Se on täällä ja se on täydellinen! Resident Evil 2 remake ilmestyi nyt perjantaina, ja pelaamista on takana vajaa 4 tuntia. Aloitin pelin tavoilleni uskollisesti Claire Redfieldilla, joten edessä on juonenkulku A Clairella ja myöhemmin B Leonilla. Ohessa fiiliksiäni kahdesta ensimmäisestä pelikerrastani Clairella sekä stream-videot pelikerroista. Viikon sairastamisen myötä streameissa vain ääni, mutta luvassa myös pelivideoita videoreaktioillani, kun minua ei enää voi sekoittaa yhteen pelin zombeista.
Luonnollisesti vertailen tätä uusintaversiota alkuperäiseen peliin, joten jos et ole lukenut alkuperäisen Resident Evil 2 -pelin arvostelujani, ne ovat tässä: Claire A & Leon B.
Blogiteksti sisältää juonipaljastuksia pelistä Resident Evil 2 remake (Claire Redfield, storyline A). Jos harkitset pelin pelaamista, älä lue tätä tekstiä (ja ainakaan katso videoita!), sillä pilaan sinulta hyviä pelikokemuksia. Pelin sisältövaroitukset: K-17 explicit violence & gore
Resident Evil 2 remake on alkuun siitä armollinen, että se antaa pienen tutoriaalitason syrjäisellä zombien täyttämällä huoltoasemalla. Tutoriaalihuoltoasema virittelee pelin tunnelmaan ja muistuttaa, ettei tänne tultu pelleilemään: zombeja on useita, panoksia vähän, ja olet yksin pimeässä käytävässä. Kun pakotie on yllättäen lukittu, ase tyhjä, ja zombie tulee suoraan päin siitä ainoasta suunnasta, johon pääsisi pakoon, tietää olevansa kotona. Selviän ihan kunnialla huoltoasemalta, josta Claire pakenee yhdessä (ah niin rakkaan) alokaspoliisi Leon S. Kennedyn kanssa. Kaksikko suuntaa yhdessä Raccoon Cityyn, ja peli syöksee juuri siihen tuttuun asetelmaan, johon alkuperäinenkin: kaikkialla ympärilläsi on liekeissä olevia autoja, kymmenittäin zombeja ja panoksia sinulla on pyöreä nolla. Vanha kunnon Resident Evil 2. Lisäksi kaksikko joutuu eroon toisistaan, ja pelin alkuasetelma on valmis.
Suhteessa siihen, kauanko minulla meni alunperin taistella Clairella Raccoon cityn poliisiasemalle, voisin sanoa jopa olevani ylpeä itsestäni tällä kertaa. Väistelin zombeja ja juoksin ei-päin-seiniä hyvin mallikkaasti! (Jos olet uusi täällä, alkuperäisissä RE-peleissä minulla oli tapana juoksennella päin seiniä, sillä pelien ohjaus ja kamerakulmat olivat uusia minulle.)
Kun remaken Raccoon cityn poliisiaseman aula avautui minulle toista kertaa (ensimmäinen kerta oli demossa), jäin jälleen ihastelemaan sen häkellyttävää kauneutta. Jos sanaa nostalgia voi käyttää pelistä, johon on tutustunut vasta kaksi vuotta sitten, tässä kohtaa oli kovat nostalgiat. Resident Evil 2 remake on valtavan kaunis peli, tässähän ihan herkistyy.
Demon pelaaminen auttoi pelin alkuvaiheessa, mutta se loi myös pirullisen valheellisen turvallisuuden tunteen. Kun poliisiaseman ensimmäiset huoneet ja käytävät on tutkinut jo kerran, niitä saattaa juosta hieman varomattoman rohkeasti. Tämä johtaa yllätyksiin ja runsaaseen kirkumiseen. Säikäytin Pullan pari kertaa. Tässä kohtaa haluan huomauttaa, että tämä on ensimmäinen Resident Evil -peli, jota pelaan ilman vieressä seuraavien ystävien tuomaa turvaa. Part 1 -videon aikana olen pitkälti myös yksin kotona, joten joitakin pelkoja tässä on voitettu. Kauniin pelin lisäksi tämä on nimittäin erittäin pelottava peli. Pelkäsin säännöllisesti molempien näiden pelikertojen läpi, välillä enemmän ja välillä vielä vähän enemmän.
Kun demosta tutut osat oli pelattu, seikkailu vasta alkoikin! On ihanaa astua uuteen huoneeseen ja muistaa se alkuperäisestä pelistä. Tutkin poliisiasemaa parisen tuntia onnellisena, pelkäävänä ja muistelevana. Pulmapelit ovat hyvin Resident Evil-maisia, zombiet kovaa tekoa, ja edestakaisin juoksentelu kotoisaa. Ensimmäinen kohtaamiseni lickerin kanssa oli hieno hetki, samoin muutama yllätys-zombie ja niiden täysin ansaitsematon vastaanotto liekkigranaatinheittimellä.
Muutaman tunnin kuluttua olin jumissa, mikä johtui puhtaasti siitä, että olin juoksennellut hieman huolimattomasti huoneesta toiseen (peloissani), ja siten jättänyt löytämättä esineitä ja johtolankoja, joiden avulla pääsisin eteenpäin. Seurasi hieman turhautunut huoneiden uudelleenkoluaminen, mutta omapa oli vikani. Pääsin kuitenkin nopeasti yli siitä, kuinka typerä olo minulla oli, ja seikkailu jatkui.
Siirtymä poliisiaseman käytäviltä kellarikäytäviin oli hermoja raastavaa, varsinkin kun siitä seurasi yllättävä boss fight. Oli uskomattoman hieno hetki, kun Claire kohtasi ensimmäisen kerran pienen Sherryn, ja lapsi sanoi: ”You need help.”. Kun hämmentynyt Claire tiedusteli syytä, Sherry sanoi: ”He’s right behind you.”. A+ pelisuunnittelu! Jokin palkinto tuolle hetkelle, kiitos. Koska tässä kohtaa peliä tästä pahiksesta ei kerrota enempää, tyydyn sanomaan, että kohtasin mieshahmon, jonka vartalo oli kokenut muodonmuutoksen ja jonka toinen käsi oli paisunut oudoksi möykyksi, jonka keskellä möllötti silmä. Jos RE-pelit ovat opettaneet minulle jotain, se on, että silmiin pitää ampua. Suhteessa siihen, että päädyin boss fightiin täysin puskan takaa, pärjäsin ihan hyvin. Oli tosin antiklimaattista antaa viimeinen isku tälle pahikselle täysin ohi lentäneellä granaatilla, mutta minkäs teet. Olisin käyttänyt puukkoa, jos minulla olisi ollut sellainen.
Matka jatkui Sherryn kanssa, kunnes parkkihalliin päästyämme poliisipäällikkö saapui kidnappaamaan lapsen, lyömään minua ja sanomaan muutaman kerran fuck. Jatkoin matkaani yksin parkkihallista synkkiin käytäviin. Paikan kartan löydettyäni pelkäsin entistä enemmän. Mikään ei pistä sykettä kattoon niin hyvin kuin sanan ”ruumishuone” lukeminen kartasta, etenkin kun se on ainoa luonteva huone edetä. Matkan varrella oli myös kenneli, jossa minua odotti yksi licker ja sen lisäksi vielä yllätys-licker. Hyviä aikoja. Ruumishuoneella pelotti, etenkin kun paikkaa olisi vielä tutkittavana, mutta panoksia ei ole, mutta zombeja on kaksi. Pakitin kennelin kautta takaisin parkkihallille, mutta matkan varrella kohtasin jälleen lickerin. Ei panoksia, ei puukkoa, ei mitään. Raastavan pitkän (videolla ja pelatessa varmaan oikeasti vain minuuteja) ja hitaan liikkumisen jälkeen ohitin lickerin ja seikkailin päällikön yksityishissin kautta tämän toimistoon, jossa tallensin ja lopetin tämän pelisession.
Olen niiiiiiin innoissani tästä pelistä! Olen erittäin tyytyväinen kaikkeen näkemääni ja kokemaani, ja tähän mennessä en ole löytänyt remakesta mitään merkittäviä vikoja. Muutama licker on välillä laskeutunut seinältä lattialle hieman lattian läpi, mutta ei tartuta tuollaisiin pieniin vikoihin. Kuten sanoin demon arvostelussa, pelin ohjaus ja tähtääminen ovat luontevia, visuaalit upeita ja survival horror kotoisaa, pelottavaa ja kutkuttavan ihanaa. Olen onnellinen. Huomautettakoon tässä kohtaa myös, etten ole 4 tunnin jälkeen kuollut vielä kertaakaan! Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!
Wine, words & lovers 