Ihannemaailmassa sitä olisi ehtinyt kirjoittaa ”Kohti häitä” -nimistä blogisarjaa ennen häitä, mutta koska syksyn kuormitus on ollut mitä se on ollut, ehdin palata ajatuksella kirjoitettujen blogitekstien pariin vasta nyt! Luvassa siis vielä kaksi blogitekstiä häihin liittyen, tämä suunnitteluun ja toteutukseen liittyvä kertomus sekä fiilistelyä itse hääpäivästä.
Aiempi häiden suunnittelu -teemainen blogitekstini on kirjoitettu tammikuussa 2020, joten lienee selvää, että moni siinä maalailemani idea heitti läpyt ovella poistuessaan ja pandemian astuessa sisään. Hääpäivä ja -paikka menivät uusiksi, ja hääsäästöt eivät voineet hyvin tasapainotellessamme koronan vaikutusten kanssa suhteessa Veskun tuoreeseen yrittäjyyteen. Epätoivon hetkiä oli, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin!
Käytännön suunnittelu
Hääjuhlamme onnistuminen on kahden tekijän summa: uskomattoman ahkera ja omistautunut hääjärjestäjätiimi sekä häiden suunnitteluun tarkoitettu Tahtoo-verkkosovellus. Kaasoni Tiia, siskoni Roosa, Veskun bestmanit Velu ja Ville sekä seremoniapuheen pitänyt Ilmari tekivät suuren työn häidemme onnistumiseksi, ja olen siitä ikikiitollinen. Päähääpoppooksi kutsuttu tiimi auttoi suunnittelussa, kommentoi ideoitamme, järjesteli hääpaikkaa, pyöritti hääjuhlan käytännön asioita ja lopuksi vielä siivosi hääpaikan – ja jossain välissä ehti myös järjestää meidän molempien ikimuistoiset polttarit!
Omia häitään pian juhliva ystäväni esitteli minulle suomalaisen Tahtoo-verkkosovelluksen, jolla pystyy suunnittelemaan ja hahmottelemaan häiden eri osa-alueita, kuten budjettia, tehtävälistoja ja istumajärjestystä sekä lähettämään kutsut vieraille. Sovellukseen pystyy kutsumaan koko häätiimin ja jakamaan esimerkiksi vastuut suoraan Tehtävät-listauksessa oikeille henkilöille. Jos olet suunnittelemassa häitäsi, käytä tätä verkkosovellusta! Tahtoo teki häiden suunnitelusta paljon järjestelmällisempää ja auttoi etenkin budjetin suunnitelussa ja seurannassa – ja oli aika superior värikoodattuun exceliin verrattuna, mikä on minulta aika paljon sanottu.

Järjestelyn osa-alueet ja budjetti
Meillä oli siitä erikoiset häät, että kaikki virallinenhan oli jo hoidettu – vihkiminen tapahtui kaksi vuotta ja yksi päivä ennen itse hääjuhlaa. Virallinen osuus häiden järjestämistä, kuten avioliiton esteiden tutkinta, vihkisormusten ostaminen ja itse vihkiminen olivat jo kauniita muistoja edessä olevien tehtävien sijaan. Suurimmat kysymykset olivat hääpäivä ja hääpaikka, koska jouduimme koronan vuoksi vaihtamaan molemmat. Päädyimme valitsemaan hääpäiväksi 1. lokakuuta, sillä se osui mukavasti lauantaille ja vihkipäivämme 30. syyskuuta välittömään läheisyyteen. Pääsimme juhlistamaan kaksivuotishääpäiväämme hääjuhlan merkeissä! Halusimme syyshäät Suomen luonnon syksyisen väriloiston vuoksi – ja väriloistoa päivälle saimmekin! Edellisen hääpaikan varauksen peruttuamme päätimme, että järjestäisimme häät sittenkin Tampereella – lajin helppous viehättää. Vesku sattui työmatkapyöräilemään Haiharan kartanon ohi ja hoksasi, että tämähän on söpö paikka, ja siitä se sitten lähti! Haiharan kartano on ihanteellinen paikka juhlien järjestämiseen sen käytännöllisen pohjaratkaisun ja hurmaavan miljöön vuoksi. Tilavuokra maksoi 850 €.

Realiteetti nimeltä budjetti tuli kylään, kun tarkastelimme vieraslistaa, ja lopulta kutsuimme yhteensä reilut 70 meille rakasta ihmistä, joista vajaa 60 pääsi lopulta paikalle. Kutsuvieraslistan pienentäminen oli vaikeaa, mutta tämä oli lopulta aika ihanteellinen vierasmäärä suhteutettuna tilaan mukavasti istuvien pöytien määrään.
Teimme Tahtoo-verkkosovelluksella hääsivun, jonne kirjasimme kaikki häiden käytännön asiat tiedoksi vieraille, ja vieraat pääsivät vastaamaan kutsuun sivuston ilmoittautumislomakkeella, mikä oli tosi kätevää! Vieraat pystyy ryhmittelemään omille korteilleen, ja esimerkiksi isovanhemmat sai vanhempien kanssa samalle kortille niin, että vanhemmat pystyivät täyttämään ilmoittautumistiedot tarvittessa isovanhemman puolesta. Tulossa-vastanneet vieraat näkyivät selvästi merkittynä, ja ne jotka eivät pääseet maalautuivat vaalean harmaalla. Paikalle pääsevät vieraat on helppo asetella sivustolla suoraan pöytiin, ja istumajärjestystä on myös helppoa muuttaa. Tahtoo-verkkosovellus on muuten käyttäjälle ilmainen, mutta siihen voi halutessaan hankkia maksullisia laajennuksia.
Yksi suuri pohdinnan aihe oli myös catering. Mietimme muutamaa vaihtoehtoa, mutta meille oli aika selvää alusta asti, että valitsisimme 4cateringin. Ja onneksi teimme niin, sillä palvelu oli ensiluokkaista ja ruoka niin hyvää, että haaveilen siitä edelleen! Meillä oli periaatteena, että menuvaihtoehtoina olisivat kala- ja kasvisruoat, ja olimme todella tyytyväisiä valintoihin! Pääruokavaihtoehdot olivat voissa haudutettua kuhaa tai nokkosella höystettyjä kasvis-linssipihvejä sekä savupaprika-tomaattikastiketta, ja näiden kaverina oli juures-perunapyrettä. Alkuruoakana oli useita maistuvia salaatteja, ja jälkiruoaksi suklaamoussekakkua ja metsämarjakakkua. Nam! Catering tuli kaiken kaikkiaan maksamaan 3600 €, ja se oli jokaisen euron arvoinen.

Juomatarjoilu tuotti päänsärkyä, sillä juhlapaikka ei ollut anniskelualuetta, joten saimme tuoda juomat itse. Alkumaljojen, viinikaatojen ja mietojen laskeskeluun meni monta tuntia ja exceliä, mutta lopulta juomien mitoitus meni aika ihanteellisesti. Meillä oli tarjolla kuohuviinikaato, kaksi viinikaatoa ja 3-4 mietoa per vieras. Panostimme alkoholittomiin vaihtoehtoihin kaikissa juomissa, ja itse asiassa alkoholillisia juomia jäi jonkin verran yli mutta alkoholittomia ei oikeastaan. Tilasimme viinit ja kuohuviinit Alkon verkkokaupasta, ja miedot haimme Prismasta. Alkon tilaus maksoi reilun 300 € ja Prismaan upposi vajaa 500 €, mutta jälkimmäiseen kuuluu muutakin kuin vain juomia, kuten esimerkiksi hääjärjestelijöiden eväitä ja sekalaisia tarvikkeita kuten kyniä vieraskirjaan.

Olen ihan uskomattoman tyytyväinen meidän häiden koristeluihin! Paras kehu, mitä häistä saimme, oli se, että häät olivat meidän näköisemme – ja näin todellakin oli! Hankimme paljon koristeista käytettynä jo naimisiin menneiden ystävien häistä tai hääkirppareilta. Eukalyptus-köynnökset vuokrasimme Hurmaavasta Hattarasta, ja omaksi ostamamme koristeet kuten juuttikaitaliinat, vieraskirjan ja ohjelmapaperien puupidikkeet hankimme My Dream Day’sta. Pöytänumerot lainasin töistä, ja keskikoriste-puukiekot olivat isin käsialaa. Maljakoissa ja kynttiläkipoissa teema oli mix and match, eli keräsin omat, äidin, siskon ja mummojen maljakot ja kynttiläkipot yhteen ja katsoin syksyiseen väripalettiin sopivat. Hankin Suomalaisesta kirjakaupasta kivan värisiä kartonkeja ja taitoin niihin ohjelmaa, bingoa, menua sun muuta printtituotetta! Koristeluihin meillä meni yhteensä 465 €.









Kaikki tässä blogipostauksessa käytetyt kuvat – ja tottakai kaikki häiden kuvat ylipäätään – on ottanut ihana KirsikkaVisuals! Mistä puheen olleen, valokuvaajan valinta oli meille todella tärkeä päätös, ja olen iki-iloinen siitä, että valitsimme kuvaajaksi TAMKin aikaisen luokkakaverini Kirsikan. Kirsikan ote oli ammattimainen, rakastava ja innostava, ja työn jälki tasokasta ja niin kaunista! Vahva suositus, jos tarvitset joskus valokuvaajaa!
Henkilökohtainen stressin aiheeni häitä suunnitellessa olivat kukat, sillä niihin saa uppoamaan helposti todella paljon rahaa. Hyvänä suunnitelmanani oli ostaa määrissä morsiusharsoa, oransseja kukkia ja täytteeksi jotakin vihreää, ja kasata kimppuja itse (Plantagenin valikoimalla olisi varmasti säästänyt tässä), mutta mitä lähemmäs häät tulivat, sitä enemmän arvostin vaivattomuutta ja varmuutta. Päädyimme kukkakaupan valintaan, ja valinta kohdistui mukavasti lähellä olevaan Keinupuiston kukkaan. Kun juttelin floristin kanssa, minut täytti mielenrauha: hän ymmärsi selkeästi visiomme kukista. Hänen silmänsä oikein säihkyivät, kun vedin ruusukimppujen selailun jälkeen esiin moodboardimme, ja näytin, millaista tyyliä haimme. Kukat olivat todella kauniit, ja niiden osalta annoin täyden vapauden ammattilaisille – ja luovuin myös kaikesta hallinnasta, sillä näin kukat itse vasta saapuessani juhlapaikalle valokuvattavaksi muutamaa tuntia ennen juhlia. Kukkiin käytimme lopulta 460 €.



Hääjuhlan hintalapuksi muodostui kokonaisuudessaan 11.523 €, kun asetettu budjettimme oli lopulta 12.000 €. Jos olet itse järjestämässä häitä ja kaipaat tarkempaa purkua budjetista, jeesin mielelläni! Budjettia rakentaessamme katsoimme paljon ”panosta tähän, säätä tässä” -listauksia, mutta lopulta kyse on jokaisen omista priorisoinneista ja siitä, mihin haluatte erityisesti häissänne panostaa. Oma priorisointimme oli, että emme tingi hääpäivän ikuistamisesta emmekä tarjoiluista, mutta esimerkiksi koristeissa suosimme laina- ja vuokratavaraa ja DIY-asennetta.
Hääpäivän ohjelmasta ja juhlan sisällöistä seuraavassa blogipostauksessa, joka on Kohti häitä -tekstisarjan viimeinen!