekstrovertti, intuitiivinen, tunteva ja harkitseva), joka tunentaan myös protagonistina. Tämä persoonallisuustyyppi on intohimoinen, yhteensovitteleva ja viehätysvoimainen johtaja, joka kannustaa muita menestymään ja toimimaan oikein. Protagonistit ovat itsevarmoja ja vaikutusvaltaisia, ja heitä löytyykin yleensä myös politiikasta, valmennuksesta ja opetuksesta. ENFJ-tyyppiä on noin 2-5% väestöstä ja he kuuluvat myös indikaattorin Opettajat ja Idealistit -kategorioihin.

Protagonistit ovat aitoja, välittäviä ihmisiä, jotka toimivat sanojensa mukaan, ottavat mielellään johtovastuun, luovat yhteishenkeä ja motivoivat tiimiään innolla, joka on tarttuvaa.

Pottermoren testit

Harry Potter -sukupolvessa kasvaneena reagoin Pottermoren testien julkaisemiseen, kuten varmasti moni muu fani: innolla ja jännityksellä, mutta myös pelolla siitä, että oma käsitys velhoidentiteetistä olisi täysin väärä. Spoiler: ei se ollut.

Tupatesti

Gryffindor.png
Kuva: Pottermore

Sydämessäni tiesin, että saisin Lajitteluhatun tupatestistä oman tupani eli Rohkelikon, mutta oli silti huojentavaa nähdä testin tulos. Rohkelikkoja määrittäviä tekijöitä ovat etenkin rohkeus ja uskollisuus, joita pidän itsekin hyvin merkittävinä piirteinä (vaikka minulla on eri syistä tatuointi Courage ranteessa, huvitun myös tästä linkityksestä). Lienee aika mainstream olla tai haluta olla Rohkelikko, mutta tässä tuvassa minulla on kotoisin olo.

You might belong in Gryffindor, where dwell the brave at heart, their daring, nerve and chivalry set Gryffindors apart.

(Se toinen) tupatesti

Pukwudgie.png
Kuva: Pottermore

En fanita suuresti Rowlingin tapaa tuoda amerikkalainen Ilvermorny-koulu maailmaan, ja sen problemaattisuus on teksti toiselle päivälle, mutta ilmoitettakoon, että tässä tupajaottelussa edustan velhon sydäntä, Pukwudgien tupaa (tämä on muuten aivan hirveän söpö tuvan nimi). Pukwudgien tupa edustaa parantajia, ja koska olen avulias ja empaattinen ihminen, tunnen yhteenkuuluvuutta tähän tupaan.

Suojeliustesti

Mare.png
Kuva: Pottermore

Jännitin tätä testiä aivan suunnattomasti, enkä tiedä miksi, sillä en odottanut mitään tiettyä tulosta (paitsi kun sain tietää, että tässä testissä voi saada yksisarvisen). Sain suojeliuksekseni valkean tamman (mikä on hyvin lähellä yksisarvista).

White horses, be it mares or stallions, have come to represent warriors on the side of good in folklore and literature. White horses are also rare, making this a near one-of-a-kind Patronus for a truly special witch or wizard.

Sauvatesti

Wand.png
Kuva: Pottermore

On kiva saada sauva puusta, jonka hedelmälle on allerginen. Thanks, I guess? Päärynäpuusauvan omistajat ovat useimmiten lämminsydämisiä, anteliaita, viisaita, suosittuja ja kunnioitettuja. Testin mukaan päärynänpuusauvaa ei ole koskaan nähty pahalla velholla tai noidalla, joten tässä kohtaa voi kai tuudittautua uskoon omasta hyvyydestä? Hetkonen, ei voikaan: lohikäärmeen sydänjuuri on sauvansisus niille, jotka kääntyvät kaikista helpoiten pimeän puoleen. Kumpi se nyt on?

As a rule, dragon heartstrings produce wands with the most power, and which are capable of the most flamboyant spells. Dragon wands tend to learn more quickly than other types.

Idiootit ympärilläni

1649727.png
Kuva: Anssi Hietamaa, Etelä-Suomen Sanomat

Thomas Eriksonin kirja Idiottit ympärilläni on minulla vielä kesken, mutta tiedän jo oman käyttäytymismallini mukaisen värikombinaation. Idiootit ympärilläni jakaa siis ihmiset neljään eri väriin (punainen, keltainen, sininen, vihreä) sen mukaan, ovatko he asia- vai ihmissuhdekeskeisiä ja ekstroverttejä vai introverttejä sekä sen mukaan, miten he suhtautuvat muutokseen.

  • Punainen: asiakeskeinen ekstrovertti; kilpailunhaluinen, kärsimätön, päättämätön, äkkipikainen ja ripeä; muutosmyönteinen
  • Keltainen: ihmissuhdekeskeinen ekstrovertti; luova, avoin, innostuva, epäkäytännöllinen; muutosmyönteinen
  • Sininen: asiakeskeinen introvertti; tarkka, asiallinen, varovainen, yksityiskohtiin juuttuva, looginen; muutoskriittinen
  • Vihreä: ihmissuhdekeskeinen introvertti; ystävällinen, lojaali, kärsivällinen, turvallisuutta haluava, jääräpäinen; muutosvastainen

Olen itse keltapunainen, päävärinä keltainen ja toissijaisena punainen. Tunnistan itseni molemmissa väreissä, ja jos minulta olisi kysytty esimerkiksi lukioiässä, kumpi väri olen, olisin sanonut oitis punaisen. Kasvaessani olen kuitenkin päässyt jonkin verran eroon halukkuudestani kilpailla, voittaa ja olla paras, ja tilalle on tullut vahvempi kiinnostus muihin ihmisiin ja heidän auttamiseensa. Keltainen tarvitsee paljon huomiota – ja niin minäkin.

Game of Thrones

image.jpeg
Kuva: winteriscoming.net

Tähän liittyviä testejä voisin tehdä uudelleen ja uudelleen – ja niin aion tehdäkin, koska oman Game of Thrones -suvun selvittämiseen ei löydy mitään lähellekään virallista testiä. HBO, saataisiinko virallinen testi viimeisen kauden kunniaksi? Testien tulokset vaihtelivat sukujen Tyrell, Greyjoy, Targaryen, Lannister ja Tully välillä, mutta useimmiten olen saanut näissä testeissä Tyrellin ja Lannisterin. Jos pitää valita näiden väliltä, valitsen Tyrellin.

Ps. Näitä GoT-testejä on tylsää tehdä silloin, kun kysymysten luovuus on tasoa ”Valitse lempieläimesi” ja vaihtoehdot ovat ei-yhtään-ohjaavasti a) leijona, b) susi ja c) lohikäärme.

So pretty, so sweet, so delightfully ruthless underneath. You’re not just good at playing the game of thrones, you enjoy the hell out of it. Where others grab their swords, you hand out alms and patiently draw up marriage contracts. But you also have your family’s back, and they have yours – it’s the rest of the world that needs to watch out for your thorns.

Teletappi-testi

Kysyin Veskulta, mikä testi minun tulisi tehdä seuraavaksi. Tässä siis Teletappi-testin tulos:

laalaa.png
Kuva: Zimbio

Suosikkiteletappini oli Laa-Laa ja hän oli ainoa, joka minulla oli pehmoleluna, joten tämä oli kai odotettavissa. Ps. Vesku on Tiivi-Taavi.

Mikä kenkä olen?

(Tämän jälkeen en pyydä enää Veskulta testiehdotuksia.)

09d212396b2336415b58210679327bfa-31.png
Kuva: Buzzfeed

Tämän testin mukaan olen slip-on sneaker, koska olen feminiininen ja itsevarma, joka näyttää vaivattoman hyvältä myös farkuissa ja T-paidassa. Asia kunnossa!

Minkälainen leipä minä olen?

No, annetaan nyt kunniaa sille meemille, jonka vuoksi kirjoitan tätä tekstiä.

Näyttökuva 2019-1-13 kello 22.48.58.png
Kuva: Buzzfeed

Olen challah-leipä, eli makea ja pullamainen juutalainen leipä. Pulla mainittu, ja on muuten kaunis leipä!

You’re a little sweet and eggy, and work a braid like no one’s business. You can be a bit seedy, but that just gives you more flavor.

(Nyt pitänee palata kiinnostavampiin testeihin, jotta ihmiset jatkavat lukemista.)

Resident Evil

Resident-Evil-Remastered-HD-2
Kuva: technobuffalo.com

Täytyy kehua, että tämä Mikä Resident Evil -hahmo olet? -testi oli pitkä ja hyvä! Täytyy myös kritisoida, ettei weapon of choice -kysymyksessä ollut vastausvaihtoehtona raketinheitintä.

You are the Special Operation Agent, Jill Valentine and just like her, you are determined, loyal, and no matter what is thrown your way, you always keep a cool head. You’re also a sharpshooter whose ability to think quickly has gotten you out of many stressful situations. Not one to show their real emotions, there are very few things that can get a rise out of you.

The Avengers

avengers.png

Tästä oli jopa virallinen Marvel-testi! Kun mietin, mikä Avengers olen, olen samaa mieltä testin kanssa. Samaistun Tony Starkiin / Iron Maniin paljon. Tein myös Zimbion testin, jossa oli suurempi hahmovalikoima, ja sain vastaukseksi Steve Rogersin / Captain American. Allekirjoitan myös tämän, sillä minulla on vahva moraalikäsitys ja haluan tehdä hyvää maailmassa. Oli miten oli, minulle ei kävisi hyvin The Avengers: Endgamessa.

You’re a fighter and an idealist who works tirelessly for what you believe in. You value loyalty, and you have a ferocious sense of right and wrong. Pop culture references often pass you by, but only because you prioritize more important stuff — like being a good friend and good person. (Zimbio)

Disney-prinsessa

Näyttökuva 2019-1-13 kello 23.08.43.png
Kuva: oh my Disney

Jostakin syystä sain tästä testistä Lumikin. En samaistu tulokseen, mutta toisaalta: en minäkään saa syödä omenoita.

Your big heart and sweet temperament allow you to make friends easily. We bet you have at least seven BFFs. Just remember: no mysterious apples for you.

The Simpsons

Näyttökuva 2019-1-13 kello 23.14.09.png

Tästä olen mielelläni samaa mieltä!


Mitä muita hauskoja persoonallisuustestejä tiedätte ja mitä tuloksia itse saitte näistä?

2 Comments

  1. Hahaa, päädyinpä sitten käyttämään aikaani näihin testeihin, vaikka piti mennä nukkumaan 😀 Tuota MBTI-testiä en ollut aiemmin tehnyt ja sain siitä vastaukseksi ISFP-A eli seikkailija. Jännää! Tosin jäin pohtimaan, että tulisiko eri vastaus uudella kokeilukerralla, kun oli välillä niin vaikea päättää, että mitä vastaisin. Täytyy ehkä laittaa uudestaan testiin joku toinen kerta!
    Teletappi-testistä sain myös Laa-Laan. Olin pienenä just Laa-Laa-fani, mutta pehmona mulla oli vain Hipsu, koska muut oli kaupasta loppu silloin kun mulle ostettiin pehmo-Teletappia 😦

    Tykkää

    1. Jee kiva kun luit ja testailit itsekin! ☺️ Juu se kannattaa tehdä vaikka parin kuukauden päästä uudestaan, niin katsoo niitä kysymyksiä uusin silmin ja uudesta tilanteesta. Ps. Olipa traaginen Teletappi-tarina! 😨

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s