Rakas 2018, lupaan…

Uudenvuodenlupaukset ovat minulle rakas perinne, joka motivoi kohtaamaan alkavan vuoden uudella asenteella ja paremmilla tavoilla. Lupaukset ovat myös tapa ottaa itseä niskasta kiinni ja siirtyä sanoista tekoihin omien haaveiden ja toiveiden kanssa. Jotta ottaisin vielä enemmän vastuuta uudenvuodenlupauksistani ja niiden toteuttamisesta, julkaisen ne myös täällä.

  1. Luen vähintään kirjan kuussa. Entiselle lukutoukalle tämän ei pitäisi olla haaste eikä mikään, mutta ”kiireiden myötä” lukeminen on jäänyt vähemmälle. Vuonna 2018 aion lukea enemmän.
  2. Aloitan liikuntaharrastuksen. Olen ennen harrastanut aktiivisesti mm. karatea, mutta ”kiireiden myötä” liikkuminen on vähentynyt. Salilla ravaaminen ei nappaa tai motivoi, joten aion löytää jonkin muun mieluisan liikuntaharrastuksen. Ilmoittauduin jo yhdelle pienryhmäliikuntakurssille.
  3. Alamme suunnitella häitä. Nyt kun olen elämässäni siinä vaiheessa, että en ainoastaan enää keräile Pinterestiin hääinspiraatiota, vaan voin myös alkaa pohtia häähaaveideni toteutusta, alan pikkuhiljaa suunnitella häitä kihlattuni kanssa. Olemme yhdessä sitä mieltä, että mielummin suunnittelemme pikkuhiljaa muutaman vuoden kuin paineen alla juhlavuonna.
  4. Todennäköisesti jokaisen uuden vuoden lupaus, syön terveellisemmin. Lihattoman lokakuun jälkeen olen valmis lisäämään kasvisruokailua ja kokeilemaan uusia makuja. Aion myös jättää pois sellaiset epäterveelliset juomat ja ruoat, joita kulutan muutenkin vähän, esimerkiksi limsa ja karkit (poislukien suklaa).
  5. Bloggaan suunnitelmallisemmin. Olen luonut itselleni aikatauluja, tavoitteita ja muita systemaattisia suunnitelmia blogin suhteen. Tänä vuonna haluan myös kokeilla vlogeja ja muita videomuotoja, joten hankin itselleni hyvän kameran.
  6. Parantelen järjestökrapulaani. Intensiivisen opiskelijakunta-aktiivivuoden jälkeen palo järjestötoimintaa kohtaan on entistä kovempi, joten tutkiskelen, mihin voisin suunnata seuraavaksi.
  7. Olen paremmin läsnä. Olen huomannut keskittymis- ja kuuntelukykyni heikentyneen viime vuonna, joten korjaan asian tänä vuonna.

Mitä uudenvuodenlupauksia annoit vuodelle 2018?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s