Formulafiiliksiä! Singaporen GP

Singaporen GP on kisakalenterin pisin kilpailu, joten tänään saadaan määrissä jännittävää formulaa! Joka kerta Singaporessa ajettaessa radalla on nähty turva-auto. Charles Leclerc lähtee kilpailuun kärjestä takanaan mestarit Lewis Hamilton ja Sebastian Vettel. Max Verstappen lähtee neljännestä ruudusta ja Valtteri Bottas viidennestä. Bottas olisi varmasti pystynyt aika-ajoissa parempaankin, mutta Hamiltonin tehtyä hänelle likaisesti lämmittelyn aikana, tähän täytyy tyytyä tällä kertaa. Kimi Räikkönen lähtee kolmannestatoista ruudusta.

EFEWVDbXoAA2Awy.jpeg
Kuva: F1-Twitter

Startti on puhdas, ja kärjen järjestys ei muutu. Vettel kärkkyy mallikkaasti Hamiltonia. Russellin etusiipi on mennyt rikki, ja myös Hülkenberg ja Sainz ovat saaneet osumaa. Tilanne on 1. LEC, 2. HAM, 3. VET, 4. VER, 5. BOT, 6. ALB, 7. NOR, 8. GIO, 9. MAG ja 10. GAS kierroksella 2. Kaikki kuusi ensimmäistä autoa ovat viiden sekunnin sisällä toisistaan.

Kun kilpailua on ajettu 10/61 kierrosta, olen jo nukahtanut. kisa on jatkunut rauhallisena, eikä paljoa ole tapahtunut. Ricciardo ohittaa upeasti Kvyatin, ja samaan ohitukseen liittyy Stroll. Sitten ei taas tapahdu mitään jännittävää hetkeen. Kymmenen kierrosta myöhemmin Verstappen ja Vettel tulevat varikolle. Näiden pysähdysten jälkeen tilanne on 1. LEC, 2. HAM, 3. BOT, 4. ALB ja 5. NOR. Vettel on kymmenes ja Verstappen kahdestoista. Seuraavalla kierroksella Leclerc tulee varikolle ja palaa radalle seitsemänneksi. Vettel kiitää Leclercin ohi samantien. Tilanne on 1. HAM, 2. BOT, 3. GIO, 4. GAS, 5. RIC, 6. STR, 7. VET, 8. LEC, 9. VER ja 10. HUL. Jos Mersut menevät nyt varikolle, molemmat Ferrarit ja Verstappen tulevat menemään ohi. Bottas tulee varikolle ja palaa radalle yhdeksänneksi Verstappenin taakse. Leclerc ilmoittaa olevansa nopeampi kuin Vettel.

Tässä kilpailussa on enemmän kyse varikko- ja rengasstrategioinnista kuin kilpa-ajosta, mikä on toki kiehtovaa, muttei se lajin pointti. Kärkiviisikko ei ole käynyt varikolla (1. HAM, 2. GIO, 3. GAS, 4. RIC ja 5. STR). Bottakselle kerrotaan, että hänen täytyy nyt ”tehdä tiimityötä” ajamisensa kanssa (lue: jäädä Hamiltonin taakse tämän varikkopysähdyksen jälkeen). Kierroksella 26/61 Hamilton tulee viimein varikolle ja palaa radalle Bottaksen eteen. Hetken Giovinazzi on kuningas, kun tilanne on 1. GIO, 2. GAS, 3. RIC, 4. VET, 5. STR, 6. LEC, 7. VER, 8. HAM, 9. BOT ja 10. ALB. Vettel ohittaa Ricciardon ja Leclerc Strollin. Vettel ohittaa uhkarohkeasti Gaslyn renkaat hipoen. Kilpailun puolessavälissä tilanne on 1. GIO, 2. VET, 3. GAS, 4. RIC, 5. LEC, 6. VER, 7. STR, 8. HAM, 9. BOT ja 10. ALB. Vettel ohittaa Giovinazzin kierroksella 31/61. Stroll tulee varikolle, ja Leclerc ja Verstappen ohittavat Gaslyn. Kärkikymmenikkö alkaa pikkuhiljaa realisoitua.

Leclerc, Verstappen, Hamilton ja Bottas ohittavat Giovinazzin. Ricciardo ottaa osumaa Giovinazzin kanssa ohituksessa, ja molemmat suuntaavat varikolle. Ajetaan kierrosta 35/61 ja tilanne on 1. VET, 2. LEC, 3. VER, 4. HAM, 5. BOT, 6. ALB, 7. HUL, 8. NOR, 9. MAG ja 10. RAI. Russell on ottanut osumaa Grosjeanin kanssa ja keskeyttänyt ikävään paikkaan radalle. Tulee se kauan manattu turva-auto, mutta sen strateginen hyöty on jo menetetty. Grosjeanin ja Russellin tilannetta tutkitaan.

Turva-auto poistuu kierroksella 40/61, ja autot ampaisevat jälleen vauhtiin. Kaksikymmentä kierrosta jäljellä! Stroll ja Gasly ottavat kontaktia, ja Stroll nilkuttaa varikolle auto kipinöiden ja yksi rengas rikki. Tilanne on 1. VET, 2. LEC, 3. VER, 4. HAM, 5. BOT, 6. ALB, 7. NOR, 8. MAG, 9. RAI ja 10. PER. Talli käskee Pérezin keskeyttää radalle kierroksella 43, ja keltaiset liput heiluvat. Uusi turva-auto tulee radalle. Saa nähdä, mikä Pérezin autossa oli vialla.

Turva-auto poistuu radalta kieroksella 47/61 ja seuraa toinen uusintalähtö. Vettel lähtee johtamaan letkaa. Grosjean osuu Ricciardoon, mutta molempien kilpailu jatkuu. Kvyat puskee Räikkösen ulos radalta, ja jälleen uusi turva-auto kiitää kilpailun johtoon. Tilannetta tutkitaan kilpailun jälkeen.

Kun kilpailua on jäljellä 10 kierrosta, seuraa kolmas uusintalähtö. Tilanne on edelleen 1. VET, 2. LEC, 3. VER, 4. HAM, 5. BOT, 6. ALB, 7. NOR, 8. GAS, 9. HUL ja 10. GIO. Keskeyttäjiä on kolme (Räikkönen, Pérez ja Russell). Vettel kellottaa nopeimman kierrosajan. Kierroksia on jäljellä 5, ja jännitys tiivistyy. Vettel johtaa sekä kilpailua että Päivän kilpailija -äänestystä. Bottas jättäytyy hieman muusta kärjestä ja alkaa ajaa nopeimman kierrosajan pistettä itselleen. Hamilton alkaa saavuttaa Verstappenia, joka pyytää lisätehoja. Ollapa Mersuton palkintopalli!

Maaliin saavutaan järjestyksessä 1. Sebastian Vettel, 2. Charles Leclerc, 3. Max Verstappen, 4. Lewis Hamilton ja 5. Valtteri Bottas. Tämä on sekä Vettelille että Ferrarille merkityksellinen voitto: Vettel ei ole voittanut 22 osakilpailuun, ja Ferrarin viimeisin kaksoisvoitto on tullut Unkarin osakilpailussa 2017. Vettel valitaan myös Päivän kuljettajaksi. Vettel-fanin on helppoa hymyillä!

Näyttökuva 2019-9-22 kello 16.53.09.png

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s