Luovan Lokakuun päivän sana on päivä! Ajattelin kertoa päivittäisistä arkirutiineistani!
Aamu
Aamuisin herään yleensä seitsemän ja puoli kahdeksan välillä. Torkutan molempia herätyksiä, vaikka ei saisi. Ensimmäinen herätys on geneerinen pimputus, toinen Imperial March, johon kyllä viimeistään herää. Pitäisi torkuttamisen sijaan nousta ja syödä aamupalaa – tästä uudenvuoden lupaus ensi vuodelle! Harvoin siis syön aamupalaa, joskus juon kahvia meikatessa. Valitsen vaatteet, laittaudun ja lähden töihin. Vesku lähtee minun jälkeeni, joten hän jää pötköttämään Pullan kanssa.
Vain yksi bussilinja vie kotoa töihin, ja se kulkee kaksi kertaa tunnissa, joten olen aika riippuvainen siitä aikataulullisesti. Bussissa kuuntelen podcasteja tai musiikkia, joskus luen kirjaa. Vajaan puolen tunnin kuluttua saavun töihin.
Päivä
Töissä työskentelen seisomatyöpisteellä viestinnän ja brändin parissa. Päiviin kuuluu myös tapaamisia ja palavereja. Syön töissä useimmiten eväitä, joten suunta vie taukohuoneeseen yhdentoista ja kahdentoista välillä.
Iltapäivä
Kahvitauko koittaa meillä töissä kahden aikaan. Lähden kotiin yleensä neljän aikoihin, tosin nyt syksyllä olen tehnyt hieman pidempää päivää. Kotiin tullessani Pulla tulee ovelle vastaan ja lähdemme kävelylle. Meillä on lähellä luontoa, joten liikumme mielellämme siellä. Viime aikoina olemme käyneet paljon koirapuistossa lenkin yhteydessä. Kun palaamme kotiin, leikimme Pullan lempileluilla ja hengähdämme hetken sohvalla.
Ilta
Syömme iltaruoan yleensä Simpsonien tai Youtube-videoiden parissa. Joskus iltoja värittävät myös järjestöhommat. Ruoan ja suihkun jälkeen rauhoitumme lepäämään koko perhe yhdessä. Pulla on alkanut nyt viettää enemmän aikaa sängyssämme, jonne hän kipuaa pieniä portaitaan. Pötkötämme yhdessä, rapsuttelemme Pullaa ja teemme ristikoita tai luemme. Joskus katsomme You laugh, you lose -videoita, ja häviän aina. Viimeksi nauroin puoli tuntia vedet silmissä tälle. Yhdentoista maissa käymme koko perhe nukkumaan.