Blogiteksti sisältää juonipaljastuksia pelistä Resident Evil 4 remake (2023) ja luonnollisesti myös Resident Evil 4 (2005). Pelin sisältövaroitukset: K-18 explicit violence & gore
Leon ja Ada suuntaavat veneellä kohti saarta, johon Krauser vei Ashleyn. Tunnelmaa Leonin ja Adan välillä voisi leikata veitsellä, ja Leon ei ymmärrettävästi luota Adaan ollenkaan tällä hetkellä. Leon kysyy, ovatko vuodet muuttaneet Adaa, vai aikooko tämä pettää Leonin taas. Tapansa mukaisesti Leon ei saa kunnon vastausta, ja Ada lähtee paikalta jättäen Leonin rannalle.
Edessä on vihollisten satamalaiturin tukikohta, joka on täynnä tiukkoja turvajärjestelyjä liikesensoritutkineen ja valokeiloineen. Tukikohta on luonnollisesti täynnä vihollisia, ja panosten määrä ei tällä hetkellä houkuttele taistelemaan heitä vastaan. Leon näkee Krauserin kantavan Ashleyta jykevistä pariovista, joten suunta on selvitetty. Vierailen ensin merchantin luona, ja löydän myös luolastosta haudan, jossa lukee MDCCXLI (eli 1741) Hester Saddler. Mielenkiintoista!
Tukikohta on aikalailla plus-miinus nolla -suoritus: ammun vihollisen, joka pudottaa panoksia, joilla ammun seuraavan vihollisen, ja kierto jatkuu. Mestoilla on tavallisten vihollisten lisäksi possumaskinen mies, jonka toinen käsi on sarjatuliase. Mukavaa! Tyhjennän paikan yllättävän vaivattomasti, ja sitten on aika lootata ja seikkailla ansojen seassa.
Psyykkaan itseäni siihen mahdollisuuteen, että joutuisin palaamaan Ramón-taisteluun säästelläkseni panoksia tänne saarelle. Nyt näyttää siltä, että se ei tule olemaan tarpeen, mutta tuossa hetkessä se tuntui ihan mahdolliselta optiolta. Seuraava paikka on iso ja täynnä vihollisia, ja totean, että panoksia on turha käyttää täällä. Rynnin paikan läpi ihan tyylikkäästi, mutta sitten huomaan, että kartalle on piirtynyt pistoolin panoksia, joita minulla ei ole yksinkertaisesti varaa jättää jälkeen. Juoksen takaisin hakemaan panokset ja otan muutaman osuman, mutta se oli sen arvoista. Seuraava paikka tyhjenee ihan hyvin, ja sitten kuuluu piippaava ääni. Ansalanka! Puran ansan, ja astun valvontahuoneeseen, joka on myös turvahuone. Turvahuoneessa on kultistien symbolilla varustettu ovi, jonka saa auki yläkerran konsolista. Ovi näkyy monitorissa kuumottavasti, ja tuijotan sitä tovin odottaen, astuuko siitä jotain sisään. No ei astu, ja matka jatkuu!
Seuraavana edessä on ilahduttava näky: Leon näkee Ashleyn ikkunan läpi! Ashley on tajuton ja sidottu, mutta elossa. Ennen kaksikon jälleennäkemistä edessä on kuitenkin pelin kammottavin osio, jonka pelasin tärisevin käsin. Ensin Leon kohtaa jättivasaralla varustetun possupäisen vihollisen, jonka ajattelin kiertää, mutta yhden kuoleman jälkeen huomaan, että hänet taitaa olla tarpeellista tappaa. Suoriudun aika huonosti toisella kerralla, ja tuhlaan mielestäni parannusvälineitä, joten kuolen tahallani. Uusi yritys johtaa voittoon!
Jos kuumottelin water hallia ja talotaistelua etukäteen, aidosti pelkäsin valmiiksi vain yhtä kohtaa tässä pelissä, ja se on nyt edessä. Alkuperäisen Resident Evil 4 -pelin pelottavin vihollinen on regenerador, kuumottava harmaamassainen otus, joka uusii ruumiinosiaan sitä mukaa, kun niitä ampuu. Alue, jossa regeneradorit liikkuvat, on täynnä pimeitä käytäviä, ja tunnelma on painostava. Tiedän, että nämä viholliset ovat nyt edessä, ja pelkään niitä jokaisen nurkan taakse kääntyessäni. Odotus on piinaava, ja juuri tällainen onnistunut tunnelmanluonti tekee tästä aidon kauhupelin. Chapter 13 tasapainottelee täydellisesti toiminnan ja kauhun välillä, ja tämä chapter on pelottavimpia pelikokemuksia, mitä olen koskaan kokenut.
Peli antaa panoksia ja kranaatin. Kohta ne ovat edessä. Pelkään regeneradoreita niin paljon, että kun pelin ikoninen ”palava mies juoksee uunista ja kaatuu maahan kuolleena” –jumpscare tulee, en edes rekisteröi sitä. Jatkan regenerador-kuumottelua ja etenen käytäviä pitkin. Leonin täytyy saada kulkukortti ja aktivoida siihen korkeamman tason lupia avatakseen ovia uusille alueille. Kun astun huoneeseen, jossa on hirvittävä mutaatio käynnissä operaatiopöydällä, tiedän, että nyt se on edessä. Luen regeneradoreista ja niiden heikkouksista, jotka ovat vain infrapunalla nähtävät loiset niiden vartalossa. On aika kohdata ensimmäinen regenerador.
Hyvä strategiahan on juosta, joten rynnin regeneradoria pakoon seuraavaan paikkaan. Kylmiö on täynnä ruumispusseja, joissa on tietenkin regeneradoreita. Jumitan hetken pulmapelissä, mikä rikkoo hetkellisesti painostavaa kauhutunnelmaa. Saan uuden sarjatuliaseen, johon saisi myöhemmin kiinni infrapunakiikarin. Aktivoin kulkukortin korkeamman lupa-asteen, ja aktivoinnissa tietenkin vierähtää hetki. Regenerador putoaa ruumispussista ja käy Leonin kimppuun. Juoksentelen sen hyökkäyksiä väistellen, ja kulkukortin saatuani rynnin pakoon. Täällä ei vietetä yhtään sen enempää aikaa, kuin on pakko!
Seuraava alue on tutkimushuone, jossa on neljä regeneradoria kryosäiliössä. En ole ylpeä siitä, mitä tässä huoneessa tapahtui. Aktivoidakseen kulkukortin korkeimman turvatason, Leon tarvitsee jakoavaimen. Huoneesta löytyvän muistion mukaan jakoavain on yhden regeneradorin sisällä. Saan infrapunakiikarin, ja löydän epäillyn. Tässähän tarvitsee siis voittaa vain yksi regenerador – eikös niin? Taistelen vihollista vastaan ja ammun sen heikkoja kohtia – ja sitten vahinkolaukaus osuu toiseen kryotankkiin, ja sitten kolmanteen. Nyt kiusanani on kolme regeneradoria! Sitä sattuu, ja se sattuu. Saan jakoavaimen ja rynnin aktivoimaan kulkukorttia. Odotusaikana huoneeseen lappaa vielä tavallisiakin vihollisia, ja on aika juosta ja väistellä, kunnes pakenen paikalta kulkukortin kanssa.
Tämän turvallisuustason kulkukortilla pääsee jo Ashleyn luokse! Leon antaa Ashleylle Luisilta saaman infektiota hidastavan lääkkeen, ja Ashley voi silminnähden paremmin – toisin kuin Leon. Leon istuutuu Ashleyn vierelle odottamaan tämän heräämistä. Chapter end.
Wine, words & lovers 