Ensikuuntelussa: Fearless (Taylor’s version)

Taylor Swift julkaisi oman versionsa toisesta albumistaan Fearless viikko sitten. Ennen kuin palaan kasiluokkalaisen Saanan tunnelmiin vuoteen 2008, kerron, miksi Taylor äänittää ja julkaisee uudelleen kuusi ensimmäistä albumiaan – ja miksi on tärkeää, että kuuntelet nimenomaan Taylorin versioita näistä albumeista.

Miksi Taylor’s version ja uudelleenäänitykset?

Taylor Swiftin ensimmäiset kuusi albumia on tehty levy-yhtiö Big Machinen omistuksessa, joten yhtiö omistaa näiden albumien masterit ja täten alkuperäiset kappaleet albumeilta Taylor Swift, Fearless, Speak now, RED, 1989 ja reputation. Taylorin ja levy-yhtiön sopimuksen umpeutuessa Taylor vaihtoi Republic Recordsiin, ja nykysopimuksessa Taylor omistaa itse tekemänsä musiikin. Big Machine myi Taylorin kuuden ensimmäisen levyn omistuksen musiikkimanageri Scooter Braunin firmalle, joka myi ne eteenpäin. Taylorille ei tarjottu mahdollisuutta ostaa omaa musiikkiaan ilman, että hänen olisi pitänyt sitoutua jatkamaan levy-yhtiössä sopimuksella, johon hän ei halunnut suostua. Taylorin musiikin myyminen Scooter Braunille oli todella kyseenalainen temppu, sillä Braun on kiusannut Tayloria pitkään valta-asemaansa väärinkäyttäen, ja hän tekee läheistä yhteistyötä Tayloria kiusanneiden artistien kanssa. Voisin kirjoittaa pitkät pätkät musiikkibisneksen seksismistä ja siitä, kuinka edes niin etuoikeutetussa asemassa olevat kuin Taylorin kaltaiset rikkaat valkoiset naiset eivät ole siltä turvassa, mutta annan Taylorin itse avata tilannetta alle upotetulla kesän 2019 postauksella. Suosittelen lukemaan sen, jos tilanne ei ole entuudestaan tuttu.

Vannoutuneena Taylorin tukijana kuuntelen nykyään hänen kuutta ensimmäistä albumiaan ainoastaan mp3-soittimella, jonka pyysin joululahjaksi nimenomaan tähän tarkoitukseen, enkä toista näitä albumeita esimerkiksi Spotifyissa ollenkaan. Jokainen vanhan albumin kuuntelu on rahaa Scooter Braunin taskuun, ja sitä en halua. Lover, Folklore ja Evermore ovat Taylorin itsensä omistuksessa ja niiden popittaminen Spotifyssa on iloni. Taylorilla on nyt mahdollisuus uudelleenäänittää ja julkaista uudelleen aiemmat albuminsa, jolloin niiden omistus ja tuotot kuuluvat yksinomaan hänelle.

Taylor julkaisee uudelleenäänitykset eri järjestyksessä kuin alunperin, ja ensimmäisenä on vuorossa toinen studioalbumi Fearless (Taylor’s version)! Lisäksi Taylor julkaisee uudelleenäänitysten yhteydessä From the Vault -kappaleita, eli sellaisia kappaleita jotka eivät syystä tai toisesta päätyneet alkuperäisille albumeille. From the Vault -kappaleita kuunnellessa voi pohtia, mitä nämä syyt ovat voineet olla – ja huomata esimerkiksi korrelaation siinä, että Taylor alkoi poliittisesti ja yhteiskunnallisesti aktiiviseksi julkisuudessa heti lähdettyään aiemmasta levy-yhtiöstään. Jos Taylorin matka tämän aihepiirin ympärillä kiinnostaa, Netflixin Miss Americana -dokumentti on avaava kokemus!

You deserve to own the art you make.

Fearless (Taylor’s version)

Aloitin Taylorin kuuntelemisen kahdeksannella luokalla, kun hän julkaisi Love story -kappaleen ja albumin Fearless. Ranteideni tatuoinnit on kirjoitettu albumin kaunofontilla, joten lienee selvää, että albumi on minulle hyvin rakas. On jännittävää päästä kokemaan Fearless uudelleen ensi kertaa! Taylor valitsi uudelleenäänittää Fearlessin ensimmäisenä siksi, että se on hieno kasvutarina, josta hän on erityisen ylpeä.

Vaikka tekstin otsikko on Ensikuuntelussa, olen luonnollisesti popittanut entuudestaan tuttujen kappaleiden (1-20) uusia versioita albumin julkaisusta lähtien.

1. Fearless (Taylor’s version) ★★★★★

Albumin nimikkokappale on henkilökohtaisia rakkauden mittareitani: millainen rakkaus saa tuntemaan kappaleessa kuvattua tunnetta? Kenen kanssa tanssisin sateessa parhaassa mekossani? Fearless kuvaa kappaleena koko albumin sanomaa: rakkauteen täytyy uskoa ja siihen tulee uskaltaa hypätä. Fearless kuvaa hyvin teinin haaveita siitä todellisesta rakkaudesta, jota saisi joskus vielä kokea, ja sen kuunteleminen uudelleen ensi kertaa näin naimisissa olevana on aika uskomaton kokemus.

And I don’t know why but with you I’d dance / in a storm in my best dress, fеarless

2. Fifteen (Taylor’s version) ★★★★

Fifteen kertoo teini-iän idealistisuudesta ja naiiviudesta; se on katkeransuloinen kuvaus siitä, kuinka nuorena ajattelee tietävänsä elämästä ja rakkaudesta kaiken. Kappale on itselleni tärkeä voimakappale, sillä kuutelin Fifteenia toistolla kävellessäni ensimmäisenä päivänä lukion ovista sisään. Fifteen on samaistuttava ja rakas kappele, jota en nostalgioissa voi kuunnella itkemättä.

”I’ve found time can heal most anything / and you just might find who you’re supposed to be / I didn’t know who I was supposed to be / at fifteen.”

3. Love story (Taylor’s version) ★★★★★

Muistan vieläkin sen hetken, kun kuulin Love storyn ensimmäisen kerran. Otin kappaleen artistin nimen ylös ja kuuntelin läpi sekä Fearlessin että Taylorin ensimmäisen nimikkoalbumin välittömästi. Love story on erittäin perinteinen rakkauslaulu, jonka kuunteleminen herkistää edelleen.

”He knelt to the ground and pulled out a ring, and said / ”Marry me, Juliet, you’ll never have to be alone / I love you and that’s all I really know

4. Hey Stephen (Taylor’s version) ★★★★

Hey Stephen on ihana ja kepeä kertomus ihastumisesta ja siitä, miksi Taylor kokee juuri itse olevansa paras vaihtoehto muusikkoihastukselleen. Kappaleen kuuntelua värittää itselle hieman sen I’m not like the other girls -mentaliteetti, mikä näkyi nuoren Taylorin ensimmäisillä levyillä, mutta kontekstiinsa ja aikaansa asetettuna se on varsin hempeä rakkauslaulu. Taylor oli 19-vuotias kirjoittaessaan tämän albumin, ja nuoruuden piikkiin laitettavat asenteet näkyvät Hey Stephenin lisäksi myös You belong with me’ssa.

Hey Stephen, I could give you fifty reasons / why I should be the one you choose /
All those other girls, well, they’re beautiful / but would they write a song for you?

5. White horse (Taylor’s version) ★★★★★

Ah, särkyneen sydämen itkuhuutobiisini. Sinua on kuunneltu toistolla vessan lattialla useampaan otteeseen! White horse on kipeä ja hidas kappale särkyneestä sydämestä, mutta toisaalta voimaantumisesta ja selviämisestä. Tämän kappaleen voimalla on selvitty nuoruuden tunteiden vuoristoradasta ja muutamista särkyneistä sydämistä.

’Cause I’m not your princess, this ain’t our fairytale / I’m gonna find someone someday / who might actually treat me well

6. You belong with me (Taylor’s version) ★★★★

You belong with me nosti Taylorin julkisuuteen Love storyn ohella ja se on albumin menestynein single. Kappale kertoo kateudesta ja uskosta siihen, että olisi itse parempi kumppani ihastukselleen kuin tämän nykyinen kumppani. Vaikka kappale ruokkii vastakkainasettelua kahden naisen välillä taistelussa miehestä, on se teini-ikäiselle aivan valtavan samaistuttava tunne. You belong with me on klassikokappale, ja sen tahtiin on tanssittu omassa huoneessa ahkerasti.

I remember you driving to my house / in the middle of the night / I’m the one who makes you laugh / when you know you’re ’bout to cry

7. Breathe (Taylor’s version) feat. Colbie Caillat ★★★★★

Breathe kertoo irti päästämisestä sellaisesta ihmissuhteesta, joka ei tunnu enää oikealta ja hyvältä. Se on aavemaisen kaunis ja kipeä kappale.

And we know it’s never simple, never easy / Never a clean break, no one here to save me / You’re the only thing I know like the back of my hand

8. Tell me why (Taylor’s version) ★★★★

Tell me why kertoo turhautumisesta siihen, että on ihastunut sellaiseen ihmiseen, joka kohtelee huonosti ja epäkunnoittavasti. Oman itsekunnoituksen ja omanarvontunteen etsiminen ja löytäminen ovat vahvoja teemoja Taylorin musiikissa, ja tämä kappale on hyvä esimerkki siitä.

Why do you have to make me feel small / so you can feel whole inside? / Why do you have to put down my dreams / so you’re the only thing on my mind?

9. You’re not sorry (Taylor’s version) ★★★★★

You’re not sorry kuuluu White horsen kanssa ”kappaleita joita huutolaulat itkiessäsi suihkussa” -klubiin. Kappale kertoo siitä, kuinka rakastamasi ihminen on niin täynnä salaisuuksia ja valheita, että pois käveleminen on ainoa vaihtoehto. Kuten Tell me whyn kohdalla, oman itsekunnioituksen löytäminen ja kieltäytyminen huonosta kohtelusta ja suhteesta ovat vahvoja ja samaistuttavia teemoja.

And you’ve got your share of secrets / and I’m tired of being last to know, oh / and now you’re asking me to listen / ’cause it’s worked each time before

10. The way I loved you (Taylor’s version) ★★★★★

The way I loved you kertoo suhteesta, jossa Taylorilla on kaikki muuten hyvin, mutta hän kaipaa intohimoa ja räiskyviä tunteita, joita hänellä oli aiemmassa suhteessa. Kappaleeseen on helppo samaistua, ja tätä tematiikkaa useat rakkaustarinatkin käsitelevät: valitsetko hyvän ja tasapainoisen suhteen vai intohimoisen ja räiskyvän suhteen? Omaan korvaan aikuisena särähtää suhteen huonojen puolien glorifiointi intohimon nimissä, mutta on tämä silti kova kappale!

I miss screaming and fighting and kissing in the rain / it’s 2AM and I’m cursing your name

11. Forever & always (Taylor’s version) ★★★★★

Fearlessille viime hetkellä lisätty Forever & always kertoo Taylorin ja hänen ex-poikaystävänsä Joe Jonaksen suhteesta ja erosta. Kappale käsittelee hiipuvaa suhdetta ja yksipuolista panostamista tällaiseen suhteeseen, mikä väistämättä johtaa eroon ja katkeroitumiseen. Forever & always on lempikappaleitani tältä albumilta sen rehellisyyden ja aitouden vuoksi.

It rains when you’re here and it rains when you’re gone / ’cause I was there when you said, ’forever and always’ / You didn’t mean it baby / You said, ’forever and always,’ yeah

12. The best day (Taylor’s version) ★★★★

The best day on kaunis ja hempeä kappale perheestä ja sen tärkeydestä kasvavalle lapselle. Se on rakkauslaulu hänen vanhemmilleen ja veljelleen, ja kappaleen kuuntelemisesta tulee itselleni aina lämmin, haikea ja hyvä mieli.

Now I know why all the trees change in the fall / I know you were on my side even when I was wrong / and I love you for giving me your eyes / for staying back and watching me shine

13. Change (Taylor’s version) ★★★★★

Change on minulle henkilökohtaisesti aivan valtavan tärkeä kappale ja lempikappaleitani kaikesta Taylorin tuotannosta. Speak now -albumin Long liven rinnalla se on unelmien tavoittelun voimakappaleeni, jota olen kuunnellut aina, kun olen epäröinyt itseäni jonkin suuren haasteen tai mahdollisuuden edessä. Tuntuu myös merkittävältä kuunnella tämän kappaleen uudelleenäänitystä sen uudessa kontekstissa: siinä missä Taylor kirjoitti Changen inspiroituneena siitä, kuinka silloin pieni levy-yhtiö Big Machine uskoi hänen kykyihinsä ja antoi hänelle mahdollisuuden, laulaa hän nyt samaa kappaletta taistelussaan oikeudesta omaan musiikkiinsa.

Change päättää tavallisen version Fearless-albumista. Loput ovat alkuperäisen Fearlessin platina-version kappaleita, erillisiä singlejä tai aiemmin julkaisemattomia From the Vault –kappaleita, tässä järjestyksessä.

Tonight, we’ll stand, get off our knees / Fight for what we’ve worked for all these years / and the battle was long, it’s the fight of our lives / But we’ll stand up champions tonight / It was the night things changed

14. Jump then fall (Taylor’s version) ★★★★

Jump then fall kertoo ihanasta ihastumisesta ja suhteen alkuhuumasta. Kappaleessa parasta on se, että sitä kuunnellessa tuntee Taylorin hymyilevän sitä laulaessaan. Jump then fall on musiikillinen ruumiillistuma niistä perhosista, jotka lentävät vatsassa ensi-ihastuksen huumassa.

I like the way you sound in the morning / We’re on the phone and without a warning / I realize your laugh is the best sound / I have ever heard

15. Untouchable (Taylor’s version) ★★★

Untouchable on Taylorin tekemä versiointi Luna Halon kappaleesta, joka kertoo saavuttamattomasta rakkaudesta ja ihailusta. Se on hidas ja kaunis rakkauslaulu, joka kurkottaa kohti jotakin suurempaa.

In the middle of the night when I’m in this dream / It’s like a million little stars spelling out your name

16. Forever & always (piano version) (Taylor’s version) ★★★★★

Alkuperäisellä Fearlessin platina-levyllä oli kaunis ja riipaiseva pianoversio Forever & alwaysista, joten Taylor luonnollisesti uudelleenäänitti myös sen. Pianoversiosta välittyy enemmän tuskaa ja vähemmän turhautuneisuutta kuin tavallisesta versiosta, ja se riipaisee sydäntä.

17. Come in with the rain (Taylor’s version) ★★★

Come in with the rain kertoo ikävöimisestä ja siitä, kuinka ei halua myöntää ikävöivänsä toista. Kappale on kaunis ja nostalginen, ja se jättää haikean fiiliksen.

I could go back to every laugh / but I don’t wanna go there anymore / and I know all the steps up to your door / but I don’t wanna go there anymore

18. Superstar (Taylor’s version) ★★★

Superstar kertoo julkisuuden henkilöön ihastumisesta ja hänen perään haikailustaan. Se on hempeä ja kaunis kuvaelma saavuttamattomasta ihastuksesta.

You played in bars, you play guitar / and I’m invisible and everyone knows who you are / and you’ll never see, you sing me to sleep / every night from the radio

19. The other side of the door (Taylor’s version) ★★★★

The other side of the door kertoo suhteesta, joka on päättynyt Taylorin aloitteesta, mutta jonka hän haluaa takaisin tajuttuaan tehneensä virheen. Kappale käsittelee ylpeyden nielemistä, omien virheiden myöntämistä ja ristiriitaisia tunteita taidokkaasti ja samaistuttavasti, ja se on suosikkini Fearlessin platina-version kappaleista.

I said, ’Leave’ but, baby, all I want is you / to stand outside my window throwin’ pebbles / screaming ’I’m in love with you’

20. Today was a fairytale (Taylor’s version) ★★★★★

Taylor kirjoitti Today was a fairytalen osaksi vuonna 2010 julkaistua romanttista komediaelokuvaa Valentine’s day’ta, jossa hän myös näytteli pienessä roolissa. Today was a fairytale on kepeä, iloinen ja pehmeä rakkauslaulu täydellisestä päivästä rakkaan ihmisen kanssa. Kappale on tuonut minulle valtavasti iloa vuosien ajan!

But can you feel this magic in the air? / It must have been the way you kissed me

21. You all over me (feat. Maren Morris) (Taylor’s version) (From the Vault) ★★★★★

Tästä alkavat From the Vault -kappaleet eli aiemmin julkaisemattomat kappaleet, jotka eivät päätyneet alkuperäiselle Fearless-albumille tai sen platinaversiolle. Ensimmäinen näistä on You all over me, joka kertoo menetetyn rakkauden jättämästä jäljestä. On jännittävää kuulla Taylorilta uusi kappale, joka on näin Fearless-henkinen! You all over me on kipeän samaistuttava ja riipaisevan kaunis kuvaus kaipauksesta ja kivusta, jonka rakkaus jättää lähdettyään.

The best and worst day of June / was the one that I met you / with your hands in your pockets / and your ’Don’t you wish you had me?’ grin

22. Mr. Perfectly fine (Taylor’s version) (From the Vault) ★★★★

Mr. Perfectly fine on katkera särkyneen sydämen purkaus miehelle, joka teki paljon lupauksia, mutta joka lähti tylsistyttyään. Sävy on hyvin samanlainen kuin Forever & always’issa, ja spekulaatiot siitä, että tämäkin kappale kertoo Joe Jonasista lienee perusteltua – etenkin kun Joe Jonasin vaimo Sophie Turner (Game of Thronesin Sansa Stark) jakoi Instagramissa kuuntelevansa kappaletta saatteella ”It’s not not a bop”. Tämän kappaleen tahtiin tulee kyllä varmasti jammailtua!

And it’s really such a shame / It’s such a shame / ’Cause I was Miss ’Here to stay’ / Now I’m Miss ’Gonna be alright someday’ / And someday maybe you’ll miss me / But by then, you’ll be Mr. ’Too late’

23. We were happy (Taylor’s version) (From the Vault) ★★★★★

We were happy kertoo syyllisyyden tunteesta rakkauden hiipuessa; siitä tunteesta, kun on ollut joskus onnellinen, muttei pysty tuntemaan enää samoin. Kappale on surullisen katkeransuloinen, ja se koskettaa syvälle.

Oh, I hate those voices telling me I’m not in love anymore / but they don’t give me choices and that’s what these tears are for / ’cause we were happy / we were happy

24. That’s when (feat. Keith Urban) (Taylor’s version) (From the Vault) ★★★★★

That’s when kertoo Taylorin halusta palata suhteeseen, josta hän lähti halutessaan enemmän tilaa. Yllätyin kappaleen erilaisesta tyylistä hyvällä tavalla ja siitä tulee todennäköisesti toistolla kuunneltava kappale tänä keväänä! Raskaasta teemastaan huolimatta kappale on musiikillisesti menevä ja nopeatempoisempi kuin moni muu albumilla.

And I knew my / words were hard to hear / and harder to ever take back / and I said, ’When can I come back?’

25. Don’t you (Taylor’s version) (From the Vault) ★★★★

Don’t you kertoo törmäämisestä entiseen rakkauteen, jonka yli ei ole vielä päässyt, vaikka toinen on mennyt jo elämässä ja rakkaudessa eteenpäin. Surullisesta sävystä ja lyriikoista huolimatta kappale on paikoin hyvinkin menevä ja pirteä. Lyriikat ovat surullisen kauniit, ja tämä olisi varmasti ollut vahvassa soitossa elämäni särkyneiden sydänten hetkissä.

Sometimes, I really wish that I could hate you / I’ve tried, but that’s just somethin’ I can’t do / My heart knows what the truth is / I swore I wouldn’t do this

26. Bye Bye Baby (Taylor’s version) (From the Vault) ★★★

Fearless (Taylor’s version) -albumin viimeinen kappale on Bye Bye Baby, joka kertoo erosta ja sen taakse jättämisestä. Se on voimaannuttava ja menevä kappale tematiikastaan huolimatta, tai ehkä nimenomaan sen vuoksi, ja se on hieno päätös tälle ikimuistoiselle albumille.

And there’s so much that I can’t touch / You’re all I want but it’s not enough this time / and all the pages are just slipping through my hands / and I’m so scared of how this ends


Loppuun jätän koostamani soittolistan, jota voi popittaa huoletta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s