Muistatteko silloin tuhat vuotta sitten, kun pyysin kauhuelokuvasuosituksia? Siis silloin hävettävän kauan aikaa sitten?
Nyt olen viimein katsonut suosittelemanne elokuvat, tässä fiiliksiäni!
Sisältää juonipaljastuksia ja mainintoja kauhuelokuvien raskaista teemoista kuten kuolema, raiskaus, kannibalismi, lasten pahoinpitely, kidutus
It follows (2014) ★★
Yhdysvaltalainen It follows on kehuttu kauhuelokuva Jay Heightista, joka saa seksin kautta päälleen kirouksen, joka tuo mukanaan häntä alati seuraavan yliluonnollisen olennon. Kirouksen voi siirtää toiselle ihmiselle seksin kautta. It followsissa on paljon hyvää: mainiot näyttelijänsuoritukset, upea laajoja kuvia hyödyntävä hidastempoinen kuvaus sekä huolellisesti suunniteltu visuaalinen ilme. It follows on kaunis ja näyttävä elokuva hitaudessaan ja tarkassa symboliikassaan. Idea olennosta, joka voi näyttää keneltä tahansa, ja jonka ainoa tehtävä on kävellä hitaasti perässäsi ja kiinni saatuaan tappaa sinut, on karmiva.
Kuitenkin kauhuelokuville valitettavan tyypillisesti hahmojen toiminnan epäloogisuus on turhauttavaa, loppua kohden jopa ärsyttävää. Elokuva jättää paljon arvailun varaan, eikä aina hyvällä tavalla. Seksin demonisoiminen on inhottavan amerikkalaista, raiskauksen käyttäminen ”tappokeinona” tarpeetonta, ja ylipäätään seksi kirouksen levittäjänä on hatara konsepti. Kaikilla on oma käsityksensä siitä, mikä edes lasketaan seksiksi, joten miten tämän olennon kirouksen säännöt toimivat?
Nautin siitä, että Jay näytettiin seksuaalisesti aktiivisena nuorena naisena, eikä häntä häpäisty siitä. En kuitenkaan puolestaan pitänyt siitä, että hän joutui seksuaalisiin aktiviteetteihin joko huijattuna tai pakon edestä.
It follows näytti mielettömän hyvältä, ja etenkin kuvaus ansaitsee ylistystä. Tarina oli kuitenkin niin heikko, että en katsoisi uudelleen.
Raw (2016) ★★★★★
Ranskalais-belgialainen Raw on vaikuttavimpia kauhuelokuvia, mitä on koskaan tehty. Raw kertoo kasvissyöjästä Justinesta, joka pakotetaan syömään lihaa osana fuksiviikkoaan eläinlääketieteellisessä. Justinelle kehittyy sairaalloinen lihanhimo, joka eskaloituu kannibalismiksi – ja tapa jolla tämä matka kerrotaan on järkyttävä, tunteita herättävä ja silti jollakin taiteellisella tavalla hienotunteisesti käsitelty. Raw ei mässäile väkivallalla tai verellä, vaan kertoo tarinansa mennen ihon alle henkisellä ja emotionaalisella tasolla. Kun elokuvan juoni puistattaa tarpeeksi, ei tarvita visuaalisesti shokeeraavia kuvia. Raw on yksinkertaisen kaunis, järkyttävä ja häiritsevä tarina sisaruudesta ja himosta (not in a Lannister way).
The VVitch: A New-England Folktale (2015) ★★★★
The VVitch on yhdysvaltalais-kanadalainen 1630-luvulle sijoittuva yliluonnollinen kauhuelokuva, jossa perhe joutuu luonnon, noituuden ja mustan magian armolle. The VVitch on aivan erilainen kuin mikään muu näkemäni kauhuelokuva: se on uniikilla tavalla häiritsevä, hienotunteinen ja tarkka kauhussaan ja raaka mässäilemättä sillä. Tästä elokuvasta jää kummallinen olo, jota ei osaa selittää. En yleensä pidä riivauskauhuelokuvista, mutta tässä oli sitä jotain! Vanhanaikaisuus (puvustus, puhuttu vanha englanti, uskomukset ja uskonnon rooli) tuo elokuvaan oman mausteen, joka toimii uskomattoman hyvin – ei tällaista elokuvakokemusta saisi aikaan sijoittamalla elokuvan nykyaikaan. Kauhuelokuva on myös aina omalla tasollaan, kun sillä on munaa tappaa lapsia.
Don’t breathe (2016) ★★★★★
Urugualainen ohjaaja Fede Álvarez toi ensin maailmalle verisen ja kammottavan Evil Deadin remaken ja seuraavaksi hän ihastutti etenkin minua nerokkaalla kauhuelokuvallaan Don’t breathe. Tässä yllättävän nopeatempoisessa mutta yhtälailla piinaavassa elokuvassa kolme nuorta nuorta murtautuu sokean sotaveteraanin taloon aikeinaan ryöstää 300 000 dollaria, jotka mies on saanut korvauksena tyttärensä kuolemasta auto-onnettomuudessa. Sokea mies on kuitenkin erittäin valmis suojelemaan käteistukkoaan – ja muita taloon suojelemia salaisuuksia – ja pian kolmikko on lukittujen ovien takana ilman mahdollisuuksia paeta, rahojen kanssa tai ilman. Don’t breathe on monella tavalla erilainen ja hyvin tyydyttävä kauhuleffa – se ei sorru mihinkään kliseeseen, joita siltä olisi voinut odottaa; naispääosa ei vikise tai hengitä raskaasti, kun sokea mies seisoo muutaman metrin päässä (leffan nimestä on siis opittu), jumpscaret eivät ole millään tavalla halpoja (ensimmäistä lukuunottamatta), ja kaikella väkivallalla on perusteltu tarkoitus.
Ensimmäisen nuoren kuollessa aivan elokuvan alkumetreillä voidaan todeta, että sokea mies tai tämä elokuva eivät ole tulleet pelleilemään. On myös hienoa, että elokuva ei keskity rahojen löytämiseen talosta, vaan nuoret löytävät rahat heti alkuun, ja suurempi kysymys on pakeneminen. Elokuvan twist on ehkä hieman ennalta-arvattava, mutta silti yhtä karmea ja kuvottava. Erityismaininta elokuvan merkittävimmille näyttelijöille Jane Levylle, Dylan Minnettelle ja Stephen Langille, jotka tekevät upeat roolisuoritukset. Jos ei lasketa yhtä juoneen oleellisesti vaikuttavaa jatkuvuusvirhettä, tämä on täydellinen kauhuelokuva.
The Babadook (2014) ★ 1/2
Australialainen The Babadook sai minut olemaan Babashook. Näyttelijät olivat kohtalaisen hyviä siinä, että he saivat katsojan vihaamaan hahmojaan ja toivomaan näiden ennenaikaista kuolemaa heti elokuvan ensiminuuteilta. Juoni ja The Babadook -hahmon tarina olivat epäloogisia ja ne jätettiin kaiken lisäksi turhauttavasti auki. En vieläkään oikein tiedä, mitä tässä elokuvassa tapahtui, paitsi (ärsyttävän) lapsen henkistä pahoinpitelyä. Pelkäsin elokuvan aikana kerran, mutta päällimmäisin puolin siitä jäi vain paha mieli.
Itse The Babadook oli toimiva hahmo silloin, kun sitä ei yritetty näyttää. Sen sijaan elokuvan lavastus ja puvustus olivat oikein mainiot, ja elokuva oli suurimmilta osin kaunista katsottavaa. Pisteet lisäksi siitä, että elokuvassa näytettiin naisen masturbointia ja nautintoa – sitä harvemmin elokuvissa näkee.
Jos elokuvan hahmot eivät olisi olleet pitkästyttävän raivostuttavia, ja elokuvan kauhuelementti niin kökkö, ettei sillä ole enää edes huumoriarvoa, The Babadook olisi toimiva elokuva yksinäisyydestä, läheisyydenkaipuusta ja vanhemmuudesta.
Martyrs (2008) ★
Taiteellinen ranskalainen kidutusporno, joka vastasi kyllä niitä odotuksia, joita minulla oli sitä kohtaan: liian raaka ja triggeröivä. Liian artsu minulle?
Ytimessä oleva naisen kostotarina häntä lapsena kiduttaneita ihmisiä kohtaan on traaginen ja koskettavakin, mutta se on verhoiltu niin harhaiseen kummitustarinaan ja jäätävään määrään verta sekä silmitöntä väkivaltaa, että päällimmäisin tunne on ärsyyntynyt hämmennys ja kuvotus. En ole koskaan nähnyt kauhuelokuvaa, jonka hahmot toimisivat niin räikeän epäloogisesti ja ilman mitään itsesuojeluvaistoa kuin tässä elokuvassa. Jatkuvuusvirheet ja juonen epäjohdonmukaisuudet pistivät pahasti silmään, ja tämä oli kauttaaltaan puistattava ja turhauttava katselukokemus. Vaikka elokuva perustui naisten kiduttamiselle, väkivaltaa ei seksualisoitu ja ketään ei raiskattu. Pisteet siitä? (Voiko rima oikeasti olla näin alhaalla?)
En halua nähdä ihmisen nylkemistä minkään taiteen nimissä. Olen yllättynyt siitä, että sain katsottua tämän loppuun ja oksentamatta.
You’re next (2011) ★★★★
Tämä elokuva on viihdyttävää tykitystä ensikohtauksesta lopputeksteihin asti! Aikuiset sisarukset kokoontuvat puolisoineen juhlistamaan vanhempiensa häävuosipäivää syrjäiseen kartanoon, mutta pian maskimurhaajat saapuvat sotkemaan suunnitelmat.
Juoni on välillä hieman ennalta-arvattava, mutta siinä on myös erittäin hienoja twistejä. You’re next sortuu hieman kauhuelokuvien stereotypioihin ja välillä halpoihin jumpscareihin, mutta tämä taitaa olla kieli poskessa tehty itseironinen ratkaisu.
Elokuvan hahmot eivät käyttäydy kovin luonnollisesti (lue: näyttelijät eivät näyttele kovin hyvin) ja heidän väliset suhteensa ovat aika väkinäisiä. Yllättävää kyllä, nämä hahmot osaavat kuitenkin toimia kauhuelokuvassa suhteellisen loogisesti! Etenkin final girlin taistelua hengestään on ilo seurata: hän aseistautuu, puolustautuu, oikeasti varmistaa murhaajan kuolleen (murskaamalla tämän kallon, mutta kuitenkin) ja ajattelee loogisesti kautta elokuvan. Tyydyttävää katsoa! Toki sekaan mahtuu suoraan ansaan tai yläkertaan juoksijoitakin, ja nämä ihmiset hajaantuvat koko ajan, joten turhautumistakin on luvassa.
Kohtaus, jossa maskimurhaaja nousee hitaasti ja hiljaa sängyn alta tappamaan sängyllä itkevän äidin, on U-P-E-A. Elokuvan kuvaaminen käsivaralla oli hieno tyyliratkaisu, sillä kautta elokuvan on koko ajan hyvin tarkkailtu olo. Muutkin kuvalliset ratkaisut ovat vaikuttavia. Vaikka pimeässä piilottelu ja kameran salaman käyttäminen murhaajan hämäämiseksi on nähty, tässä se toimi yllättävän hyvin. You’re next on tunnelmaltaan karmiva, ja etenkin äänisuunnittelu ansaitsee hatunnoston.
Jos elokuva olisi vähän paremmin näytelty, etenkin alkupuolen dialogiltaan, se ansaitsisi viisi tähteä.
Ouija: Origin of evil (2016) ★★★ (elokuvana), ★★ (kauhuelokuvana)
Yksinhuoltaja-meedioäidillä ei ole varaa maksaa laskuja, joten hän ostaa Ouija-laudan elävöittämään meedioistuntobisnestään. Hänen nuorempi tyttärensä Doris osoittautuu kuitenkin lahjakkaaksi laudan käyttäjäksi – hieman liiankin. Doris yrittää ottaa yhteyttä edesmenneeseen isäänsä ja tulee vapauttaneeksi pahan hengen, joka ottaa hänet valtaansa.
Samaan aikaan Doriksen isosisko Lina alkaa tapailla itseään kahta vuotta vanhempaa Mikeyta, joka lienee tämän elokuvan kiintiö ”aika tehdä huonoja ratkaisuja” -hahmo. Tai no, jos lapsi ensin kuvailisi minulle yksityiskohtaisesti, miltä tukehtuminen tuntuu, ja seuraavalla tapaamisella pyytäisi mukaansa pimeään kellariin tutkimaan reikää kiviseinässä, en ehkä seuraisi. Seuraus on (yllättäen) kuolema. Lina sen sijaan toimii tyydyttävän järkevästi: vie siskonsa kirjoittamat oudot kirjoitukset suoraan papille tutkittavaksi ja sanoo lauseita kuten ”hajaantuminen on huono idea”. Lina myös keksii, miten henget voitetaan – mutta millä hinnalla?
Ouija: Origin of evil on ihan viihdyttävä katselukokemus. 60-luvun visuaalinen tyyli toimii sekä kuvauksessa, puvustuksessa että lavastuksessa. Yksitoistavuotias Doriksen näyttelijä Lulu Wilson on ilmiömäisen karmiva. Elokuvan efektointi on huonoa ja pilaa hetket, jotka hyvällä efektoinnilla olisivat aidosti pelottavia. Ihan kiva leffa, mutta kauhuelokuvaksi tätä ei näin kankealla efektoinnilla oikein osaa kutsua.
Ps. Tämä elokuva on tuhat kertaa hauskempi, jos päässäsi soi tämä koko elokuvan ajan.
Get out (2017) ★★★★★
Vaikuttava tarina rasismista, joka todellakin ansaitsi parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscarin ja enemmänkin. Olipas täydellinen elokuva, yhtä aikaa hyvää kauhua ja kantaaottava teos! Kaikki toimi! En kerro juonesta mitään, sillä tämä pitää kokea itse!
Koska tämän kirjoituksen julkaisu on junnannut jo kammottavan kauan (pun intended), julkaisen seuraavassa osassa loput arvostelut:
- The Thing – ”Se” jostakin (1982)
- V/H/S (2012) & V/H/S/2 (2013)
- Rosemary’s baby (1968)
- Tale of Two Sisters (장화, 홍련, 2003)
- The Descent (2005)
Jos tässä parin vuoden aikana on tullut lisää hyviä kauhuelokuvia, ei kun suosituksia tulemaan ja vanhenemaan seuraavaa tekstiä odottaessa! Voisin itse lisätä arvostelulistalle ainakin kehutut A quiet place (2018), Us (2019) ja Hereditary (2018).
Wine, words & lovers 