Tämän päivän Luovan Lokakuun inspiraatiosana on niinkin suuri asia kuin elämä. Koska elämä on niin laaja konsepti, lähdin hakemaan kysymyksiä elämästä, joihin voisin vastata – sitten muistin, että en ole pitkään aikaan reflektoinut elämääni Sanna Wikströmin suunnittelemien Voimauttavat kysymykset -korttien kautta. Kyseessä ovat siis Hidasta elämää -sarjan kysymyskortit, joiden avulla voi pohdiskella omaa arkeaan ja minuuttaan. Aiemmat kirjoitukseni aiheesta löytyvät hidasta elämää -kategorian alta täältä blogista. Arvoin pakasta 10 korttia, tässä niiden kysymykset vastausteni kanssa:
Ensimmäinen kortti kysyy: Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua, jos päästän irti asioista, jotka eivät palvele minua enää? Luulen, että pahinta mitä voisi tapahtua on se, että unohtaisin. Ei niinkään se, että unohtaisin tapahtuneet ikävät asiat, vaan että unohtaisin sen, mitä olen oppinut niistä, ja sitä kautta altistuisin toistamaan virheeni uudelleen.
I am not what happened to me, I am what I choose to become. – C.G. Jung
Toinen kortti kuuluu: Mikä on rohkeinta, mitä olen tehnyt? Miltä minusta silloin tuntui? Rohkeinta, mitä olen tehnyt, on pysyä elossa, ja se tuntuu pirun hyvältä.
And here you are living, despite it all. – Rupi Kaur
Kolmas kortti: Mitä onnellisuus tarkoittaa minulle? Minulle onnellisuus tarkoittaa sitä, että voin olla oma itseni ja tyytyväinen ympärilläni vallitseviin olosuhteisiin ja toisaalta riippumatta niistä. Onnellisuus on sitä, että minun on hyvä olla itseni ja muiden kanssa juuri siinä, missä olen.
And find the place where every single thing you see tells you to stay. – SEEKER
Neljäs kortti kysyy: Mikä on elämäntehtäväni? Koen, että elämäntehtäväni on tehdä tästä maailmasta vähän parempi paikka auttamalla ihmisiä, rakastamalla ja kirjoittamalla.
The greatest thing you’ll ever learn is just to love and be loved in return. – Nat King Cole
Viides kortti vuorostaan saa todella pohtimaan: Jos tämä olisi viimeinen päiväni, olisinko tyytyväinen elämääni? Mitä olisin tehnyt toisin? Olisin kyllä tyytyväinen kokemaani, mutta olisin tyytymätön sen suhteen, mitä kaikkea minulta jäisi kokematta ja saavuttamatta. Minulla on vielä paljon tehtävää ja koettavaa! Yritän elää niin, että en kadu mitään tai toivo, että olisin tehnyt jotain toisin, joten pitäydyn siinä.
Do not go gentle into that good night. Rage, rage against the dying of the light. – Dylan Thomas
Miksi teen sitä, mitä tällä hetkellä teen? kuuluu kuudes kortti. Tällä hetkellä istun sängylläni, kuuntelen kantrimusiikkia ja kirjoitan tätä blogitekstiä. Teen näitä kaikkia asioita, koska ne tuottavat minulle iloa ja saan niistä hyvän mielen. Peiton alla on lämmin, musiikki herättää tunteita ja inspiroi, ja tämä blogi on haave, jonka olen toteuttanut pitkän harkinnan jälkeen. Kirjoittaminen on syvin tehtäväni, jonka parissa minulla on kaikista paras olo itsestäni.
If a writer falls in love with you, you can never die. – Mik Everett
Seitsemäs kortti kysyy: Mitkä rutiinit tai tavat rajoittavat kokemustani arjessa? Hmmm. Onpa vaikea kysymys, johon en äkkiseltään keksi vastausta!
We repeat what we don’t repair. – Christine Langley-Obaugh
Toivottavasti kahdeksas kortti on helpompi! Mitä tekisin, jos minulla olisi riittävästi aikaa? Mitä teen silloin, kun minulla on aikaa? Jos minulla olisin riittävästi aikaa, kirjoittaisin enemmän. Palaisin fiktiivisten teosteni pariin, kirjoittaisin, uudelleenkirjoittaisin, kirjoittaisin ja lähettäisin tekstin kustantamolle. Tapaisin enemmän ystäviä, olisin enemmän ulkona ja luonnossa. Silloin kun minulla on aikaa, minä lepään ja nollaan ajatuksiani pelien tai television parissa. Jos minulla olisi aikaa myös palautumisen jälkeen, toteuttaisin itseäni enemmän myös vapaa-ajalla.
Take a writer away from his typewriter and all you have left is the sickness which started him typing in the beginning. – Charles Bukowski
Yhdeksäs kortti kuuluu: Mitä rakkaus tarkoittaa minulle? Rakkaus on sitä, miten Pulla juuri kiipesi sänkyyn pieniä portaitaan pitkin ja käpertyi syliin. Rakkaus on sitä, että sinulla on vierelläsi joku, jonka kanssa voit olla täysin oma itsesi ja turvassa. Rakkaus on rehellisiä sanoja ja hyväntahtoisia tekoja. Rakkaus on ihmisten jakama tunne siitä, että juuri tässä minä haluan olla loppuelämäni. Rakkaus on läheisyyttä ja myös henkistä intiimiyttä. Rakkaus on minulle kaiken tarkoitus.
The way to love someone is to lightly run your finger over that person’s soul until you find a crack, and then gently pour your love into that crack. – Keith Miller
Tämän postauksen viimeinen eli kymmenes kortti kuuluu: Mikä on kaikkein tärkeintä minulle tällä hetkellä? Tällä hetkellä minulle kaikkein tärkeintä on rakastaa läheisiäni, toteuttaa itseäni ja olla onnellinen tässä hetkessä.
I’m not everything I want to be, but I’m more than I was, and I’m still learning.
I’m happy. Just sitting here. Knowing I have a few friends. Knowing I have a dream to work on. Knowing I have somewhere to go if it starts raining. A pillow to rest my head on. Someone to call when I get lonely. Nature to walk in, pure air, early mornings, seasons and weather. This is enough. This is more than enough. And most of all, I am enough. Everything changed when I forgave myself. – Charlotte Eriksson
Kysymyskortteja jäi jäljelle vielä yhtä postausta varten, joten täytyy palata näiden pohdiskelujen pariin vielä!