On turhauttavaa rikkoa uudenvuodenlupaus jo siinä kohtaa, kun vuotta on kulunut vain kahdeksan viikkoa. Ja vaikka en olisikaan tehnyt pyhää uudenvuodenlupausta siitä, että kirjoittaisin tänä vuonna kaksi kertaa viikossa blogiin, kokisin silti epäonnistuneeni omissa tavoitteissani. Viimeinen kuukausi on kuitenkin ollut raskas, ja olen laiminlyönyt omia harrastuksiani oikein olan takaa, koska en ole yksinkertaisesti jaksanut tehdä muuta kuin käydä töissä, olla Veskun ja Pullan kanssa kotosalla ja pelata Fallout 4:sta sohvan pohjalla. Aivokapasiteettia ei ole ollut oikeastaan mihinkään muuhun. Eilen heräsin ajatukseen, että on uusi kuukausi – ja samalla flashback iski siihen hetkeen, kun tammikuun lopussa virkoin piirtäväni helmikuun bujosivut sitten seuraavalla bujoilukerralla. Sitä kertaa ei ole tullut vielä.
Perjantaina työkaveri kommentoi, kuinka hyvin kestän paineen alla. Tänään itkin töissä, koska olen niin lopen uupunut. Fake it till you make it -asenne ei ole kestävä tai terve tapa hallita stressiä. #uupumus #jaksaminen
— Saana Hytönen (@saanahytonen) February 24, 2020
Ihmiseksi, joka on tehnyt opinnäytetyönsä hyvinvoinnista huolehtimisesta ja taistellut jaksamisen ja ylisuorittamisen kanssa jokaisella koulutusasteella, on kumma etten ole vieläkään oppinut asettamaan rajoja tai priorisoimaan omaa jaksamistani. Olen iloinen siitä, että päätin lähteä töissä koordinoimaan toimistomme muuttoa, mutta se oli yllättävän raskas, tunteita herättävä ja ajoittain epäkiitollinenkin projekti, joka oli suuri vastuu omien työtehtävien ohelle. Muutto sujui varsin mallikkaasti, ja kaikki se vaiva oli ehdottomasti sen arvoista. Toivon, että tämä kokemus nyt viimeistään opettaisi minulle, kuinka tärkeää palautuminen, omasta jaksamisesta huolehtiminen ja pelin viheltäminen poikki ennen romahtamista on.
Olen kärsinyt uniongelmista jo yli puoli vuotta, ja aito apu koitti vasta helmikuun lopulla, kun uusimme kerralla sekä petauspatjan että tyynyt. Nyt nukun huomattavasti paremmin, mikä auttanee prosessissa voida kokonaisvaltaisesti paremmin. En kuitenkaan vieläkään tiedä syytä alentuneelle vastustuskyvylleni, ja joutunen hyväksymään, että minulla on ainainen flunssa. En muista, milloin olisin viimeksi kokenut olevani täysin terve. Uutena hauskuutena on viimeisimmästä verenluovutuksesta alkanut jokapäiväinen heikotus, ja voin kertoa, että ei ole hauskaa hengästyä tiskikonetta tyhjentäessään tai jumpassa, jonka ainoa tarkoitus on venytellä ja hengittää syvään.
Maaliskuu lienee hyvä kuukausi elämäntaparemontille. Nyt aion nukkua säännöllisesti seitsemän tuntia, pitää joka päivä lounas- ja ehkä jopa kahvitauon töissä ja jättää aikaa itselleni. Olen nyt se ihminen, joka herää tiistaisin 6.30 ehtiäkseen Hervantaan jumppaan 8.00, ja aion jatkaa tätä tapaa sitkeästi. Mindful body on osoittautunut yllättävän rentouttavaksi jumpaksi – ja koska tunnilla ollaan suurimman osan ajasta silmät kiinni, kukaan ei näe, jos mokaan. Ajattelin aloittaa myös joogan ja saada aikaiseksi mennä taas kiipeilemään, sillä se oli aidosti hauskaa ja palkitsevaa. Huolsimme eilen pyöriämme, ja haluan taas pian päästä pyörän selkään. Missasin Talvi Tour de Tampereen jälleen yhden flunssan vuoksi, ja haluaisin parantua tästä ikuisuusflunssasta mieluiten heti. Voisin käydä enemmän ulkona tapaamassa ystäviä, toisaalta voisin lukea enemmän sängyn pohjalla. Sentään olen lukenut tänä vuonna kaksi kirjaa, joten kirja kuussa -tahti on vielä yllä. Aloitin helmikuussa neulomisen ja lopetin sen melkein yhtä nopeasti. Olen viime aikoina paininut monen epäonnistumisen ja riittämättömyyden tunteen kanssa, enkä kaipaa elämääni yhtään lisää sellaisia – varsinkaan sellaisia, jotka sisältävät laskemista. En ymmärrä oikean silmukan tekemistä, enkä tässä kohtaa oikeastaan enää edes haluakaan. Opettelen päästämään irti asioista, joita ei ole tarkoitettu minulle.
Tiedostan sen, että en pysty käsittelemään epäonnistumisia samalla tavalla kuin mieleltään terve ihminen. Koen selättäneeni masennuksen, ja huonoja päiviä on vain muutamia vuodessa. Suurempi ongelma onkin ahdistus, sillä olisi virkistävää olla pelkäämättä aina pahinta, kun joku ”haluaa jutella myöhemmin”, tai olla tarkistamatta kymmeniä kertoja hellaa ja ulko-ovea ennen kotoa poistumista. On kummallinen kombinaatio olla ahdistunut optimisti. Ollapa perusterve ihminen, siinä hieno tavoite tälle vuodelle ja elämälle!
Wine, words & lovers 