Osana Suomen historiaa

Viime sunnuntain työpäivä keskeytyi hetkeksi, kun Suomen opiskelijakuntien liiton puheenjohtaja laittoi opiskelijakuntakentän yhteiselle viestintäkanavalle viestin, jossa hän kutsui neljä nopeinta opiskelijakunta-aktiivia edustajiksi Presidentti Koiviston hautajaisiin. Pikaisen viestittelyn jälkeen hallitustoverini/poikaystäväni kanssa ilmoittauduimme ensimmäisinä mukaan, ja jännitys alkoi kutkuttaa vatsanpohjassa. Mahdollisuus olisi ainutlaatuinen ja niin suuri kunnia, että sitä oli vaikeaa hahmottaa.

Keskiviikkona matkustimme Helsinkiin hautajaisten kenraaliharjoituksiin. Harjoituksissa kadetit näyttivät meille kunniakujamuodostelman, jonka muodostaisimme Tuomiokirkon portaille. Kävimme muodostelman läpi kolmisen kertaa. Ryhdissä seisominen tunnin ajan ja sen jälkeen koreografioitu kävely on yllättävän vaikeaa. Meidän kanssa samaan aikaan harjoittelivat kadetit ja soittokunta. Oli huojentavaa huomata, että me kaikki olemme loppujen lopuksi ihmisiä, joilla on välillä askeleet ja järjestys hukassa, ja joita silminnähden jännittää.

Torstaina pukeuduimme mustaan. Polvipituista mekkoa etsittiin mulle useampi päivä; omasta vaatekaapista löytyi vain liian lyhyttä tai rintamukselta liian avonaista. Jälleen junamatka Helsinkiin, mutta tällä kertaa vähän erilainen: Tampereen rautatieasemalla Aamulehden toimittaja Minna Ala-Heikkilä ja kuvaaja Petri Huhtinen lähestyivät meitä ja kysyivät, minne olemme matkalla. Vastauksemme oli juuri se, jonka he halusivat kuulla, sillä he etsivät haastateltaviksi tamperelaisia, jotka osallistuisivat hautajaistilaisuuteen, mutta eivät menisi sisälle kirkkoon. Otimme tämänkin kunnian mielellämme vastaan. Junamatkan aikana Ala-Heikkilä haastatteli meitä, ja Huhtinen valokuvasi. Kävimme Helsingin päässä yhdessä kahvilla ja kuvasimme videohaastattelun, jonka voi katsoa Aamulehden sivuilta allaolevasta linkistä.

Ennen kello yhtä tapasimme opiskelijakunta-aktiiviporukalla liiton osallistujat ja suuntasimme yhdessä tapahtumapaikalle. Opiskelijoita oli kunniakujalla yhteensä 32 ja edustettuina olivat ammattikorkeakoulun lisäksi yliopistot, lukiot ja ammattikoulut. Asetuimme muodostelmaan kirkon portaille ja odotimme. Tunti kului. Kansa seurasi Senaatintorilta seremoniaa ja suri. Paikallaan seisominen kävi kropalle raskaaksi, mutta kun kirkon ovet aukesivat, kaikki se unohtui. Suomen lippu saattoi Presidentti Koivoston arkkua kirkosta, perässä seurasivat omaiset sekä Presidentit Niinistö ja Halonen puolisoineen. Viimeistään tässä kohtaa pieni ihmismieli ymmärsi, että tässä tehtiin Suomen historiaa.

Tapahtuman jälkeen kohtasimme uudelleen Ala-Heikkilän ja Huhtisen ja annoimme jälkihaastattelun. Suuntasimme opiskelijakuntaporukalla syömään, jonka jälkeen alkoi junamatka takaisin kotiin. Mieli oli raskas, mutta olimme erittäin kiitollisia mahdollisuudesta olla osana tätä tärkeää päivää Suomelle.