Pathologic: uusi yritys! (Day 2)

Sisältää juonipaljastuksia kauhupelistä Pathologic Classic HD (2015)


Vajaa vuosi sitten kirjoitin ensimmäisen postaukseni venäläisestä kauhupelistä Pathologic Classic HD. Tuon postauksen jälkeen Pathologic jäi taka-alalle, sillä en yksinkertaisesti uskaltanut pelata sitä yksin kotona ollessani. Tämä on myös ainoa peli, jota pelaan tietokoneella, joten se jäi helposti Playstation-pelien jalkoihin.

Nyt on seuraava kesä, ja palasin viimein Pathologicin maailmaan! Sanotaanko, että koronteenin aikana mysteerisestä epidemiasta kertova peli iskee vähän erilailla. Avasin pelin melkein vuoden tauon jälkeen, eikä minulla ollut mitään visiota siitä, mihin minä jäin tai mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Inventaario huusi tyhjyyttä ravinnosta, ja hahmoni nälkä hiipi ylöspäin. Rahaa ei ollut paljoakaan. Totesin pystyväni parempaan, ja speedrunnasin kaiken aiemmassa postauksessani käsittelemäni läpi päästäkseni siihen pisteeseen, missä olin, mutta tuoreemmalla muistilla ja paremmalla menestyksellä ravinnon suhteen. En toista aiemmin tapahtunutta tässä, joten tsekkaa edellinen Pathologic-postaukseni päästäksesi suunnilleen ajantasalle!

Day Two, in which the Bachelor gets to restructure authority as an equal and accept emergency powers.

Toinen päivä valkenee paremmalla fiiliksellä kuin ensimmäisellä pelikerralla. Nyt pelaajan tehtävä on löytää todisteita kaupungin epidemiasta. Viisaampana olen hamstrannut määrissä ruokaa ja juomaa, joten tällä kertaa onnistumisen ei pitäisi jäädä nälästä kiinni!

Day two, in which the Bachelor gets to restructure authority as an equal and accept emergency powers.
Toinen päivä alkaa!

Lähden etsimään todisteita epidemiasta ja jututtamaan kaupungin asukkaita. Kuulen kaupunkia kierteleviltä lapsilta hiljaisista taloista, jotka on töhritty verellä. Näissä taloissa on kuuleman mukaan epidemiaan sairastuneita. Kierrän tiedustelemassa asukkailta taloista, ja huhut pitävät paikkansa! En kuitenkaan saa tietää, missä nämä talot ovat, joten kiertelen etsimässä niitä. Löydän verellä töhrityn talon, ja kuumotuskäyrä nousee: kyseessä on kuolleen parantajan Isidorin talo. Sisällä tapaan naisen, joka on sairastunut. Nainen antaa Bachelorille talon avaimen todisteeksi infektiosta, ja varoittaa sairastuneista siskoistaan, jotka lähestyvät Bacheloria uhkaavasti heti dialogin päätyttyä. Seuraa pelin pelottavin hetki tähän mennessä: minun täytyy juosta pois talosta ennen kuin siskot saavat minut kiinni. Kun olen päässyt ulos, samanlaisella designilla tehty naishahmo odottaa minua talon pihassa ja tuijottaa. En ole varma, onko hän samoja sairastuneita sisaruksia, vai vain asukas, joka on tehty samalla hahmodesignilla. Kierrän naisen kaukaa ja suuntaan takaisin Alexander Saburovin luo.

Alexander on kanssani samaa mieltä: kaupunkiin pitää julistaa hätätila epidemian leviämisen pysäyttämiseksi. Hän kuitenkin tarvitsee hätätilan julistamiseen luvan muilta kaupungin päämiehiltä, joten suuntani vie Georgiy Kainin ja Vlad Olgimsky Seniorin luokse. Pyydän heiltä lupaa hätätilan julistamiseen, ja molemmat myöntävät Alexanderille ylimääräistä valtaa epidemian pysäyttämiseksi. Palaan Alexanderin luokse ja hän antaa minulle aseen kiitoksena. Ensimmäisen päivän uudelleenpeluussa löysin yhden aseen, joten nyt minulla on kaksi revolveria! Näin on hyvä! Hätätila julistetaan, ja työ epidemian pysäyttämiseksi jatkuu.

Karanteeni on julistettu kaupunkiin.

Kello on hyvin vähän suhteessa siihen, että päätehtävä on nyt suoritettu. Lähden kiertelemään kaupunkia ja etsimään tekemistä. Tapaan Lara Ravelin, joka suunnittelee perustavansa turvakodin ystävilleen suojellakseen heitä epidemialta. Turvakoti tarvitsee kuitenkin varusteita, ja on Bachelorin tehtävä hakea niitä Laralle. Tämä tehtävä mittaa ovelasti pelaajan moraalia! Aluksi minun tulee kerätä lahjoituksia vaikutusvaltaisilta ihmisiltä, ja näillä lahjoituksilla hankkisin ruokaa kaupoista, joiden hinnat ovat nousseet räjähdysmäisesti viime yönä. Saan kerättyä yhteensä 9000 rahaa, ja houkutus jättää tehtävä kesken ja pitää rahat on suuri; onhan tässä taloustilanteessa suuri tarve ruokkia myös itsensä. Kaupungin asukkaiden pelastaminen on kuitenkin tärkeämpää, ja koska hahmollani on hyvin muonaa ja omaa rahaa, lähden ostoksille turvakodin varastojen täydentämiseksi. Ostan ruokaa, joka ei mene nopeasti huonoksi. Palaan Laran luokse kuivatun lihan, kalan ja leivän kanssa, vaikka hahmoni ruokatilanne näyttääkin hetken aivan liian houkuttelevalta tehtävän loppuun saattamiseksi.

Lara ohjeistaa minut talolle, josta hän kaavailee turvakotia. NOPE.

Ei tullut tästä turvakotia, ei.

Astun taloon ja pakenen paniikissa päävalikkoon. NOPE, NOPE, NOPE. Sen lisäksi, että talon ulko-oven avaaminen käynnistää uskomattoman kuumottavan musiikin, edessä avautuu kammottava näkymä: talo on pimeä ja infektoitunut, ja edessäni seisoo maskiin pukeutunut hahmo. Hahmo kertoo, että kaikki talossa ovat kuolleet epidemiaan. Palaan Laran luokse raskain sydämin ja paniikin vallassa. Lara päättää tehdä omasta kodistaan turvakodin, ja lupaa Bachelorille suojaa ja ruokaa turvakodissaan. Tämän lisäksi saan erilaisia pähkinöitä Laralta. Suhteessa siihen, että aiemmin tämän tehtävän aikana olin 9000 rikkaampi tai reppu täynnä leipää, lihaa ja kalaa, pähkinät tuntuvat laihalta lohdulta. Laran lupaus turvasta on kuitenkin tervetullut. Suuntaan nukkumaan, ja kolmas päivä alkaa! Siitä lisää ensi osassa!