Merta ja muuttolaatikoita

Muutoksen tuulet puhaltavat jälleen. Kävimme poikaystäväni kanssa Tukholman risteilyllä juhlistamassa sitä, että olemme seurustelleet puoli vuotta. Tämä on ensimmäinen vakava parisuhteeni ja myös pisin. Juhliminen jäi rauhallisemmaksi, sillä samaan aikaan minun tuli palauttaa opinnäytetyöni ensimmäinen versio. Olen hyvin innoissani opinnäytetyön tekemisestä, sillä teen sen minulle aiheesta, johon tunnen suurta paloa: työryhmän hyvinvoinnista huolehtiminen apulaisohjaajan näkökulmasta. … More Merta ja muuttolaatikoita

Arkielämää: Missä menen?

Kiirettä on pitänyt ja täällä on ollut hetken hiljaisempaa, mutta lupaan, että se on vain väliaikaista! Tulossa on postauksia minua innostavista aiheista, kuten harrastuksista, ideologioista ja kulttuurista. Ajattelin kuitenkin selventää, mitä kaikkea olen puuhastellut. Töissä olen kuvannut ja editoinut haastatteluja ja aftermovieita. Kävin Helsingissä kuvaamassa Y-kampus-harjoitteluani varten haastattelun, joka käsitteli palvelumuotoilua. Haastateltavana oli yrittäjä Satu … More Arkielämää: Missä menen?

Kätköjä mä metsästän!

Seurustelun myötä elämääni on tullut paljon uusia, usein liikunnallisia, harrastuksia. Suosikikseni näistä on muodostunut geokätköily, joka on minulle myös yhteinen harrastus kummisedän kanssa. Geokätköily on ulkoiluharrastus, jossa etsitään GPS-laitteen tai älypuhelimen avulla geokätköjä koordinaatteja ja kätköjen kuvauksia hyödyntäen. Kätkö on yleensä pieni purkki, jonka sisällä on loki-kirja, johon löytäjä kirjaa nimimerkkinsä ja löydön päivämäärän. Maailmalla … More Kätköjä mä metsästän!

Opiskelijakunta-aktiivit (vesisota)kentällä

Viimeiset kolme päivää on vietetty Eerikkilän urheiluopistolla Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOKin Kesäseminaarissa toisten opiskelijakunta-aktiivien kanssa. Ohjelmassa on ollut paljon mielenkiintoisia ja omaa osaamista rikastavia luentoja ja työpajoja, rentoa verkostoitumista ja hauskoja aktiviteetteja. Seminaarissa olivat edustettuna opiskelijakunnat ympäri Suomea: OSAKO, O’Diako, ASK, TUO, SAMMAKKO, Hamko, METKA, JAMKO, Savotta, SAMO, Helga, LAMKO, ROTKO, Kaakko, Laureamko sekä oma … More Opiskelijakunta-aktiivit (vesisota)kentällä

Keskikesän fiiliksiä

Juhannussuunnitelmia tälle vuodelle oli useita. Oli mökkiä, mökkiä ja mummolaa. Päädyimme sairaalareissuni vuoksi kuitenkin korvaamaan silloin menetetyn Oulun reissun kaupunkijuhannuksella Oulussa. Pääsin tapaamaan poikaystäväni sukulaisia ja tutustumaan hänen kotikaupunkiinsa. Reissu alkoi vahvasti. Olimme poikaystäväni kanssa katsomassa Pirates of the Caribbean: Salazar’s revenge ja tämän jälkeen ajattelimme syödä ennen iltajunaan lähtöä. Ainoa arvosteluni elokuvasta tulee tässä: … More Keskikesän fiiliksiä

Kohtaamisia alpakoiden kanssa

Tänään yksi unelmistani toteutui: kohtasin lempieläimeni alpakan ja pääsin silittämään. Itse asiassa montaakin. Vierailimme poikaystäväni kanssa alpakka-agilitykisoissa Ali-Ollin alpakkatilalla Klaukkalassa. Aikainen herääminen sunnuntaina ja kahden tunnin matkustaminen kannatti, sillä takana on yksi elämäni onnellisimmista päivistä. Päivän tapahtumat pääset näkemään meidän yhteisvoimin toteuttamasta videosta:

Osana Suomen historiaa

Viime sunnuntain työpäivä keskeytyi hetkeksi, kun Suomen opiskelijakuntien liiton puheenjohtaja laittoi opiskelijakuntakentän yhteiselle viestintäkanavalle viestin, jossa hän kutsui neljä nopeinta opiskelijakunta-aktiivia edustajiksi Presidentti Koiviston hautajaisiin. Pikaisen viestittelyn jälkeen hallitustoverini/poikaystäväni kanssa ilmoittauduimme ensimmäisinä mukaan, ja jännitys alkoi kutkuttaa vatsanpohjassa. Mahdollisuus olisi ainutlaatuinen ja niin suuri kunnia, että sitä oli vaikeaa hahmottaa. Keskiviikkona matkustimme Helsinkiin hautajaisten kenraaliharjoituksiin. … More Osana Suomen historiaa