Pohdiskelin helmikuun Pysähtyminen-blogipostauksessani seuraavaa: Miten sitä oppisi pysähtymään ja vain olemaan? Hyväksymään sen, että aina ei tarvitse olla tavoitettavissa? Sairastamaan silloin kun on sairaana ilman, että tuntee siitä syyllisyyttä? Olemaan vain ihminen ja unohtamaan, mitä kaikkia titteleitä ja nimikkeitä on rakentanut siihen päälle?
En ole vieläkään löytänyt vastauksia näihin kysymyksiin. Ironista, että Luovan Lokakuun päivän inspiraatiosana on Hetki, kun minulla ei ole sellaista ollut tänään. Kiire tappaa, ja silti se on liian usein arjessa läsnä. Tänään aamu alkoi sillä, että torkutin huonosti levätyn yön jälkeen. En jostain syystä saa levättyä, vaikka nukunkin nykyään ihan hyvin. Minulla on edelleen vaikeuksia olla läsnä hetkessä, sillä tekemättömät työt tai to do -listalla olevat hauskatkin puuhastelut muistuttavat olemassaolostaan. Päivä on ollut täynnä hauskoja työtehtäviä, joista olen saanut paljon onnistumista ja iloa irti, vaikka deadlinet kuumottelevatkin kulman takana. Päivä on silti ollut täynnä. Hengähdin hetkeksi, kun istuimme ystävän kanssa alas lasilliselle viiniä suunnittelemaan tulevaisuutta. Se oli ihanaa. Kotona odotti vielä muutama askare, joita hoidin peiton alta kaakaota hörppien. Mielessäni pyörii kysymys: mihin asti mielekkäillä asioilla tuntiensa ja päiviensä täyttäminen on arkea, ja missä kohtaa siitä tulee suorittamista ja paikasta toiseen juoksemista?
Työntäytteisinä päivinä olen ehtinyt katsoa puhelinta vähemmän, enkä ole ollut niin hyvin tavoitettavissa, kuin olen tottunut olemaan. Toisaalta, olen tottunut olemaan liian hyvin tavoitettavissa, voisinko viimein tottua johonkin muuhun? Voisinko tottua olemaan enemmän läsnä niiden ihmisten kanssa, jotka ovat kanssani siinä hetkessä? Voisinko päästää irti multitaskaamisesta ja keskittyä? Olen kirjannut FEMM-terveyssovellukseeni oirelistaan päivittäin Can’t focus niin pitkään, kuin jaksan muistaa. Onko sinulla lukijalla vinkkejä keskittymisen ja läsnäolon parantamiseen? Kokeilisin meditaatiota, jos ehtisin.
Elämäni on tällä hetkellä hyvin onnellista ja mielekästä. Minulla on arjessani paljon sisältöä, josta saan voimaa, energiaa ja iloa, ja toivon, että elämäni jatkuisi tällaisena. Toivoisin kuitenkin, että osaisin nauttia vieläkin enemmän tästä kaikesta. Miten sitä oppisi pysähtymään ja vain olemaan hetkessä?
Huomisen Luovan Lokakuun sana on kuusi. Aamulla tieni vie seminaarimatkalle Seinäjoelle, katsotaan mitä inspiraatiota se tuo tullessaan!
Wine, words & lovers 