Kohti häitä pt. 1 – Suunnittelu

Menen ensi vuonna naimisiin. Tuntuu kutkuttavalta kirjoittaa tuo, saati sanoa se ääneen! Häät ovat syyskuussa 2021, ja hääpaikka on ollut varattuna jo tovin. Asetimme alunperin hääpäivän syksylle 2021, sillä halusimme syyshäät ajankohtaan, joka on vielä sopivan kaukana tulevaisuudessa suunnittelemisen ja säästämisen kannalta. Säästäminen on edistynyt hyvin, vaikka häätilistä onkin ajoittain muodostunut keino pikavipata itselleen rahaa esimerkiksi isompiin hankintoihin tai yllättäviin kuluihin. Mielummin sitä on kuitenkin velkaa itselleen kuin jollekin toiselle! Olemme säästäneet molemmat nyt vuoden verran häätilille, ja tavoite toteuttaa kymppitonnin häät vaikuttaa jopa ihan realistiselta. Koska häät ovat ensi vuonna, on aika siirtyä unelmoinnista pikkuhiljaa suunnitteluun ja toteutukseenkin. Hääpaikasta on saatu ensimmäinen tarjous tarjoiluista, ja häähankintoja on tehty hyvään tahtiin! Avaan vähän niitä askelia, joita olemme jo häiden osalta ottaneet!

Paikka

Se oikea hääpaikka valikoitui hyvin luonnostaan, sillä vaikka kuinka katsoimme hääpaikkoja Pirkanmaalla, emme voineet unohtaa Vaajakosken metsien siimeksessä olevaa Villa Jääskelää. Paikka tuli meille tutuksi, kun osallistuimme vuonna 2017 Veskun kanssa Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan vuosijuhlille, jotka järjestettiin siellä. Villa Jääskelän maalaisromanttinen henki puhutteli meitä vahvasti! Tila on myös erittäin käytännöllinen: samassa tilassa taittuvat niin ruokailu, vihkimisen seuraaminen kuin tanssiminen ja juhliminenkin! Meidät vihitään hääpaikalla joko ulkona tai sitten sisällä niin, että vieraat voivat istua jo valmiiksi pöydissään skumppien kanssa. Koska olen nähnyt jo kerran, kuinka tila taipuu isoihin juhliin, minun on helppoa kuvitella tilan järjestelyt päässäni myös häideni kohdalle.

Budjetti

Tuttavani meni naimisiin reilu vuosi takaperin ja ystävällisesti jakoi hääbudjettinsa runnon halukkaille. Koska häiden järjestäminen ja vieraiden kestitseminen on kallista puuhaa, asetimme säästötavoitteeksi samantien kymppitonnin. Tuo kymppitonni on suunniteltu säästettäväksi itse; emme ole vielä keskustelleet esimerkiksi vanhempien kanssa, tuleeko heiltä jonkinlaista sponsorointia häitä ajatellen. Budjettiin vaikuttavat luonnollisesti merkittävästi vieraiden määrä, jota pohdinkin seuraavaksi.

Vieraslista

Vieraslistaluonnos oli ensimmäisiä asioita, mitä teimme. Asetimme vieraiden ylärajaksi 100 vierasta, ja sitten teimme listan ihmisistä, jotka haluaisimme kutsua häihimme. Listalle tuli 126 nimeä: 33 perhettä ja sukulaisia, ja loput ystäviä. Seuraavaksi pitäisi alkaa karsia, mikä tulee olemaankin vaikea homma. Vaikka kuinka haluaisimme kutsua kaikki rakkaat ja ihanat ystävät, ei budjetti yksinkertaisesti taivu siihen. En myöskään halua kutsua ketään vain velvollisuudentunteesta. Otamme hyväksi ohjenuoraksi sen sijaan sen, keitä ilman emme haluaisi juhlia erityistä päiväämme. Useita ihmisiä olisi mahtavaa saada vierelleen, mutta keiden puuttuminen jättäisi aukon kokemukseen?

Menu

Päätimme Veskun kanssa, että häämenumme tulee olemaan pesco-vegetaarinen tai kokonaan kasvisruokaa. Olemme saaneet yhden ehdotuksen menusta, ja se hipoo jo täydellistä – vain yksi asia puuttuu. ”Onko siinä juustopöytää?”, työkaverini kysyi minulta. Sepä se – mitä olisivat Saanan häät ilman juustopöytää?

Painiskelen vielä ajatuksen kanssa siitä, kuinka paljon häävieraille tulee kustantaa alkoholia, ja kuinka paljon heidän voi odottaa ostavan tiskiltä itse. Onko alkumalja ja ruokajuoma riittävä kombo, vai odottavatko vieraat skumpan virtaavan? Kuulen tästä mielelläni kokemuksia ja vinkkejä!

Morsiusseurue ja polttarit

Morsiusseurue on asia, josta minulla on ollut visio alusta alkaen! Seurue koostuu serkustani Tiiasta, joka toimii kaasonani; pikkusiskostani Roosasta, joka vastaa polttareista Tiian kanssa; sekä valituista ihanista ystävistä, jotka ovat tulleet mukaan tarinaani elämäni varrella. Polttarien osalta olemme pohdiskelleet, voisivatko polttarimme tapahtua samana päivänä niin, että illalla seurueet yhdistyisivät, ja yhteiset ystävämme voisivat juhlia molempia yhtä aikaa. Se olisi hienoa!

”Sun polttareissa mennään kattoon alpakoita. Ei muuta. Pelkkii alpakoita.”

Seuraavassa osassa pohditaankin mekkoa ja pukeutumista!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s