Bongasin Zero Waste Finland ry:n luoman kampanjan Zero waste -syyskuun Vihreiden nuorten Facebook-sivulta ja otin haasteen innokkaana vastaan. Kampanjan tavoitteena on jätteiden vähentäminen ja omien kulutustottumusten kyseenalaistaminen. Olen muutenkin viime aikoina alkanut kiinnittää enemmän huomiota kulutustottumuksiini ahdistuttuani pikamuodin hiilijanjäljestä ja sen aiheuttamista saasteista ja panostettuani entistä enemmän kierrätykseen kontaktoimalla isännöitsijämme muovinkierrätysastian tarpeesta taloyhtiöllemme. Olen vähentänyt punaisen lihan syömistä ja vaihtanut maidon iKaffeen. Tavoitteenani olisi parantaa elämäntapojani niin, että voisin tehdä oman osani maapallomme eteen ja elää hyvällä omallatunnolla. Ekologisuus, eettisyys ja terveellisyys ovat entistä tärkeämpiä minulle, ja toivon, että tämän haasteen kautta opin paljon uutta näistä!
Haasteessa raksitin kunnianhimoisesti jokaisen ruudun asian hautomisen jälkeen.
1. Lupaan kantaa mukana kestokassia. ✓
Meidän talouteen ei ole ostettu muovikassia piiiitkiin aikoihin. En oikeastaan edes muista, milloin olisin viimeksi ostanut muovikassin, mutta on siitä ainakin yli vuosi. Käytämme kestokasseja sekä paperikasseja. Paperikassit hyödynnämme pullokasseiksi, jonka jälkeen kierrätämme ne. Meidän taloyhtiössämme kierrätetään nykyään myös muovi, joten pyrimme hyödyntämään muovipakkauksia (esim. talouspaperien pussia) muovijätteen keräämiseen.
2. Pyytää kahvin kestomukiin. ✓
Tämä oli ehkä vähän turha rasti, sillä harvemmin ostan take away -kahvia. Työpaikalla meillä on omat kahvikupit, ja jos otan kahvia mukaan kotoa, otan sen kestomukissa, joita meillä on muutama kaapissa. Jos tulisi tilanne, että ostaisin take away -kahvia, pyrkisin ennakoimaan tämän ja ottamaan kestomukin mukaan, tai vähintään kuljettamaan take away -kupin sen asianmukaiseen kierrätysastiaan lähimmän roskiksen sijaan.
3. Olla heittämättä ruokaa roskiin. ✓
Pyrimme nykyään suunnittelemaan ruokailujamme etukäteen sekä taloudellisista että ekologisista syistä. On helpompaa ja halvempaa tehdä yhdet isot ruokaostot pari kertaa viikossa, niin turhat hetken mielijohde -ostotkin vähenevät. Suunnittelemalla ruokailuja etukäteen maksimoimme myös sen, että jämäruoatkin tulevat syötyä esimerkiksi töissä lounaana seuraavana päivänä. Ruoan suunnittelu vähentää myös valmisruokien ostamista.
4. Ottaa käyttöön kestohedelmäpussin. ✓
Näitä meillä on jo kaksi ja ne ovat hyvin käteviä! Yleensä hedelmän kuori riittää pakkaukseksi, joten näitä tulee käytettyä harvemmin, mutta niiden on hyvä olla mukana!
5. Shoppailla harkiten. ✓
Lopetin H&M-jäsenyyteni viime kuussa, kun Yle julkaisi artikkelinsa Harva tietää halpavaatteen todellisen hinnan: Pikamuoti saastuttaa enemmän kuin lento- ja laivaliikenne, koska vaatteita ei tehdä kestämään. Tästä eteenpäin pyrin ostamaan vaatteet pääsääntöisesti kirppareilta ja huomioimaan myös sen faktan, että en oikeastaan juuri nyt tarvitse paljoakaan uusia vaatteita. Tein bujooni vaateinventaariolle oman sivun, ja tämä pitäisi vielä toteuttaa loppuun. Kirjaan siis ylös, montako housuparia, toppia tai neuletta minulla on, ja pohdin, ovatko määrät kohtuulliset, ja tarvitsenko kaikkia näitä vaatteita. Vaatteet joita en enää käytä, ovat menneet jo vuosia mummoni seurakunnan kautta vähävaraisille tai siskoni kautta kirppareille.
+6. Mahduttaa koko kuun sekajätteet lasipurkkiin. ?
Tähän kohtaan laitoin kysymysmerkin, sillä tavoite kuulostaa hyvin kunnianhimoiselta. Kuuta on kuitenkin mennyt jo yli viikko, ja sekajätteessä on vain hyvin vähän jätettä, joten tämä saattaisi onnistuakin! Jäädään seuraamaan, miten tässä käy!
Näiden haasteiden lisäksi aion jatkaa julkisten käyttämistä yksityisautoilun sijaan, pyöräillä enemmän, syödä enemmän kasvisruokaa ja pohtia arkivalinnoissani, teenkö niissä maapallollemme palvelusta vai en. Osallistutko sinä zero waste -syyskuuhun? Miten? #zerowastesyyskuu #zerowaste #jätteetönmaailma