Vuonna 2022 minulla oli jälleen yhtenä uuden vuoden lupauksena lukea kirja kuussa, ja sen toteuttaminen meni ihan mallikkaasti! Tänä vuonna lukemiini kirjoihin lukeutuu liuta kirjoja, joiden lukemista olin odottanut pitkään, sekä vanhoja klassikoita, joiden pariin oli mukava palata.
Tornin salaisuus & Callandor (Robert Jordan) ★★★★★
Vuonna 2022 jatkoin Ajan Pyörä -fantasiasarjan lukemista, mutta pidin siitä myös pidemmän tauon. Luin alkuvuodesta sarjan viidennen ja kuudennen osan, ja nyt loppuvuodesta olen aloittanut seitsemännen osan. Kuudes osa Callandor päättyi tarinallisesti sellaiseen kohtaan, että oli hyvä väli lukea välissä jotain muuta ja palata sitten tämän mahtavan fantasiasarjan pariin. Olen edelleen niin onnellinen, että hankin tämän kirjasarjan, sillä tästä riittää nautittavaa vielä moneksi vuodeksi!
Korkeintaan vähän väsynyt (Eeva Kolu) ★★★★
Korkeintaan vähän väsynyt on kouraiseva kirja burnout-kulttuurista, riittämättömyyden tunteesta ja uupumuksesta. Luin sen alkuvuodesta, ja se osui ja upposi jo silloin, mutta nyt raskaan loppuvuoden jälkeen tämä kirja olisi iskenyt vielä vahvemmin. Suosittelen kirjaa oikein lämpimästi kaikille, jotka ovat kokeneet riittämättömyyden tunteita ja kamppailleet jaksamisensa kanssa. Muistan, että yksi luku kirjassa jäi ärsyttämään minua, mutta muistan myös ajatelleeni, että ”kyllä minä muistan sitten loppuvuodesta blogia kirjoittaessani, että mikä se oli”. Tämän takia kirjoitetaan kaikki ajatukset ylös. Vedettäköön tästä johtopäätöksenä, että jos kirja herättää tunteita puolin ja toisin, se taitaa olla aika onnistunut teos.
Varjo ja riipus, Saarto ja myrsky & Tuho ja roihu (Leigh Bardugo) ★★★★
Olen jo muutaman vuoden halunnut lukea Leigh Bardugon Shadow and Bone -kirjasarjan ja tänä vuonna päätin viimein tarttua tuumasta toimeen. Kirjasarjaa suositeltiin paljon BookTokissa eli kirja-TikTokissa, ja ihan syystä: Bardugon luoma fantasiamaailma on uskottava ja mukaansatempaava. Sarjan hahmot ovat monipuolisesti rakennettuja, inhimillisiä ja helppoja rakastaa tai vihata – tai sekoitus näitä molempia. Parasta on, että Bardugo on tehnyt fantasiamaailmastaan oman universumin, ja tämän trilogian lisäksi tuttuja hahmoja voi myös nähdä muissa kirjasarjoissa, jotka sijoittuvat samaan universumiin.
– Juonipaljastuksia seuraavassa kappaleessa. –
Shadow and Bone -trilogia oli ehdottomasti vuoden lukukohokohtiani, mutta se ei poista sitä faktaa, että mielestäni tällä kirjasarjalla on antiklimaattisimpia lopetuksia sitten Nälkäpelin. Tarinan eteneminen kohti lopetustaan oli turhauttavaa luettavaa, sillä sankarittaren tyytyminen vähempään, kuin mitä hän ansaitsee, on hermoja raastavaa. Alinan sisäisen kamppailun seuraaminen oli kirjasarjan suola, ja lopetus vesittää mielestäni paljon hyvin rakennettua hahmokehitystä. Olo ei ole ollut näin petetty sitten Matkijanärhen epilogin.
Ikkunapaikka 7A (Sebastian Fitzek) ★★★
Haluaisin lukea enemmän trillereitä ja rikoskirjoja, sillä ne ovat niin koukuttavia, mutta jostain syystä tulen tarttuneeksi niihin harvoin. Sebastian Fitzekin Ikkunapaikka 7A kertoo lentopelkoisesta psykiatrista, joka joutuu raastavan valinnan eteen kesken jo tarpeeksi stressaavan lentonsa: hänen raskaana oleva tyttärensä on kidnapattu, ja jos hän ei pakota konetta maahansyöksyyn, tytär tapetaan. Seuraa tiivistunnelmainen taistelu elämästä ja kuolemasta sekä kiero juonittelu ihmismielen särkemiseksi. Juonenkäänteet kouraisevat vatsan pohjassa, mutta ovat osittain ikävästi ennalta arvattavissa – ja sitä toivoo kovasti, että oma arvaus ei toteutuisi. Kirjassa mennään aika syvälle ihmismielen synkkiin sopukoihin, mutta jotenkin minulle jäi sellainen olo, että kirjailija olisi voinut kaivaa vielä syvemmälle ja järkyttää vielä vähän enemmän.
– Lieviä juonipaljastuksia seuraavassa kappaleessa. –
Kun ”Kirjailijan huomautukset” alkaa lauseella ”Salli minun tehdä eräs asia selväksi heti kärkeen, ennen kuin saan vihapostia: minulla ei ole mitään vegaaneja vastaan...”, lienee selvää, että kirjoittaja on narratiivia tehdessään tiedostanut suututtavansa ihmisiä ja avaavansa tarinansa aika monipuolisille tulkinnoille. En ole vieläkään oikein sulattanut tämän kirjan toista suurinta juonenkäännettä, enkä ole siten pystynyt päättämään, oliko tämä kirja nerokas kannanotto vai oikeastaan aika loukkaava rivien välissä oleva propagandateksti.
Huijareiden vallankumous (Sanni Lehtinen, Amanda Pasanen ja Silja Uusikangas) ★★★★★
Huijareiden vallankumous oli aika henkilökohtainen lukukokemus monesta näkökulmasta; minua haastateltiin kirjaan, ja tunnen kaksi kirjan kolmesta kirjoittajasta. Huijarikokemukset ovat itselle surullisen tuttuja ja yleisiä niin arjessa, työssä kuin järjestötoiminnassa, ja olen iloinen siitä, että kirjoittajat ovat rakentaneet näin moniäänisen teoksen ilmiöstä ja sen käsittelystä. ♡ Instagram-postaukseni kirjaan liittyen löytyy täältä.
Agentti (Ally O’Brien) ★
Muistan joskus lukeneeni Ally O’Brienin Agentin takakannen ja ajatelleeni, että onpas mielenkiintoinen sekoitus chick flickia ja trilleriä. No, kai sitä niinkin voisi kuvata. Agentti on tarina kirjallisuusagentista, joka sekoitetaan entisen pomonsa murhatutkintaan samalla, kun hän säätää varattujen miesten kanssa ja yrittää valmistella asiakkaitaan hyppäämään mukanaan hänen omaan uuteen firmaansa. Kirjan päähenkilö on negatiivisella tavalla girlboss, ja teksti paikoittain niin tunkkaista (etenkin transfobista ja I’m not like other girls -henkistä), että teki mieli jättää kirja kesken useaan otteeseen. Harvoin sitä toivoo päähenkilön totaalista epäonnnistumista niin vahvasti kuin tätä lukiessa, ja se olikin ainoa motivaattori päästä kirjan loppuun asti. Jättäisin lukematta, jos voisin valita uudelleen.
Aamu ilman darraa (Katri Ylinen) ★★★★★
Katri Ylisen Aamu ilman darraa on väkevä kuvaus alkoholiongelmasta ja sen käsittelystä sekä raitistumisesta. Kirja käsittelee aidosti ja kaunistelematta muun muassa häpeää, itsetuhoisuutta ja alkoholin roolia niin juhlatunnelmaan pääsemisessä kuin vaikeiden tunteiden turruttamisessa. Aamu ilman darraa ei ollut helppo lukukokemus, mutta siksi se olikin vuoden tärkeimpiä kirjoja.
Death Note -mangasarja (kirjoittanut Tsugumi Ohba ja kuvittanut Takeshi Obata) ★★★★★
Eräänä marraskuisena perjantaina salama iski kirkkaalta taivaalta: nyt on oikea hetki lukea koko Death Note -mangasarja uudelleen. Olen lukenut Death Noten ensimmäistä kertaa joskus 12-13 vuotta sitten, joten vaikka pääjuoni tulee selkärangasta, moni juonenkäänne oli virkistävän uudentuntuinen. Death Note on helposti parhaimpia koskaan luotuja mangasarjoja, ja sen tapa tarkastella moraalia, hyvää ja pahaa sekä oikeutta on vertaansa vailla. Aikuisena hahmojen valintoja ja tekoja tarkastelee erilaisten linssien läpi kuin teininä, ja tapahtumien herättämät tunteet lukijassa toimivat kutkuttavana kutsuna omaan moraalipohdiskeluun. Nyt voisi olla hyvä aika katsoa anime uusiksi!
Seuraavaksi minulla on lukulistalla lisää Ajan Pyörää, slam poetrya, Bardugon duologia Six of Crows ja joululahjaksi saamani Taru sormusten herrasta, jonka ajattelin viimein lukea kirjana! Kohti mielenkiintoisia fantasiamaailmoja ja väkeviä tunteita siis!
Wine, words & lovers 