Kävin viime kuussa kokeilemassa maastopyöräilyä poikaystäväni kanssa. Olin ensimmäistä kertaa maastopyörän kyydissä, mikä oli jännittävää. Sain lainaan fatbiken, jonka kyyti oli sulavaa ja yllättävän kevyttä.
Ennen reissua jännitin paljon, että rikon pyörän tai satutan itseni. Tiesin lainapyörän olevan kallisarvoinen sekä tunne- että arvotasolla, joten halusin käsitellä pyörää varoen. Opin kuitenkin, että ei pyörä hevillä hajoa. Nousin pyörän selkään ensimmäistä kertaa ja yllätyin, kuinka nopeasti opin ajamaan sillä. Jalkajarrujen puuttuminen oli minulle uutta ja aikamoinen nou-nou, mikä johti puihin ajamiseen.
Maasto ei ollut kaikista helpoin, mikä oli ihan hyvä. Näin heti, millaista on ajaa oksien, juurakoiden ja kivien seassa. Haastavaahan se oli, mutta myös opettavaista. Päätin tehdä parhaani ja yrittää voittaa pelkoni. Sisuunnuin epäonnistumisista ja jatkoin päättäväisesti eteenpäin, joskin välillä taluttaen. Pahin haaste oli alamäet, koska jarrut. Kohtasin kivet ja kannot rohkeasti ja puskin eteenpäin. Maastopyöräily oli yllättävän haastavaa, mutta myös palkitsevaa ja hauskaa. Oli ihanaa päästä luontoon ja keskittyä vain etenemään siellä.
Tykästyin maastopyöräilyyn ja haluan ehdottomasti oppia lisää. Olisi ihanaa saada oma minulle suunniteltu pyörä, jonka kanssa voisin tulla paremmaksi pyöräilijäksi maastossa. Menen mielelläni myös uudestaan!
Kirjoitin lenkistäni myös poikaystäväni blogiin, käy lukaisemassa ja tsekkaa Eksyilylenkkimme alta!
Wine, words & lovers 