Blogiteksti sisältää juonipaljastuksia pelistä Resident Evil 2 remake (Leon S. Kennedy, storyline B). Jos harkitset pelin pelaamista, älä lue tätä tekstiä (ja ainakaan katso videoita!), sillä pilaan sinulta hyviä pelikokemuksia. Pelin sisältövaroitukset: K-17 explicit violence & gore
Tänään palasin kotiin Resident Evil 2 remaken pariin aivan liian pitkän ajan jälkeen. Vuorossa oli kierros B Leonilla, eli sama järjestys kuten alkuperäisellä pelikerrallani. Kierros A:n pelasin Clairella ja siihen pääsee tutustumaan teksti- ja videomuodossa täällä.
Tällä vajaan kolmen tunnin pelikierroksella kolusin Leonilla Raccoon cityn poliisiaseman läpi erittäin vaihtelevin suorituksin. Kokeneeksi pelaajaksi ammuin ja seikkailin hyvin, mutta tein välillä aivan naurettavia ratkaisuja – esimerkiksi uuden pelikerran ensimmäinen ammusseikoitus ei välttämättä ole järkevää olla tykeintä magnum-tavaraa. Typerä nainen.
Yllätyin siitä, mistä B kierros alkoi Leonilla. Clairella tutkin kaupungin ulkopuolella olevaa huoltoasemaa ja juoksin zombientäytteisen Raccoon cityn katujen läpi päästäkseni poliisiasemalle. Leonilla tupsahdin suoraan poliisiaseman pihalle ase kädessä valmiina taisteluun. Hämmentävä helpotus, mutta mikäs siinä! Pääsin sisään poliisiasemalle itäsiivestä ja tuttujen paikkojen tutkiminen alkoi jälleen! Kiertelin poliisiasemaa nyt periaatteessa neljättä kertaa, mutta ei siellä seikkailemiseen silti kyllästy millään! Paikkojen tunteminen oli myös erittäin eduksi siinä kohtaa, kun Mr. X aloitti päättymättömän jahtinsa.
Päätavoite poliisiasemalla on löytää kolme medaljonkia, joiden avulla Leon pääsee poistumaan asemalta salaisen tunnelin kautta. Tutkin ensimmäisenä alakerran itäsiiven ja totuttelin peliin uudelleen pitkän tauon jälkeen. Headshottailin zombeja ja keräilin tavaroita. Kun itäsiipi oli tutkittu, siirryin pääaulaan, joka oli järkytyksekseni muuttunut: varustelaatikko ja tallentamiseen käytettävä kirjoituskone olivat molemmat kadonneet. Lisäksi zombiksi muuttunut Marvin alkoi kävellä minua kohti, ja poliisitietokone kertoi Mr. X:n olevan liikkeellä. Jee! Ammuin Marvinia pari kertaa päähän, ja siirryin ensimmäiseen huonoon ideaani. Tiesin hyvin, että kohtaisin läntisellä käytävällä ensimmäisen lickerin. Tiesin myös, että en saisi usuttaa sitä kimppuuni.
That was the moment she knew, she fucked up. Luonnollisesti licker triggeröityy siitä, jos ammut poliisia sen vieressä päähän. Licker kävi päälleni ja lähdin päättömästi juoksemaan sitä pakoon. Koska huonot ideat kasaantuvat, seuraava ideani oli kokeilla tappaa kyseinen licker. Miksi, en tiedä. Tuhlasin kaikki ensiapuvälineeni ja suuren määrän panoksia saadakseni yhden lickerin matalaksi, eikä sen tappamiseen ollut edes merkittävää syytä. Onneksi jos Resident Evil jotain opettaa, se on aiemman tallennuksen lataaminen tarpeen tullen. Totesin, että eihän tässä ollut mitään järkeä, ja palasin aiempaan tallennukseen. Nyt juoksentelin kiltisti lickerin ohi ja jatkoin matkaani monta ammusta ja ensiapusprayta rikkaampana.
Tutkiskelin seuraavaksi länsisiipeä ja löysin lukkojen takaa sen magnumin, johon olin jo huolellisesti sekoitellut ammuksia. Jee! Lähdin innokkaana etsimään USB-tikkua, jolla pääsisin magnumiin käsiksi, ja BOOM! Kellossa on tunti peliaikaa, kun Mr. X tekee mahtavan paluunsa ja marssii mahtipontisesti minua kohti. Sanotaanko, että tein merkittävästi enemmän tuttavuutta Mr. X:n kanssa tällä pelikerralla Leonina kuin Clairella koko pelikierroksella yhteensä.
Seuraava puolitoista tuntia olikin vuoronperään päättäväistä ja täysin päätöntä juoksentelua Mr. X:ää pakoon. Mr. X veti minua onnistuneesti dunkkuun useaan otteeseen, mutta mikään ei voinut valmistaa minua vielä pahempaan viholliseen: autotallennukseen. Mistä lähtien Resident Evil on harrastanut autotallennuksia? Ilmeisesti siitä lähtien, kun olen Mr. X:n ja seinän välissä, terveys vaara-tasolla ja täysin oneshottattavissa. Kuolin YKSITOISTA kertaa tässä jumissa. Muistutan, että Clairena en kuollut koko poliisiasema-luvussa ollenkaan. Lopulta sain nilkutettua Leonin Mr. X:n ja yhden zombien ohi turvaan noutamaan magnumin – ja sitten oli koston aika. Vedin X:ää magnumilla kalloon ja viimeisen medaljongin luona hengailevaa zombia haulikolla rintaan, ja ratsastin pois vaikeuksista ylpeys haavoittuneena ja Leon vielä huonommassa jamassa. Minulla oli nyt kaikki kolme medaljonkia ja pääsisin pois poliisiasemalta. Avasin salatunnelin pois asemalta ja tallensin, minkä jälkeen nilkutin vielä koluamassa aseman nurkat läpi.
Salatunneli vie maanalaisiin käytäviin, josta löysin sekä uuden piipun magnumiini että muiston välittömästä tulevasta. Edessä on pelin ensimmäinen boss fight. Mitäs sitä muuta Leon henkihievereissään ilman ensiaputavaraa tekisi! Näin kuitenkin suoraan allani toivon pilkahduksen: vihreää ruohoa täydentämään punasininen ruohosekoitukseni! Pian Leon olisi viimein täysissä voimissaan! Kun mutatoitunut William hyppäsi Leonin päälle, iloitsin! Kyllä, riko tämä kulkuväylä altamme ja pudota meidät suoraan vihreän ruohon päälle! Kyllä! William teki työtä käskettyä, ja pääsin viimein nilkuttamisesta eroon! Käytin 19 sekuntia vihreän ruohon paikantamiseen ja käyttämiseen, ja sitten edessäni oli nopein Resident Evil boss fightini tähän päivään mennessä: 7 magnumin panosta ja 14 sekuntia, ja William oli maassa! Tämä supernopea taistelu palautti kaiken murskatun itsetuntoni ja ylpeyteni, ja suuntasin tallentamaan hymyssäsuin. Tästä on hyvä jatkaa ensi kerralla!
Ps. Tiedän, että viime RE2-postauksessa lupasin streamata tämän äänen ja kuvan kanssa. Kuitenkin, koska prokrastinoin tähän palaamista näin pitkään, päätin streamata tämän nyt vain gameplayna ja palata kuva-äänistreamiin myöhemmässä vaiheessa. Kaiken sen toistuvan kuolemisen ja kiroamisen jälkeen voin todeta, että tämä oli viisas päätös.
Wine, words & lovers 