Luova Lokakuu – Pehmeä

Sisältövaroitukset: Käsittelen tässä kirjoituksessa masennusta ja kehonkuvaani liittyviä asioita.

Luova lokakuu -inspiraatiohaasteen sana pehmeä osui Maailman mielenterveyspäivälle. Mielenterveyteen liittyviä stigmoja puretaan puhumalla mielenterveyden ongelmista avoimesti, ja ajattelin kirjoittaa myös omista kokemuksistani. Olen kirjoittanut omasta masennuksestani ja ahdistuneisuudestani viime vuoden mielenterveyspäivänä, ja sen tekstin voit lukea täältä. Sieltä löytyy taustatarina tälle tekstille, lue se ensin.

Joulukuussa 2016 minulla diagnosoitiin keskivaikea masennustila, joka on saatu sittemmin hallintaan asianmukaisella lääkityksellä, läheisten tuella ja kovalla työllä. Aiemmin diagnosoituna oli jo määrittelemätön ahdistuneisuushäiriö. Omalla kohdallani masennuslääkitys oli tärkeässä asemassa paranemisen kannalta, sillä se poisti masennuksen ja ahdistuneisuuden tuomat fyysiset oireet, minkä jälkeen oli helpompaa käsitellä psyykkisiä oireita.

Suhteessa viime vuoteen voin aikalailla samalla tavalla. Paremmin, mutten niin hyvin, että voisin sanoa olevani parantunut. Kykyni kohdata vastoinkäymisiä on edelleen huonompi kuin ennen diagnoosia, ja sittemmin ahdistuneisuuteni kiusaksi ovat liittyneet ongelmat kehonkuvan kanssa. Taustaa: olin ollut hyvin pitkään samankokoinen ja -painoinen, kunnes kohtasin masennukseni pahimman vaiheen vuosien 2016 ja 2017 vaihteessa. Laihduin kuutisen kiloa ja se näkyi. En ollut siitä huolissani, sillä en oikeastaan välittänyt. Kun aloin voida paremmin, se näkyi myös fyysisesti ja sain painoa takaisin. En ollut koskaan ajatellut painoani tai vartaloani kriittisesti, sillä olin ollut aina samankokoinen ja tyytyväinen siihen. Nyt minulla kuitenkin oli kokemusta muusta, ja kun painoa tuli ensin viisi ja sitten toiset viisi kiloa lisää, ahdistunut mieleni alkoi ensimmäistä kertaa miettiä kehonkuvaani negatiivisesti.

Painan nyt noin kymmenen kiloa enemmän kuin ”ennen”, ja se on täysin ok. Olen terve, syön suhteellisen terveellisesti ja minun on hyvä olla omassa kehossani suurimman osan ajasta. Vaatekokoni on kasvanut ensimmäistä kertaa aikuiselämässäni, ja alan pikkuhiljaa olla sinut sen kanssa, mutta se on vaatinut työtä. Ulkoapäin tulevat paineet etenkin koskien naisten vartaloita ovat valtavat, ja muistutan itseäni jatkuvasti siitä, että minun ei tarvitse alistua yhteiskunnan kauneusihanteisiin. Etenkin naisten vaatteissa koot ovat hatusta tempaistuja numeroita, jotka eivät saa määritellä minua. Yritän muistuttaa itseäni tästä joka kerta, kun ahdistun siitä, että jokin vanha vaate ei mahdu enää päälle, tai kun nettikaupasta tilaamani vaatteet eivät sovi, koska tilasin ne aiemman kokoni mukaan uskoen mahtuvani niihin. Näen harvoin missään mediassa edustettuna samanlaisia vartaloita kuin minulla – body postitivity -julkaisuissa näkee usein eri kokoisia naisia, mutta kaikki ovat kuitenkin tasapaksuja, ja pömppiksiä harvoin näkee. Yritän muistaa, että on ok olla pömppis, on ok että kehoni on kaikkialta pehmeä. Minä olen pehmeä ja minä olen hyvä juuri tällaisena.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s