Resident Evil huuma on jatkunut vahvana ja kasvaa kasvamistaan. Nyt takana on Resident Evil 3: Nemesis, jota aloittelin viime postauksen kirjoittamisen aikaan. Seuraavana pelinä ei valitettavasti ole vielä lukijoiden odottama ja hehkuttama Resident Evil 4, vaan neljänneksi peliksi tarkoitettu Resident Evil – Code: Veronica, jota olen pelannut nyt jonkin aikaa. Tässä siis kokemuksiani pelisarjan kolmannesta osasta ja Code: Veronicasta!
Blogiteksti sisältää juonipaljastuksia peleistä Resident Evil 3: Nemesis ja Resident Evil – Code: Veronica. Jos harkitset pelien pelaamista, älä lue tätä tekstiä, sillä pilaan sinulta hyviä pelikokemuksia. Pelien sisältövaroitukset: K-18 explicit violence & gore
Resident Evil 3: Nemesis oli yleisesti ottaen hyvä peli. Kerroinkin viime postauksessa aloittaneeni pelin Jill Valentinella ja käyneeni poliisiaseman läpi aseistettu ja suurikokoinen Nemesis perässäni. Poliisiasemalla ei ollut yhtä paljon tarjottavaa minulle kuin toisessa pelissä, joten jatkoin pian kaupungin keskustaan tutkimaan paikkoja ja etsimään hätäradion lähetyksen lähdettä. Kaupungissa kohtasin Umbrellan palkkasoturin Carlos Oliveiran, joka piti kovasti hahmostani ja halusi liittoutua hänen kanssaan (monellakin tavalla, varmasti). En aluksi luottanut Carlokseen, mutta kun hän auttoi minua muutamaan otteeseen, päätin tehdä yhteistyötä hänen kanssaan. Carlos ja hänen kumppaninsa olivat suuntaamassa kellotornille, josta pelastuskopteri oli tulossa hakemaan heitä. Kellotornille suunnattiin ratikalla, jonka korjasin keräämällä erilaisia esineitä. Nemesis hyökkäsi ratikan kimppuun, mutta yksi Carloksen tovereista urhasi itsensä tämän karisuttamiseksi. Kellotornilla ratkaisin pulmapelejä ja kohtasin ensimmäistä kertaa Nemesiksen taistelussa. Lukuisien yritysten jälkeen Nemesiksestä päästiin, mutta Jill sai t-Virus-infektion. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pelattava hahmoni on saanut infektion, joten minua jännitti kovasti, mitä tästä seuraisi. Carlos vei hahmoni turvaan, jonka jälkeen pelattavuus siirtyi mieheen ja tavoite Jillin parantamiseen.
Carloksella pelaaminen oli erilaista aseista ympäristöön. Carloksen tehtävä oli löytää vasta-aine virusinfektioon sairaalasta. Carloksella pelaaminen oli lyhyt pätkä, joka päättyi sairaalan räjähtämiseen. Se ei ollut minun vikani, lupaan. Carlos antoi Jillille vasta-aineen ja pääsin jatkamaan suosikkisankarittarellani peluuta. Suuntasin seuraavaksi puistoon, joka oli täynnä pulmapelejä ja zombeja.
Nyt yritän selittää suurelle yleisölle inside-vitsin. Tykkäämme kämppisporukalla nimetä Resident Evil -pahiksia, se tekee niistä (heistä?) inhimillisempiä ja vähemmän pelottavia. Tämä traditio alkoi jo silloin, kun Resident Evil 7: Biohazard ilmestyi ja kohtasimme talon kellarissa pelottavia the molded -hahmoja, joille annoimme tuttavallisia nimiä kuten Make. Back to Resident Evil 3. Alla olevassa kuvassa näette puiston sivukujalla olevan zombien. Hän on Make. Olemme luovalla alalla, siksi joka toinen zombie/hirviö on nimeltään Make. Zombie-Maken pystyi ohittamaan, ja pelin etenemisen kannalta ei ollut tarpeellista tappaa Makea. Resident Evil 1 minun ei olisi ollut tarpeellista tappaa kahta jättihämähäkkiä, mutta kämppikseni kauhuksi tein sen kuitenkin. Yksinäinen Make muistutti kämppistäni noista hämähäkeistä. Kun kyseinen kämppikseni kävi keittiössä hakemassa juotavaa, tapoin Maken. Hän sai tietää vasta paljon myöhemmin, että Make oli poistunut keskuudestamme. Tämä oli Maken tarina.
Tutkin rauhassa puistoa ja sen läheistä hautausmaata. Kohtasin jättiläismadon ja yhden Carloksen petollisista tovereista. Tutkin uusia paikkoja, ja aivan yhtäkkiä olin tilanteessa, jossa kaupunki oltiin tuhoamassa ohjuksella viruksen leviämisen estämiseksi, ja minä olin jumissa konehuoneessa Nemesiksen kanssa. Tuhosin vihollisen ampumalla häntä ja putkia, jotka päästivät hänen päälleen myrkkyjä. Voitin Nemesiksen ihan itse. Jatkoin pakoani, jotta pääsisin kaupungista ennen ohjusta – ja kohtasin Nemesiksen viimeisen muodon. Sain mahdollisuuden paeta, jolloin helikopteri tuli hakemaan minut ja Carloksen. Lentäjänä oli – kukas muukaan – historian turhin mies, kollegani Barry Burton. Kaupunki tuhoutui ohjukseen, ja Nemesiksen final form sen mukana. Voitto?
En jotenkin ymmärtänyt taistelevani boss fightia, en edes final boss fightin aikana. Peli oli yleisesti ottaen helppo, jos onnistui väistelemään Nemesistä. Tai no, ei RE3 ollut helppo. RE2 jälkeen Dark soulskin tuntuisi helpolta, joten siksi RE3 oli myös armollisempi minun kirjoissani. No niin Dark souls-fanit, se oli selkeästi liioiteltu vitsi. Voitte lakata soittamasta ovikelloani. Kokonaisuudessaan Resident Evil 3: Nemesis oli hyvä Resident Evil -peli, muttei paras niistä.
Seuraava Resident Evil -peli taipaleellani on Resident Evil – Code: Veronica, joka on ensimmäinen RE-peli, joka käyttää reaaliaikaista peligrafiikoiden renderointia, ja jonka kamera on dynaaminen ja seuraa pelaajaa. Code: Veronica on myös juonellisempi kuin aiemmat RE-pelit ja sisältää enemmän ja pidempiä välianimaatioita.
Claire Redfield, Resident Evil 2 -hahmoni, on joutunut Umbrellan vangiksi syrjäiselle Rockfortin saarelle. Claire päästetään yllättäen vapaaksi ja hän joutuu selviytymään saarella, jossa t-Virus on lähtenyt leviämään tuhoisin seurauksin. Resident Evil – Code: Veronica on erilainen aiemmista peleistä niin tarinan kuin pelaamisenkin kannalta. Uudet kontrollit vaativat vielä vähän totuttelua, mutta olen päässyt niistä hyvin kärryille kahden pelikerran jälkeen. Olen tähän mennessä päässyt pois vankilan alueelta, tutkinut sotilastukikohtaa ja vieraillut Ashfordin perheen residenssissä. Pelissä on vain yksi vaikeustaso, joka lienee tavallista normalia helpompi – tai sitten olen huomattavasti parempi pelaaja. Olen kuollut tähän mennessä vasta kaksi kertaa!
Olen pitänyt Code: Veronicasta tähän mennessä todella paljon: on mukavaa palata pelaamaan Clairella ja nähdä, löytääkö hän viimein veljensä Chrisin. Tähän mennessä pelin mieshahmot ovat olleet Draco Malfoyta muistuttavia hemmoteltuja poikia, joista toinen on puoliksi liittolaiseni ja toinen selkeästi yksi pelin pääpahiksista. Odotan innolla, millaisia muita hahmoja peli tuo tullessaan! Pelin hirviöt/zombiet olivat alkuun helposti voitettavia, mutta pian niiden päihittämisestä tuli vaikeampaa. Onneksi apunani on bowgun, jolla saa vaihtelevalla menestyksellä vastustajia matalaksi. Varmasti jo seuraava pelikerta tulee olemaan jo haastavampi ja antaa minulle paremman kuvan siitä, mihin tämä peli on viemässä minua!
Hauska fakta: Resident Evil – Code: Veronica julkaistiin sinä päivänä, kun minä täytin 6.
Tavoitteenani on, että viimeistään Resident Evil 4 alkuun mennessä saisin hankittua kameran, jota voisin käyttää muun muassa pelikertojeni kuvaamiseen. Saa nähdä, saanko tänne pian myös videoblogausta!
”That’s it! Umbrella’s going down!”
Wine, words & lovers 