The F-word IV: Sosiaalinen oikeudenmukaisuus

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus määritellään ihmisten mahdollisuudeksi saavuttaa täysi potentiaalinsa yhteiskunnassa niin, että jokaisella on tähän yhtäläiset mahdollisuudet taustastaan riippumatta (YK-liitto.fi). Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on yksi intersektionaalisen feminismin kulmakivistä ja haluankin seuraavaksi pohtia, mihin kaikkiin aiheisiin ja ongelmiin feminismi muun muassa pureutuu sukupuolten välisen tasa-arvon lisäksi.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt

Heteroseksuaalisuutta pidetään virheellisesti oletusarvoisena lähtökohtana yksilön seksuaaliselle suuntautumiselle, ja muiden seksuaalisten suuntautumisten tunnustamisessa, ymmärtämisessä ja kunnioittamisessa ollaan jäljessä yhteiskunnassamme. Homoseksuaalisuuden ympärillä vallitsee vihapuheen ja stereotypioiden verho, lesboja seksualisoidaan eikä oteta vakavasti, biseksuaalit haluavat vain huomiota, ja tietoa muista identiteeteistä kuten panseksuaalisuudesta ja aseksuaalisuudesta löytyy vain itse etsimällä. Heteroutta ei kyseenalaisteta, koska sitä pidetään normaalina, ja jos satut olemaan jotain muuta kuin hetero, edessä on elämä täynnä päivittäistä kaapista tulemista. Jos yhteiskuntamme ei pitäisi heteroutta oletuksena, ei kaapistatulohelvettiä tarvitsisi enää kokea.

Lainsäädäntömme pitää päivittää kunnioittamaan sukupuolten ja seksuaalisten suuntautumisten kirjoa: tasa-arvoinen avioliittolaki oli hyvä alku, mutta esimerkiksi Suomen translakia tulisi kiireellisesti muuttaa kunnioittamaan ihmisen itsemääräämisoikeutta. Hyvin moni lomake, oli se sitten virallinen paperi tai rekisteröityminen verkkokauppaan, antaa edelleen täyttäjän sukupuolelle vain kaksi vaihtoehtoa, vaikka sukupuolia on huomattavasti useampia. Cissukupuoliset ovat yhteiskunnassa paremmassa asemassa, sillä heidän sukupuolensa ylipäätään tunnistetaan identiteettinä. Valtaväestö ei edes tiedä, mitä transsukupuolinen tai sen alla olevat identiteetit kuten genderqueer tarkoittavat. Sukupuoli- ja seksuaali-identiteetteihin liittyvää koulutusta tulisi lisätä, jotta niiden löytäminen ja ymmärtäminen olisi helpompaa ja niihin liittyviä ennakkoluuloja saataisiin kitkettyä. Yhteiskunta, jossa vauvat värikoodataan syntymässä vaaleanpunaisiksi tai vaaleansinisiksi genitaaliensa mukaan, on pahasti jäljessä kehityksestä.

Ikä

Yhteiskunnassamme ei kohdella eri ikäluokkia tasavertaisesti. Etenkin naisia arvotetaan heidän ulkonäkönsä mukaan, mihin liittyy vahvasti myös naisen ikä: nuori ja viehättävä nainen saa todennäköisemmin työpaikan tai apua tarvitessaan kuin häntä vanhempi nainen saisi. Vaikka suurin osa yli 60-vuotiaista on seksuaalisesti aktiivinen, heidän seksielämänsä on vahva tabu. Vanhuuden merkkejä pitää peitellä kaiken maailman ryppyvoitein, ja vaikka kehopositiivisuus-liike nostaa päätään, tätä kampanjoivat mallit ovat valitettavan usein vain nuoria.

Vulture tutki miesnäyttelijöiden ikää suhteessa vastanäyttelijöihinsä ja tuli huolestuttavaan johtopäätökseen: miesnäyttelijät saavat vanheta arvokkaasti, mutta heidän vastanaisnäyttelijänsä tulee aina pysyä nuorena ja alle nelikymppisenä. Vanhemmille naisille annetaan harvemmin suuria rooleja, etenkään pääosia tai the love interestin roolia, vaan he joutuvat tyytymään usein stereotyyppisiin sivurooleihin. Itseäni tällä hetkellä ilahduttaa mainokset uutuuselokuvasta The Book Club, jonka pääosassa on neljä 60-80-vuotiasta naista, ja elokuva käsittelee heidän seksuaalisuuttaan. Lisää tällaista, kiitos!

Lapset ja nuoret kohtaavat myös epäoikeudenmukaista kohtelua. He eivät saa olla mukana yhteiskunnallisessa päätöksenteossa vaikuttamassa heitä koskeviin asioihin, ja heitä pidetään monessa asiassa ”liian nuoria ymmärtämään”. Ikään liitetään myös haitallisia seksistisiä rakenteita, kuten ”pojat ovat poikia”, jolla pyritään vain siirtämään vastuuta pois pojilta ja poikien oikeanlaisesta kasvattamisesta.

Ihonväri

Ensimmäisessä feminismi-postauksessani kirjoitin intersektionaalisuudesta ja sivusin valkoisten etuoikeuksia suhteutettuna rodullistettuihin esimerkiksi palkkaero-keskustelussa. Yhteiskuntamme suosii valkoisia, ja rasismi on valitettavan yleistä jopa oman maamme johtoportaalla. Valkoisten ylivalta (white supremacy) on valkoisten luoma konsepti, joka meidän tulee itse myös purkaa. Meidän valkoisten tulee tiedostaa omat etuoikeutemme ja antaa rodullistetuille tilaa kertoa omista kokemuksistaan ja kohtaamistaan rasistisista rakenteista, jotka me olemme rakentaneet.

Kaksoisstandardit kukkivat etenkin Amerikassa, jossa valkoinen nainen voi tehdä miljoonabisneksen kannabiksella, kun taas rodullistetulla on nelinkertainen todennäköisyys valkoisiin verrattuna joutua vankilaan pienenkin määrän hallussapidosta. Amerikassa valkoinen terroristi (eli ”yksinäinen susi / koulukiusattu / syrjitty kouluampuja”) saa kävellä itse poliisiautoon käsiraudoissa, kun taas viattomia rodullistettuja ammutaan autoihinsa, kun he ottavat henkkareitaan esiin.

Alkuperäiskansat

Alkuperäiskansojen oikeudet ovat nyt hyvin ajankohtaisia ILO 169 ratifiointikeskustelujen (Itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskeva sopimus, joka turvaa kansojen yhdenvertaisen kohtelun ja estää näiden kulttuurien ja kielten kuolemisen), jäämeren radan rakentamisen sekä saamelaisiin vaikuttavan kulttuurillisen omimisen vuoksi.

Niin kauan kuin muistan, ympärilläni on tahallisesti tai tahattomasti vääristelty alkuperäiskansojen historiaa, perinteitä ja uskontoja: historiallisesti merkittävien naisten tarinoita vääristellään valtaväestöä imarteleviksi (vai etkö tiennyt Pocahontaksen olleen 12-vuotias intiaanityttö, jonka kolonialistit sieppasivat ja raiskasivat) ja merkittäviä pyhiä esineitä kuten unisieppareita ja päähineitä myydään koristeina ja asusteina turisteille.

Me suomalaiset olemme pitkään halventaneet saamelaisia muun muassa myymällä heidän pukujaan pilapuodeissa, kantamalla heidän vaatteitaan ja symbolejaan ansaitsematta niitä, ja maalaamalla heidät mediassa mielensäpahoittajiksi heidän puolustaessaan oikeuksiaan. Äitini kysyi minulta Case Herra Heinämäen aikaan, miksi minä välitän saamelaisten oikeuksista. Minun feminismiini kuuluvat myös alkuperäiskansat ja heidän oikeuksiensa puolustaminen. Siksi.

Intersektionaaliseen feminismiin kuuluu merkittävästi se, että ääneen päästetään ne, joita aihe suoraan koskee, ja muut kuuntelevat ja oppivat. Saamelaisten oikeuksista puhuvat aktiivisesti muun muassa Utsjoen kunnanvaltuutettu Anni Koivisto sekä Suomen ylioppilaskuntien liiton varapuheenjohtaja Petra Laiti. Olen oppinut heiltä paljon saamelaisuudesta ja heidän kohtaamistaan haasteista, suosittelen laittamaan seurantaan!

Varallisuus ja yhteiskunnallinen asema

Varallisuus vaikuttaa merkittävästi yksilön yhteiskunnallisiin mahdollisuuksiin. Hyvätuloisen tai varakkaan on paljon helpompaa menestyä elämässä ja toteuttaa unelmiaan kuin köyhän tai vähävaraisen. Elämme kapitalistisessa yhteiskunnassa, jossa meidän tarvitsee tehdä jatkuvasti töitä jopa ihmisoikeuksien kuten ruoan ja vedensaannin eteen – tai osan meistä tarvitsee, varakkaimmille nämä ovat itsestäänselvyyksiä. Puolet maailman varallisuudesta on 1% ihmisistä käsissä.

Sukupuolistereotypioiden vuoksi naiset tekevät enemmän työtä kuin miehet (työt + kotityöt), mutta saavat silti vähemmän palkkaa. Naiset ovat huonommassa ekonomisessa asemassa kuin miehet, joten heillä on myös vähemmän yhteiskunnallista valtaa. Naiset joutuvat elämään köyhyydessä todennäköisemmin kuin miehet, ja rodullistettujen naisten todennäköisyys elää köyhänä on kaksinkertainen valkoisiin naisiin verrattuna. Varallisuuden jakautuminen kulkee käsi kädessä seksismin ja rasismin kanssa.

Myös feminismillä on ongelma luokkaeroissa ja varallisuudessa: feministit, joilla on alusta aktivismilleen, ovat vähintään keskituloisia ja siten etuoikeutettuja. Minä olen etuoikeutettu, sillä minulla on tietokone, jolla kirjoittaa tätä feminismistä kertovaa blogitekstiä. Minulla on varaa tuoda mielipiteeni kuuluviin useammalle kuin köyhällä feministillä, joka käyttää kaiken varallisuutensa perustarpeisiin kuten ravintoon ja asumiseen.

Vammaisuus

Jotta kaikilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet yhteiskunnassa, edellä mainittujen lisäksi tulee huomioida yksilön mahdollinen vammaisuus ja vammaisuuteen liittyvät tekijät. Yhteiset tilat pitää pyrkiä tekemään esteettömiksi, ja vammaiset tulee huomioida yhteiskunnassa nykyistä paremmin. Meidän tulee tietoisesti ja jatkuvasti pyrkiä muuttamaan kielenkäyttöämme niin, että emme kutsu enää eksiämme ”hulluiksi”, haluamme siivota ”OCD:ksi” tai lapsellisia henkilöitä ”jälkeenjääneiksi”. Yksi itselleni tärkeä aihe vammaisuuteen liittyen ovat rokotteet: google-haussa vaccinations cause… tekstillä toistuvin täydennys lauseelle on autism. Toki ajattelumalli, että rokotteet aiheuttaisivat autismia, on hyvin amerikkalaista, mutta minua silti huolestuttaa ja suututtaa ajatus siitä, että maailmassa on vanhempia, jotka eivät rokota lapsiaan kehitysvammaisuuden pelossa, aivan kuin se olisi pelättävä asia. Feminismin tulee pyrkiä siihen, että tällaiset ajattelumallit kitketään yhteiskunnastamme. Meidän tulee tiedostaa vammaisten kohtaamat haasteet ja pyrkiä ratkaisemaan niitä. On hienoa, että ilmastonmuutokseen ja merten saastumiseen herätään, mutta esimerkiksi muovipillien kieltäminen vammaisten ravinnonsaannin kustannuksella ei ole intersektionaalisen feminismin mukainen ratkaisu. Meidän tulee huomioida myös vammaisuuteen liittyvät ikävät erityispiirteet, kuten korkeampi todennäköisyys joutua seksuaalisen väkivallan uhriksi tai vahvempi tabu seksuaalisuuden ympärillä.