Syyskuulumisia

Syksyn kiireiden keskellä bloggaaminen on valitettavasti jäänyt vähemmälle muun vapaa-ajan kanssa. Ideoita on paljon, mutta aikaa toteuttaa vähän. Onneksi lokakuussa suurimmat työprojektit päättyvät, kun lukuvuoden alun tapahtumat, edustajistovaalit ja järjestöviikot on saatu vietettyä. Tämä on ollut aivan mahtava oppimisen ja tekemisen syksy ja fiilikseni työnteosta ovat korkealla! Tätä sotkemaan saapui kurkkutulehdus, joka edelleen nostaa päätään kahden viikon kärsimisen jälkeenkin. Sairastaessa on oppinut arvostamaan taas erilailla itsestäänselvyyksiä kuten kivuton nieleminen, vuotamaton nenä tai toimiva ääni. Viikon sairasloma syyskuun alkupuolella sotki arkirytmin aivan täysin, enkä ole koskaan aiemmin ollut niin kyllästynyt rutiineihin, kuin tuolla viikolla: aamulla ylös (aikaisin, koska niistäminen ja kurkkukipu vaativat niin), sitten vedenkeitin päälle, Finrexiniä ja pikakahvia, sohvalle, television katsomista, Pullan ulkoiluttamista, television katsomista ja nukkumaan. Koska keskittyminen kipeänä ei ole kovin hyvää, en saanut katsottua edes rästisarjoja ja -elokuvia, joita minulla on, vaan kiskoin 1,5 kautta Modern Familya Netflixistä silloin, kun Sub ja FOX eivät kumpikaan esittäneet Simpsoneita. Siinä kohtaa, kun ajankäyttö menee siihen, että tekee excel-taulukon näkemistään Simpsoneiden jaksoista värikoodattuna, voi sanoa olevansa aika tylsistynyt. Allekirjoittanut on nähnyt 154 jaksoa tähän päivään mennessä.

IMG_5952.jpg
Onneksi sairastaessa sain myös aikaiseksi lukea enemmän. Etenkin Aki Hintsa – Voittamisen anatomia säväytti!

Syksy on vierähtänyt myös vapaaehtois- ja luottamustoiminnan parissa, kun olen tehnyt graafisia hommia Suostumus2018-kampanjassa ja tullut valituksi Tampereen vihreiden nuorten hallitukseen. Tekemistä on riittänyt, mutta se on ollut hyvin mielekästä ja palkitsevaa! Osallistuimme Veskun kanssa Tampereen Vihreiden 30-vuotisjuhlille, missä oli rento meininki ja ihania ihmisiä! Olen tällä hetkellä todella tyytyväinen siihen, missä olen nyt ja minkä kaiken osana minulla on kunnia olla.

Pulla on kasvanut huimasti ja painaa nyt noin 8,8kg! Hän on reipas pikkucorgi, jolla on ihana maailmankatsomus: kaikki ovat kavereita ja kaikkia on kiva moikata.

Aivan mahtavan lisän elämäämme ja naapurustoomme on tuonut Ravintola Härlem, joka avattiin vain 210 metrin päähän kotiovestamme. Härlemissä on kodikas tunnelma, ystävällinen palvelu ja Tampereen parhaat (ja edulliset!) siivet, joiden kylkeen täytyy ottaa ristikkoperunat talon omalla dipillä. Härlemissä on tullut käytyä tiuhaan tahtiin wingstreffeillä!

Rakastan syksyä ja olen niin innoissani kaikesta tulevasta! Töissä rakennetaan kovaa vauhtia uutta ylioppilaskuntaa, vapaa-ajan toiminnassa saan olla osa maailmaa muuttavia yhteisöjä ja yksityiselämässä voin tavata ihania ystäviäni, pullailla Pullan kanssa ja jatkaa blogin kehittämistä! All is good. Fiilistelen nyt kovaan vauhtiin Halloweenia, mikä todennäköisesti tulee näkymään blogissakin. Lokakuu olkoon pyhitetty Halloweenille, sillä sen jälkeen alkaa jouluun valmistautuminen!

IMG_5690.gif
86 yötä jouluun!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s