Kulttuuria: Vuoden 2021 kirjat

Lukeminen vuonna 2021 oli minulle hyvin kausittaista: välillä ahmin kirjan viikonlopussa, välillä en lukenut pidempään toviin. Luin vähemmän kuin vuonna 2020, mutta toisaalta olen myös oppinut olemaan suhtautumatta lukemiseen suorituksena. Laatu – ja etenkin lukemisesta nauttiminen ja siihen syventyminen – korvaavat määrän. Kokeilen kuitenkin ottaa ensi vuodelle taas yhdeksi uudenvuodenlupaukseksi vuodelta 2019 hyväksi koetun kirja kuussa -mallin.

Maailmansilmä, Valeren Torvi & Lohikäärmeviiri (Robert Jordan) ⭐⭐⭐⭐⭐

Tämän vuoden luettuihin kirjoihin mahtui eniten fantasiafiktiota, mikä johtunee siitä, että hurahdin viime vuonna Robert Jordanin Ajan Pyörä -sarjaan. Luen tällä hetkellä sarjan viidettä osaa eli Tornin salaisuutta, eli tämän vuoden lukusaldoon mahtuvat Maailmansilmä, Valeren torvi ja Lohikäärmeviiri. Koin juhannuksena Lohikäärmeviirin kanssa vuoden lukemisen kohokohdan: havahduin kolmelta aamuyöllä siihen, että kirja on niin hyvä, että sitä ei voi laskea käsistään, ennen kuin se on luettu. Tuo tunne määritti nuoruuttani niin vahvasti, että liikutuin hieman kirjan kannen sulkiessani. Jotakin Lohikäärmeviirin vaikutuksesta kertonee se, että ostin tuon kirjan lukemisen jälkeen koko kirjasarjan kerralla käytettynä Torista. 25 tiiliskivikirjaa ei ole mikään kevyin postipaketti!

Koen löytäneeni rakkauden lukemiseen uudelleen tämän kirjasarjan ansiosta, ja aion ensi vuonna nähdä vaivaa sen eteen, että ehtisin lukea enemmän etenkin tämän sarjan kirjoja.

Työnilon löytämisen taika (Marie Kondo & Scott Sonenshein) ⭐⭐⭐⭐

KonMari-metodi ja Marie Kondon kirjat ovat olleet esillä blogissani aiemminkin, ja tänä vuonna tutustuin metodin soveltamiseen työelämässä. Marie Kondon ja organisaatiopsykologian asiantuntija Scott Sonenshein yhteiskirja Työnilon löytämisen taika sukeltaa työelämän järjestelyn maailmaan. Kirja oli verrattain nopea lukea, koska sen aiheuttamat toimenpiteet eivät olleet niin valtavat kuin kodin järjestelyä käsittelevät kirjat. Konmaritin lukiessani ja imin kirjasta hyvät vinkit arkeeni. Olen jo lähtökohtaisesti hyvin järjestelmällinen ihminen ja esimerkiksi työsähköpostini on erittäin loogisesti kansioitu ja järjestelty. Kirja opetti etenkin priorisoinnista, arkistoinnista ja työpisteen siistiydestä ja sisällöistä. Mullistiko kirja työelämääni yhtä paljon kuin aiemmat kotiani? Ei, mutta kyllä siitä apua oli!

Voima (Naomi Alderman) ⭐⭐⭐⭐

Feministinen dystopiatrilleri Voima on ollut kirjahyllyssäni jo tovin, ja otin sen yhdelle viikonloppumatkalle matkaseurakseni. Ahmin kirjan muutamalta istumalta. Voima kertoo maailmasta, jossa tytöt ja naiset huomaavat saaneensa sähköisen voiman, jolla he voivat satuttaa ja jopa tappaa. Patriarkaalinen yhteiskunta kääntyy nopeasti päälaelleen, ja miehet huomaavat maailman valtasuhteiden muuttuneen. Tarinaa eletään kolmen eri lähtökohdista tulevan naisen ja yhden miehen kautta, mikä tekee tästä mielenkiintoisen lukukokemuksen: miten muuttunut maailma vaikuttaa eri elämäntilanteissa oleviin ihmisiin, joilla on aiemmin ollut hallussaan hyvin erilailla valtaa ja mahdollisuuksia vaikuttaa oman elämänsä kulkuun? Voima on vahva ja epämukeva lukukokemus, jota voin suositella lämpimästi.


Näiden lisäksi luin fanfictionia säännöllisesti ja kerrytin pitkää to be read -listaa, koska TikTok-algoritmini löysi BookTokin eli kirjatiktokin pariin. Odotan innolla ensi vuotta ja sen tuomia uusia lukukokemuksia, ja käperryn nyt loppuvuodeksi rentoutumaan ja tutustumaan Tornin salaisuuteen.