Ajatuksia isänmaallisuudesta

Siitä on aikaa, kun olen viimeksi kirjoittanut isänmaallisuudesta ja suomalaisuudesta. Viimeksi aiheen parissa olin vuonna 2012, kun osallistuin lukiossa Tampereen Suomalaisen Klubin kirjoituskilpailuun aiheesta ”Mitä suomen kieli ja suomalaisuus merkitsevät minulle?”, ja tekstini Maa tuhatjärvinen miss’ elämäni suojan saa sijoittui toiseksi. Se oli ensimmäisiä kertoja, kun kirjoituslahjani saivat todellista tunnustusta, ja olen iloinen, että sain sitä juuri tämän teeman tekstillä. Muistan tarkastelleeni tekstissä suhdettani suomalaisuuteen ja suomen kieleen suhteessa aikaan, kun asuin Espanjassa ja kävin Suomessa vain muutaman kerran vuodessa. Täytyypä kaivaa se teksti jostain! Suomalaisuus on minulle tärkeä ja luonnollisesti henkilökohtainen aihe.

Isänmaallisuus aiheuttaa minussa nykyään ristiriitaisia tunteita. Vaikka henkeni salpautuu Suomen kauniista luonnosta, tunnen ylpeyttä maamme saavutuksista koulutuksen ja tasa-arvon saralla, ja liikutun joka kerta, kun Maamme-laulu kajahtaa Formula ykkösten palkintopallilla, on äärioikeisto valitettavasti tahrannut isänmaallisuuden minulta ja monelta muulta pilaamalla kansamme symboleita ja yhdistämällä niitä rasistisiin ja väkivaltaisiin ajatusmaailmoihin. Vaikka stereotypia onkin, Suomen vaakunan leijona kaulakorussa viestii enemmän kantajan ahdasmielisestä ajatusmaailmasta, kuin aidosta isänmaallisuudesta, ja se on valtava sääli. Minulle isänmaallisuus on ylpeyttä omasta maastaan, sen ominaispiirteistä ja saavutuksista, eikä siinä koeta tarvetta yrittää sulkea muita ihmisiä ulkopuolelle tai koettaa määritellä suomalaisuutta henkilön ominaisuuksien perusteella.

Suomi on maailman johtavia maita muun muassa tasa-arvon toteutumisessa, koulutuksessa, lehdistön vapaudessa ja onnellisuudessa, ja meidän tulisi juhlistaa sitä vielä enemmän. Luonnollisesti meillä on vielä paljon tehtävää, eikä tasa-arvo ole Suomessakaan valmis, mutta koen silti valtavaa ylpeyttä siitä, mitä Suomessa ollaan tähän mennessä saavutettu. Haluaisin olla avoimemmin isänmaallinen sen puhtaassa merkityksessä, eli ylpeän omistautunut omalle kotimaalleni, sillä äärioikeisto ei saa määritellä sitä, mitä suomalaisuus tai isänmaallisuus on. On aika ottaa käsitys isänmaallisuudesta takaisin, sillä siihen eivät yksinkertaisesti kuulu rasismi, natsismi tai väkivaltarikokset. Tänä vuonna Helsingin poliisi viimein kielsi natsien itsenäisyyspäivän mielenosoituksen, mikä vahvistaa sanomaa siitä, että itsenäisyyspäivänä juhlitaan Suomea demokraattisena tasa-arvon maana.

Tänä vuonna itsenäisyyspäivä vierähtää talvisessa Oulussa perinteikkäissä merkeissä. Aion vilkaista Linnan juhlia sen verran, että näen muutaman upean ja vahvan naisen, joiden matkoja sinne olen saanut seurata ja edesauttaa läheltä vaalikampanjoiden kautta. Haastan kaikkia Linnan juhlien katsojia nauttimaan illasta arvostelematta yhdenkään naisen ulkonäköä! Turvallista ja ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s