Kulttuuria: ”Tää on saveroom motherfucker, et tuu tänne”

Blogiteksti sisältää juonipaljastuksia pelistä Resident Evil 2 remake (Claire Redfield, storyline A). Jos harkitset pelin pelaamista, älä lue tätä tekstiä (ja ainakaan katso videoita!), sillä pilaan sinulta hyviä pelikokemuksia. Pelin sisältövaroitukset: K-17 explicit violence & gore

Resident Evil 2 remake jatkuu! Kolmatta pelikertaani voisi kuvailla sanoilla ”pakokauhu”, ”turhautuminen” ja ”paniikki”. Kohtasinko herra X:n eli vanhan kunnon tyrant T-00:n? You betcha! Jouduinko pelaamaan aseistamattomalla lapsella karmivassa orpokodissa? You betcha!

Seikkailuni Raccoon cityn poliisiasemalla jatkui aseman itäsiivessä. Tutkin poliisipäällikön toimistoa ja sitä ympäröiviä huoneita, suoritin vahinko-headshotin zombielle varastohuoneessa sen kaverin kiemurrellessa jaloissani ja kävin virkistäytymässä poliisiaseman parvekkeilla ja terasseilla sateessa. Kolmatta pelikertaa väritti odotus, sillä tiesin, mikä odotti minua itäsiiven helikopterin hylyn luona. Välttelin sinne menemistä viimeiseen hetkeen asti. Alkuperäisen pelin pelaaminen ja sosiaalisessa mediassa vilisseet kuvat pelistä kieltämättä pehmensivät laskua siihen, kun kohtasin herra X:n ensimmäistä kertaa. Hieman ehkä ärsytti, kuinka tarkasti tiesin, mitä odottaa, sillä tämä kohtaaminen olisi ollut absoluuttinen kauhun hetki ensikertalaiselle.

Tästä alkoi takaa-ajo, josta näin muuten oikeastikin painajaisia tämän jälkeen. Jatkoin seikkailuani poliisiasemalla perässäni tyrant, jonka ainoa agenda oli hankkiutua minusta eroon. Herra X / T-00 (rakkaalla lapsella on monta nimeä) on pelottava siksi, että kyseessä on täysin hiljaa oleva suurikokoinen hahmo, joka vain vainoaa sinua aikeinaan satuttaa. Tällainen voisi tulla vastaan arjessakin (no, ei ehkä ihan näin vahvassa ja pelottavassa mittakaavassa, mutta kuitenkin). Alati perässä seuraava hahmo on pelottava konsepti. Vähän pelotti myös se, pääsisikö herra X myös turvahuoneeseen. Tyrantinpelkoa lievensi hieman hauska twiitti, josta sai hyvin vertaistukea.

Vierailin S.T.A.R.S:in toimistossa ja sain itselleni viimein lukkojen takana olleen rynnäkkökiväärin: ”Nyt mulla on ase, jolla voi vetää sitä [herra X:ää] turpaan.”. Kuten voi odottaa, en vetänyt sitä turpaan.

Seurasi hetki, jota olin pelännyt koko alkupelin ajan, vaikka tiesin sen olevan väistämätöntä: poliisiaseman aulassa minua odotti zombieksi muuttunut Marvin. Zombie-menoon harjaantuneena tiesin, että tässä kohtaa ei ole aikaa tunteilla. Tapoin Marvinin kuin kenet tahansa muun zombien ja samalla mietin, miksi edessäni oleva kirjoituskone ei anna minun tallentaa. Vastaus selvisi aivan liian pian, kun herra X veti minua turpaan. Peli ei siis anna tallentaa, jos X on samassa huoneessa. Huijasin hänet siis viereiseen huoneeseen ja tallensin. Tähän olisi ollut hauska lopettaa pelikerta ja nähdä jo sielunsa silmin, kuinka olisin unohtanut mihin jäin, ja sitten huutanut – kovaa. Juoksentelimme X:n kanssa poliisiaseman aulan rappuja ylös ja alas, kunnes seurasi yllättävä käänne: minä vedin X:ää turpaan ja hän pysähtyi! Äkkiä pakoon!

Matka jatkui kirjaston läpi kellotorniin, jossa sain hetken aikaa hengähtää – vai sainko? Alakerrasta kuului askelia, mikä saattoi toki olla käytävässä olevat zombiet, jotka olivat tielläni oikotiehen takaisin poliisipäällikön toimistoon. Minulla oli tarvittavat esineet siihen, että voisin lähteä asemalta pois. Suosittelen katsomaan part 3 -videolta kohdasta 56:30, sillä sitä tunnetta, mikä seuraavaksi seurasi, ei voi kuvata sanoin.

Päästyäni takaisin poliisipäällikön toimistoon ja sen viereiseen huoneeseen, jossa ratkaisin pulmapelin, sain viimein parkkihallin kortin, jolla pääsisin pois täältä. Välissä kuitenkin minua odotti yllätys: poliisipäällikkö soitti Clairelle, mikä siirsi tapahtumat päällikön luokse Raccoon cityn orpokotiin. Uhka. Pelottavan miljöön lisäksi tiesin, mitä tulisi tapahtumaan: pelaaminen siirtyisi hetkeksi Sherryyn. Pelattavan hahmon vaihtuminen Clairesta Sherryyn herätti kauhunsekaista iloa: toisaalta siirryin pelaamaan aseistamattomalla lapsella, mutta ainakaan herra X ei tule perässä koko ajan. ”On tää kivaa vaihtelua tohon äsköseen, nyt mua seuraa vaan tommonen iso pervo.”. Sherrylla tehtäväni oli paeta poliisipäällikköä, ja voin tässä kohtaa sanoa, että tämä on ehdottomasti pelin vaikein kohta, sillä epäonnistuin useasti. En ole siis vielä kuollut kertaakaan, mutta Sherrylla sain ”You are trapped” -ruudun useampaan otteeseen. No, lopulta onnistuin läpäisemään Sherryn osion pelistä (onnistuminen oli sekunnin murto-osista kiinni). Pelaaminen palasi Clairen luokse, ja tämä pelikerta päättyi siihen.

Seuraava pelikerta oli lyhyempi ja kestoltaan tunteroinen. Tieni vei poliisipäällikön toimistosta takaisin maan alle ja parkkihalliin. Kävin kierroksen ampumaradan kautta, jossa pääsin avaamaan yhden lukitun oven timanttiavaimella. Palasin parkkihalliin, laitoin kortin lukijaan ja odotin, kun ovi alkoi aueta. Sitten Claire virkkoi: ”You again?”. En ollut edes huomata, kuin herra X tuli takaoikealta kohti. Seurasi piinaava takaa-ajo, kun poistuin poliisiasemalta kadulle ja etsin tietäni eteenpäin aukiolta, joka vilisi zombeja. X tuli perässä ja yritin löytää paikkaa, jossa voisin edes ladata aseeni.

Lopulta otin jalat alleni ja pakenin sivukujalle ja sen kautta aukiolle, jossa odotti zombiekoiria. Näissä kohdissa tulee aina paha mieli, mutta en pääse juoksemalla zombiekoiria pakoon. Tuhlasin aivan tuhottomasti panoksia, ja jätin tällä pelikerralla itselleni sen option, että voin tulla vielä takaisin tähän kohtaan vanhalla tallennuksella ja sillä kertaa olla hieman säästeliäämpi panoksien kanssa. Seuraavaksi tieni vei toiselle kadulle, jossa minun piti edetä bussin läpi, ja bussissa minua luonnollisesti odotti zombie. Hienoa pelisuunnittelua, A+! Bussista poistuttuani juoksin päätä pahkaa orpokodin ovelle ja rynnin sisään. Panoksia minulla oli huima 1 käsiaseessa.

Koska tiesin Sherrylla pelaamisen jälkeen, minne minun tulee mennä, juoksin suoraan orpokodin toimistoon. Matkalla poliisipäällikkö hyökkäsi eteeni ja kirosi minut siitä, että minulla kesti liian kauan saapua paikalle. Hän ei ollut kuitenkaan riesanani pitkään, sillä hänen vatsastaan pyrki ulos jonkinlainen otus, ja hän kaatui tämän seurauksena kuolleena maahan. Ja matka jatkuu! Toimistossa oli auki lattialuukku, joka johti maanalaisiin käytäviin. Lähdin laskeutumaan maan alle ja pian vastaan tulikin Sherry. Emme kuitenkaan olleet kaksin, sillä pian herra X olikin jo perässämme, ja juoksimme häntä karkuun syvemmälle maanalaisiin käytäviin. Mielessäni kävi, mitä Sherrylle mahtaisi tapahtua, jos juoksisin hänen ohitseen ja olisin nopeammin turvassa. I can outrun a child, right? Selkeästi Resident Evil 1 ”leave people behind” -asenne ei ole kadonnut mihinkään (no okei, se oli vahinko silloin). Juoksimme Sherryn kanssa hissiin, jonka herra X kuitenkin avasi rautaisella otteellaan. Olimme ansassa – kunnes aiemmin kohtaamani mutanttimies pelasti meidät tappamalla X:n (harmi). Tässä kohtaa ensipelaajille selviää, että mutanttimies on Sherryn isä. X:n kuoltua mutantti hyppää kiinni hissiin pudottaen sen paikoiltaan.

Claire herää syvältä maan uumenista. Ensin Sherry yrittää herätellä häntä, ja seuraavaksi tapaamme mysteerisen tutkijan, joka paljastuu Sherryn äidiksi. Claire haluaa pelastaa Sherryn, vaikka tutkija käskeekin olla puuttumatta tilanteeseen. Alkaa tutkimusmatka pelin seuraavalle suurelle alueelle viemäreihin ja maanalaisiin käytäviin. Ensitöikseni jätän yhden paikan vahingossa tutkimatta, enkä tiedä, pääsenkö sinne enää takaisin. Hieman harmittaa. Seuraavaksi juoksen pitkin pimeitä käytäviä ja viemäreitä, panoksia ei ole paljoa yhtään, ja zombeja tulee vastaan ihan mukavasti. Lisäksi Sherry on vangittuna ja juuri lyyhistynyt maahan, joten minulla lienee myös kiire käydä paikat läpi.

Ilmassa on vanhaa kunnon Resident Evil -nostalgiaa, kun juoksen pimeässä ilman panoksia. Seuraa vielä vanha kunnon pulmapeli, jossa availen ovia shakkinappulapäisiä avaimia käyttäen. Saan pulmapelistä palkintona suuren sähköisen tainnutuspistoolin, mutta koska se vie niin paljon tilaa inventaariossa, joudun jättämään shakkinappula-avaimet jälkeeni ja palaamaan hakemaan ne myöhemmin. Avaimet sijaitsevat huoneessa, jonne päästäkseen pitää juosta erittäin kontaminoituneen viemärivesistön läpi. Vedessä vaanii useampi myrkyllinen mutanttiolento, joten ensi pelikerralla saattaa olla edessä ensimmäinen kuolemani… Käytin nimittäin lähes kaikki ruohoni viimeisimpään kohtaamiseeni viemärimutantin kanssa. No, ainakin nyt on 7 sähköpanosta, 24 panosta rynnäkkökiväärissä ja 1 sinivihreä ruohosekoitus. Katsotaan ensi kerralla, kuinka pitkälle näiden kanssa päästään!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s