Hyvinvoinnin vuosi

Tänä vuonna aion keskittyä aiempaakin enemmän omaan hyvinvointiini ja sen ylläpitämiseen. En tehnyt uudenvuodenlupauksissani lupauksia terveellisemmästä ruokavaliosta tai liikunnan lisäämisestä, mikä on ollut vapauttavaa, sillä olen voinut harjoittaa näitä omaan tahtiini ilman painetta tai syyllisyyden tunnetta. Olen nyt alkuvuonna liikkunut enemmän kuin keskivertokuuna viime vuonna, joten edistystä tapahtuu myös ihan itsestään mieluisten lajien löydyttyä!

Liikunta

Tulin juuri frisbeegolfaamasta Tikkakosken uudelta radalta, jossa pääsee liikkumaan kauniissa maastossa kiekkoja heitellessään. Olen kehittynyt frisbeegolfaamisessa ja päässyt aloittelijan epävarmuuksista yli, ja odotan, että pääsen taas frisbeegolfaamaan! Mainitsin jo aiemmin, että olemme aloittaneet boulderoinnin, ja sinne suunta olisi taas huomenna! Hankin myös SportUnin jäsenyyden, jotta pääsen osallistumaan työkaverien kanssa erilaisille ryhmäliikuntatunneille työpäivien lomassa. Kuntosali ei ole minun juttuni, eikä sen tarvitse ollakaan, kun on näin monta hienoa lajia, joista saa liikkumisen iloa! Tänä vuonna aion myös työmatka- ja maastopyöräillä enemmän ja tehdä muutaman pidemmän pyöräretken! Liikun myös Pullan kanssa luonnossa, etenkin ihanassa Härmälänsaaressa!

Ruokavalio

Olen vuosien saatossa vähentänyt limsojen juontia onnistuneesti, ja lukioaikaan oli pitkä pätkä, jolloin en juonut limsaa ollenkaan. Tänä vuonna kuitenkin juon limsaa niin halutessani, sillä tipattomalla vuodella ei kannata rajoittaa alkoholin lisäksi muuta juotavaa. Pyrin kuitenkin pääasiassa juomaan kaksi litraa vettä ja erilaisia vähäsokerisia mehuja.

Ruoan suhteen jatkan samaan malliin kuin aiemmin, mutta pyrin lisäämään kasviksia, vihanneksia ja hedelmiä ruokavaliooni. Haluaisin olla se ihminen, joka tekee aamulla itselleen tuoreen smoothien mukaan töihin, joten ehkä korvaan torkuttamisen sillä. Voisin syödä enemmän kalaa kana- ja juustopainotteisessa ruokavaliossani. Punaista lihaa syön enää hyvin harvoin muutenkaan.

Uni ja lepo

Pyrin nukkumaan seitsemän tuntia yössä ja palautumaan töiden jälkeen ja viikonloppuisin. Vaikka viikonloput olisivat täynnä hauskaa tekemistä, palautuminen arjesta silti kärsii jonkun verran, joten yritän pitää kuukaudessa ainakin yhden viikonlopun täysin ohjelmattomana, jotta voin vain olla kotosalla ja rentoutua. En täytä joka arki-iltaa menoilla, vaan menen kolmena – neljänä iltapäivänä suoraan töistä kotiin rentoutumaan perheen kanssa. Vähennän puhelimen käyttämistä ennen nukkumaanmenoa, jotta unen laatu paranisi. Keksin myös jonkun keinon torkuttamisen lopettamiseksi – ideoita otetaan vastaan!

Työt ja luottamustoimet

Työni on palkitsevaa ja mielekästä, joten jatkan samaan malliin töiden tekoa! Opettelen uusia taitoja ja kehitän asiantuntijuuttani kasvaakseni yhä paremmaksi työntekijäksi. Saan työstäni energiaa ja pidän töissä myös hauskaa. Pidän töissä kahvi- ja ruokataukoja päivittäin ja tunnollisesti. Vapaa-ajalla teen mielekkäitä ja innostavia järjestöhommia ja sitoudun niihin oman jaksamiseni mukaan.

Henkinen hyvinvointi

Löysin vähän aikaa sitten Peak-nimisen sovelluksen, jolla voi harjoitella muistia, keskittymistä ja muita taitoja. Olen vallan tykästynyt siihen, joten hankin siitä täysversion ja harjoitan etenkin heikkouksiani. Teen ristikoita ja opettelen viimein kutomaan. Skarppaan päiväkirjan kirjoittamisen kanssa ja rutinoidun uudelleen ajatusten ja tunteiden purkamiseen kirjoittamalla. Luen enemmän. Teen asioista, joista nautin, ja vietän aikaa rakkaiden kanssa.


Tästä tulee hieno vuosi, ja odotan innolla, mitä kaikkea tänä vuonna pääsenkään tekemään, kokemaan ja oppimaan!