Yllätys! Vallitsevan koronatilanteen vuoksi päädyimme alkusyksystä tarkastelemaan Veskun kanssa hääsuunnitelmiamme uudelleen. Toivomme edelleen, että voimme juhlia häitämme suunnitellusti 4. syyskuuta 2021, mutta tärkeämpää on juhlia rakkaiden kanssa turvallisesti ja kenenkään terveyttä vaarantamatta. Olemme valmiita siirtämään häitä, mutta emme halunneet, että vihkiminen siirtyisi juhlien mukana. Siksi päätimme mennä naimisiin jo tänä vuonna, ensitapaamisemme vuosipäivänä 30.9.
Olin kertonut vihkisuunnitelmista vain muutamille läheisille, esimerkiksi morsiusseurueelleni. Vihkimistä edeltävänä sunnuntaina minulle järjestettiin Zoom-polttarit, joista nautin minulle lähetettyjen herkkujen ja kukkien kera rakkaassa seurassa. Minulle pidettiin Vesku-visa ja kirjoitimme yhdessä hauskan tarinan tulevasta vihkipäivästä. Lisäksi vaihdoimme kuulumisia, mikä oli ihanaa!
Vihkiaamuna valmistauduimme kaikessa rauhassa ja suuntasimme bussilla maskit kasvoilla kohti maistraattia. Vihkiaika oli yhdeltätoista ja todistajiksi meille tulivat valokuvaajamme Jesse ja Veskun ystävä Lauri. Vihkiminen maistraatissa on nopea seremonia: henkkarit, avioliiton esteiden tutkimuksen tarkistaminen, itse vihkiminen ja kiitokset. Viiden minuutin kuluttua saapumisesta olimme naimisissa!
Kaikki nämä kuvat on ottanut mahtava Jesse Hinkkuri Photography, joka ikuisti päivämme ja jonka kameran edessä oli todella luonnollista ja mukavaa olla!



Vihkimisen jälkeen siirryimme Hatanpään Arboretumille kuvattavaksi, ja Jesse otti meistä aivan ihania kuvia!


Juuri tällainen värimaailma on syy siihen, miksi valitsimme syyskuun sekä vihkimiselle että hääjuhlalle! Syksy on lempivuodenaikani ja tämä väriloisto on niin kaunista!


Jesse otti meistä todella kauniita kuvia myös Arboretumin ruusutarhassa!

Oma sormukseni on Au3-kultaseppien valkokultainen Keto-sormus safiireilla ja kirkkailla timanteilla. Veskun sormus on Titan Factoryn titaanisormus punakulta- ja palladium-renkailla.
Valokuvauksen jälkeen seikkailimme Veskun kanssa Tallipihalle Suklaapuotiin ja poikkesimme kahville Pyöräkauppa Keskiöön. Söimme maittavan kasvislounaan Saunaravintola Kuumassa ystävämme Kallen tarjoilemana ja pysähdyimme nauttimaan hetkestä. Ennen kotimatkaa hankimme illaksi hyviä juustoja ja ostimme uuden strategisen korttipelin, Unstable Unicorns, jota pelasimme kotosalla.
Olemme kovin onnellisia tuoreessa avioliitossamme! Eihän tämä kovin erilaista ole aiempaan verrattuna, mutta totta kai naimisissa oleminen tuo suhteeseen varmuutta ja vakautta. Tuntuu myös, että naimisiin meneminen korosti kaikkia niitä syitä, miksi rakastaa toista ja miksi rakastui. Näin on varsin hyvä olla! Nyt jatkamme hiljakseen häiden järjestelyjä ja toivomme, että niitä päästään vajaan vuoden kuluttua juhlistamaan!