Viime feminismi-postauksessani pohdiskelin alastomuutta ja vähäpukeisuutta sekä niihin liittyviä kaksoisstandardeja. Valitettavasti ihmisten kehoja yritetään hallita myös silloin, kun ne on puettu. Olen saanut tästä itse osakseni valitettavan paljon. Naisena, joka pukeutuu mielellään lyhyisiin hameisiin ja mekkoihin sekä croptopeihin, olen joutunut valitettavan usein tuomitsemisen, kritiikin, häirinnän ja/tai vähättelyn kohteeksi. Samaa kokevat myös muut naiset riippumatta siitä, mitä heillä on päällä. Naiset joutuvat tekemään paljon enemmän työtä tullakseen otetuksi vakavasti, ja vaatetuksella on tässä suuri rooli. Amerikassa tyttöjä lähetetään kotiin koulusta kesken päivän, koska heidän miespuoleisten opettajiensa ja luokkatoveriensa keskittymistä häiritsee vuoroin heidän reitensä, säärensä, olkapäänsä tai rintaliivin olkaimensa. Nuoria tyttöjä seksualisoidaan sen sijaan, että heidän annettaisiin istua oppitunneilla rauhassa. Tyttöjen ja naisten vartaloiden ja pukeutumisen hallitseminen on tärkeämpää kuin heidän mahdollisuutensa kouluttautua. Naisten pukeutumista myös tulkitaan ja kuvitellaan, että siitä voisi päätellä jotain naisen persoonasta, seksielämästä, suostumuksesta tai vakavasti otettavuudesta työelämässä. Lyhyt hameeni ei tee minusta huonoa työntekijää tai ole kutsu tulla ehdottelemaan minulle seksiä tai seksuaalisesti häiritä minua julkisesti. Lyhyt hameeni on ainoastaan minun tapani ilmaista itseäni niin, että minulla on itsevarma olo omassa kehossani.
Samalla tavalla naisia tuomitaan siitä, että he eivät pukeudu riittävän seksikkäästi tai naisellisesti, tai valitsevat peittää itsensä kokonaan. Hijabin mukaan pukeutuvia naisia arvostellaan heidän pukeutumisensa vuoksi, ja kanssafeministit väittävät heidän olevan sorrettuja heidän itse tekemänsä valinnan vuoksi. Tästä artikkeli hijabi-feministiltä hänen omista kokemuksistaan. Naisten pukeutuminen on yhteiskunnassa aina suurennuslasin alla, oli vaatteita sitten paljon, vähän tai ei ollenkaan.
”A woman does not have to be modest to be respected.”
