Blogiteksti sisältää juonipaljastuksia pelin Resident Evil 2 remake DLC:sta Ghost Survivors. Pelin sisältövaroitukset: K-17 explicit violence & gore
Voin suoraan myöntää, että lähdin erittäin yli-itsevarmana Resident Evil 2 -pelin DLC:n Ghost Survivors kimppuun – ja turpaanhan siinä tuli. Ghost Survivors kertoo vaihtoehtoiset tarinat neljälle hahmolle: mitä olisi käynyt, jos he olisivat selvinneet pelin tapahtumista? Kaikki tarinat ovat kestoltaan noin 10-20 minuuttia ja ne sisältävät sekä harjoittelu- että pelimoodit. Spoilataanko tässä kohtaa, että kaikki pelimoodit olivat niin vaikeita, että selvisin kaikista vain harjoittelumoodilla?
Runaway (training 9.30 min.)
Runawayn päähenkilönä on pormestarin tytär Katherine Warren, joka yrittää selvitä orpokodista kaupungin läpi poliisiaseman selliin pelastamaan Ben. Lähdin kokeilemaan vaikeusasteeltaan ”helpointa” tarinaa suoraan pelimoodissa – kuka kaipaa harjoittelua? No minä näemmä! Hakattuani tarinan ensimetrejä pienen ikuisuuden totesin, että tämä DLC ei tullut leikkimään, ja nöyrryin menemään harjoittelumoodiin. Harjoittelumoodissa pelaajalla on enemmän panoksia, parannusvälineitä ja lähtökohtaisesti enemmän tavaraa inventaariossa.
Katherinen tarina alkaa orpokodissa, jonka läpi pelaaja pelaa pääpelissä Sherryllä. Tuntuiko helpommalta olla noilla tutuilla käytävillä aseistettuna aikuisena? Ehkä ensimmäiset kolmekymmentä sekuntia – sen jälkeen pelaaja nimittäin kohtaa ensimmäisen pale headin (tunnetaan myös nimellä Resident Evil 3:n turhauttavimmat viholliset). Tämä ei ollut iloinen jälleennäkeminen. Pakenin pale headeja orpokodin aulaan ja löysin DLC:n uuden ominaisuuden: zombiet kantavat reppuja, ja zombien tappamalla saa repun sisällön. Lisäksi ympäri pelikenttää on ripoteltu automaatteja, joista pelaaja voi valita yhden esineen, jotka vaihtelevat aseista panoksiin ja parannusvälineisiin.
Selvittyäni ulos orpokodista kohtasin pihassa koiria ja reppuzombien. Tämä vaihe sujui suhteellisen hyvin, ja huokaisin sulkiessani orpokodin portit. That was the moment she knew, she fucked up. Valtava zombielauma paineli bussista suoraan Katherinen päälle. Kun selvisin näiden läpi bussiin, siellä odotti pale headeja. Loppumatka poliisiasemalle olikin valtavien zombie- ja pale head -laumojen läpi tunkemista.
Se, joka nimesi Runawayn helpoimmaksi tarinaksi tässä DLC:ssa, on sadisti. Runaway oli ylivoimaisesti turhauttavin ja vaikein näistä neljästä tarinasta, ja sen ”lapetaan pelaajan päälle kaikki pelin viholliset kerralla” oli enemmän itsetarkoituksellista kuin hyvä pelikokemus.
No time to mourn (training 15.30 min.)
No time to mournin päähenkilö on asekauppias Kendo. Kendon taustatarinan voi käydä muistelemassa tapahtuneen mukaan nimetystä blogitekstistä.
Tässä tarinassa pelaajan on ohjattava Kendo hänen asekaupastaan poliisiaseman parkkihallin kautta viemäreihin ja sieltä helikopterille. Haulikko kädessä olo on heti varmempi, mutta itsevarmuus karisee heti kaupasta kadulle päästäessä: edessä on minulle uusia vihollisia. No time to mourn tuo peliin myrkkyzombiet: zombiet, joiden silmät hohtavat violetteina, ja joiden purema on myrkyllinen. Nämä zombiet myös vapauttavat kuollessaan violetin kaasupilven, joka myrkyttää pelaajan. Zombien väistelyn lisäksi on siis pidettävä erityisesti etäisyyttä!
Kendo on siunattu usealla järeällä aseella, ja viholliset ovat huomattavasti helpompia kuin Runawayssa. Viemärien G-monsterit olivat mukava tuttavuus pitkästä aikaa, ja pääpelistä tutut ympäristöt lämmittivät mieltä. No time to mourn oli hauskaa tykittelyä!
Forgotten soldier (training 8.02 min.)
Umbrella Security Servicen agentti Ghost on saanut käsiinsä G-virusnäytteen ja hänen täytyy paeta sen kanssa NESTista. Vastassa ovat zombiet, joista osa on pukeutunut päästä varpaisiin luodinkestäviin varusteisiin. Hauskaa! Ghostilla on vastassa järeämmät viholliset, kuten lickerit, mutta suolaa elämään tulee toden teolla siinä kohtaa, kun painelee zombielauman läpi ja Mr. X täräyttää takaapäin turpaan!
Forgotten Soldier on viihdyttävä räiskintä labraympäristössä – kovat aseet, kovat huvit. Pelaajan kerrasta tappavat kasvihirviöt olivat ikäviä, mutta nautin tästä tarinasta kyllä!
No way out (training 15.57 min.)
No way out oli ehdottomasti suosikkini näistä tarinoista! Sen päänäyttämönä on pääpelin alun huoltoasema, jossa poliisin Danielin on selvittävä 70 zombiesta. Huoltoaseman myymälä on pelitilana ihanan pieni, ja pelaajan on pujoteltava hyllyrivien välissä väistelläkseen zombeja. No way outissa zombielauman lappaaminen pelaajan päälle monesta suunnasta kerralla tuntuu perustellulta ja hauskalta. Yläreunassa näkyvä laskuri osoittaa koko ajan, montako zombieta on tapettu ja montako jäljellä, mikä tekee tarinasta kutkuttavan haasteen.
Aloin käydä jo itsevarmaksi siinä, että voisin tällä määrällä aseita, panoksia ja parannusvälineitä selvitä tästä kunnialla. Sitten tulivat aiempien tarinoiden uudet tuttavuudet eli pale headit sekä myrkky- ja luotiliivizombiet. Vaikeusaste kasvoi, muttei mahdottomaksi. Toisin kuin aiemmissa, en kuollut tässä kertaakaan.
No way out oli oiva sekoitus kauhua, jännitystä ja räisikintää, ja jos jotakin näistä neljästä kokeilen uudelleen pelimoodissa harjoitusmoodin sijaan, se on tämä!
Ghost Survivors pisti luun kurkkuun ja oli helposti vaikeinta Resident Evilia, mitä olen koskaan kokenut! Vaihtoehtoskenaariot olivat mielenkiintoisia, ja oli hauskaa päästä kokemaan tutut paikat uudesta näkökulmasta!
Seuraavaksi vuorossa olisivat Resident Evil 2 -minipelit The 4th Survivor ja sen hassumpi toveri The Tofu Survivor. Jospa näiden jälkeen pääsisin sitten viimein Resident Evil 0:n kimppuun!
Wine, words & lovers 