Nyt kun vaalikiireet ovat ohi, sain viimein palata rakkaan Resident Evil 2 remaken pariin. Tuntui hassulta palata pelin pariin niin pitkän ajan jälkeen – varsinkin kun jäljellä oli enää yksi pelikerta, joka kesti hieman yli tunnin. Olisihan tämä pitänyt kokea paljon aikaisemmin! Resident Evilin pariin palaaminen tuntui niin kotoisalta ja lämpimältä, että vähän siinä jo liikuttuikin. Jännitys oli myös kova, varsinkin kun the boss fight oli edessä, ja tiesin sen.
Viime pelikerran lopuksi sain kulkuoikeudet länsisiipeen, josta voisin hakea parannuskeinon Sherryn tartuntaan. Tämä onnistuu vartissa, ja kun olen palaamassa Sherryn luo voin vain todeta, että tässä matkallahan tulee tapahtumaan jotain. No, jos alue näyttää siltä, että siinä on boss fight, siinä todennäköisesti on boss fight. Vasta vartti vierähtänyt, ja nyt jo mähistään!
Tämä taistelu ei ollut missään nimessä helppo, mutta noin viiden kuoleman jälkeen olo oli enemmän sisuuntunut kuin epätoivoinen. Jos olen selvinnyt tästä taistelusta alkuperäisessä, selviän tästä varmasti heittämällä nyt. Kuten yleensä, taktiikka on pysyä koko ajan liikkeellä ja tähdätä silmiin, joita löytyy jokaisesta ruumiinosasta. Taistelun edetessä Williamin kolmas muoto käy yhä pelottavammaksi, mikä ei todellakaan vähennä kuumotusta ja hikistä otetta ohjaimesta. Ikävä kyllä stream ei ole jostain syystä tallentanut mikrofonin ääniä, joten ette pääse kuulemaan minun hienoa ”here goes nothing” –huokaisua, kun olen lopussa olevan Williamin ja seinän välissä jumissa ja tähtään pistoolilla viimeisiin silmiin. Kun William kaatui tuosta maahan, olo oli aika voittaja. Selvisin noin puolella kuolemamäärällä suhteutettuna alkuperäiseen.
Palasin Sherryn luo terveen skeptisenä pahiksen voittamisesta – alkuperäisen pelin lopun traumat muistot nousivat pintaan pikkuhiljaa. Löysin Sherryn ja aloitimme pakenemisen labrasta ah niin rakkaaseen tahtiin, kun labran itsetuhohälytys alkoi pauhata taustalla. Ei se olisi Resident Evil ilman itsetuhohälytystä. Pääsimme pakovaunulle, ja karvat nousivat pystyyn. Jos peli antaa sinulle minigunin ”lopputaistelun” jälkeen, kyseessä tuskin oli lopputaistelu. This ain’t my first rodeo. Kun Williamin seuraava muoto hyppäsi vaunun päälle, olo oli huojentunut. Vanha kunnon Resident Evil 2 ei petä. Tyhjensin minigunin Williamiin ja vähän ammuskelin. Kun heitin kranaatin, William alkoi antiklimaattisesti tehdä hidasta kuolemaa. Kun hän lopulta otti ja kuoli, olin hieman hämmentynyt, sillä en ollut tajunnut aiheuttaneeni sen kranaatilla. Olisihan sitä voinut mähistä enemmänkin.
Taistelun jälkeen Claire ja Sherry kohtasivat vaunussa Leonin, ja minä valmistauduin. En muistanut, että alkuperäisessäkin Claire A:ssa peli oli tässä, vaan henkisesti valmistauduin Leon B:n loppuun, jossa tässä kohtaa kohdataan vielä Williamin final form. Kun lopputekstit alkoivatkin pyöriä, olo oli pöyristynyt. Missä mun tappelu??!! Palattuani muistoissa taaksepäin tajusin, että sen ei kuulunutkaan tulla vielä. Onneksi lopputekstien jälkeen kiusoiteltiin pelaajaa vilauttamalla final formia koputtelemassa vaunun oveen. Tämä luvassa siis ensi pelikierroksen päätteeksi, enkä malta odottaa!!
Nyt kun olen pelannut ensimmäisen kierroksen remakea, minun pitäisi kai osata verrata sitä alkuperäiseen. Luonnollisesti tämän grafiikat ja pelimekaniikka olivat omaa laatuaan ja hivelivät silmiä ja sielua, kun taas alkuperäisen pikseliseikkailut ovat omiaan herättämään nostalgiaa. Tarina on sama ja hyvä niin: pelottava, tunteita herättävä ja täyttä timanttia. Tämä on edelleen lempiosani Resident Evil –pelejä. Oliko tämä vaikeampi kuin alkuperäinen? Hell no. Remake antoi armoa kohdissa, joissa alkuperäinen veti turpaan vielä kerta kiellon päälle. Tästä huolimatta minulla meni remakessa melkein kaksi tuntia pidempään kuin alkuperäisessä. Kuvailin alkuperäisessä Leon B:tä ”tällä kertaa tämän pelin vaikeusaste kasvoi räjähdysmäisesti”, joten katsotaan mitä remakessa seuraa. Loppuvertailut sitten koko pelin pelaamisen jälkeen!
Tässä viimeisen pelikerran gameplay ilman huonoa huumoria ja huutamista, osanotot siitä. Leon B -kierrokselle viritän mikin oikein ja kuvaan myös pelaamistani!
Wine, words & lovers 