Hidasta elämää osa II

Hitaasti starttaavana kuumepäivänä on taas hyvä hetki pysähtyä pohtimaan minuutta Sanna Wikströmin suunnitteleman Voimauttavat kysymykset -korttisetin kautta. Ensimmäisen postauksen itsetutkiskelustani löydät täältä. Arvoin 42 kortin seasta jälleen 10 korttia, joiden kysymyksiin pohdin seuraavaksi vastauksiani. Let’s get real!

Ensimmäinen kysymys saa minut pohtimaan, voiko näihin kysymyksiin vastata väärin, sillä koen jo vastanneeni tähän kysymykseen edellisen postauksen ensimmäisessä kysymyksessä Millainen minä olen? Kysymys tällä kertaa on Kuka minä olen? Vastasin ehkä molempiin jo aiemmin, joten käy lukaisemassa vastaus sieltä!

Toinen kysymys onkin syvällisempi: Kuka olen, kun olen yksin? Yksin ollessani teen mitä haluan, koska ei tarvitse pohtia sitä, onko haluamani tekeminen tarpeeksi viihdyttävää muille. Voin nauttia juuri siitä, mistä itse eniten nautin. En pidättele tunteitani ollenkaan. Katselen Youtube-videoita ja sarjoja ja kommentoin niitä ääneen, nauran, itken, en ole hiljaa. Olen sensuroimatta oma itseni. Riippuu täysin seurasta, kuinka paljon tämä muuttuu, kuinka paljon alan miettiä käytöstäni ja kuinka paljon nostan seiniä ympärilleni.

Kun olen yksin, olen pohdiskelevampi, koska minulla on omaa aikaa keskittyä vain itseeni. Kirjoitan päiväkirjaani ja kuuntelen samalla musiikkia, joka kuvaa sen hetken tunnetilojani. Ruokin paljon tunteita: jos minulla on paha mieli, kuuntelen surullista musiikkia ja kasvatan näin tunnetta. Hyvällä päällä kuuntelen sitä vahvistavaa musiikkia.

Olen aika samanlainen yksin ja seurassa. En muutu erilaiseksi, mutta olen ehkä prosentuaalisesti vähemmän sellainen, mitä olen yksin. Pyrin kuitenkin siihen, että olisin mahdollisimman paljon itseni seurasta riippumatta.

Kolmas kysymys on Millaisen elämänohjeen antaisin itselleni, jos olisin itseni äiti, joka toivoo lapselleen onnea? Aloitan ohjeen kornisti lauseella ”ole oma itsesi”, mutta tarkennan: ole oma itsesi pyytelemättä anteeksi. Jos olet jotain mieltä, sano se. Jos rakastat jotain tai jotakuta, älä piilottele sitä. Jos sinulla on jokin ideologia, älä pyydä sitä anteeksi ja toteuta sitä kaikessa toiminnassasi. Olet onnellinen, kun et pidättele sitä, kuka olet ja mitä tunnet ja ajattelet.

Seuraavaan kysymykseen: neljäs kysymys kuuluu Mitkä ovat olleet tärkeimmät opin hetket elämäni varrella? Mitä olen oppinut niistä? Tärkeimmät opin hetkeni ovat olleet elämän käännekohdissa, positiivisten tai negatiivisten kokemusten äärellä. Ensimmäisenä tulee mieleen muuttoni Espanjaan, joka opetti minulle sopeutumista uuteen ympäristöön, kieleen ja kulttuuriin. Opin, että pärjään missä tahansa ympäristössä, jos olen avoin, rohkea ja halukas oppimaan. Toisena tulee mieleen hetket, joina sydämeni on särkynyt. Ne ovat olleet rankkoja hetkiä, mutta olen oppinut niistä paljon. Olen ollut toiveikas ja optimistinen ja joutunut pettymään, jonka jälkeen olen rakentanut itseni ja toiveeni uudestaan. Joka kerta olen saanut itseni uudelleen uskomaan, että toivoa on. Tärkeä opin hetki on ollut myös se kerta, kun oikeasti uskoin, että toivoa ei enää ole, ja noussut silti lopulta jaloilleni.

Viides kysymys saa todella miettimään: Mitä haluan ihmisten muistavan minusta, kun aika minut jättää? Haluan, että minut muistetaan ihmisenä, joka teki hyvää ja auttoi toisia. En usko yhden ihmisen voivan pelastaa maailmaa, kuten peruskoululainen Saana vielä uskoi tekevänsä, mutta uskon voivani omalta osaltani jättää jälkeeni paremman maailman.

Mihin olen menossa ja miksi? Kuudes kysymys yllätti ja hieman ahdisti. Ensimmäistä kertaa elämässäni en tiedä, minne tarkalleen olen menossa. Aiemmin olen ollut menossa ainoastaan yhteen lukiovaihtoehtoon ja mennyt, sitten ainoastaan yhteen koulutusohjelmaan ammattikorkeakoulussa ja mennyt, nyt olen valmistumassa enkä tiedä, minne seuraavaksi suuntaan. Tämä on sekä vapauttavaa että hermoja raastavaa, ja näillä tunteilla vastaan tähän kysymykseen, että en todella tiedä.

Lyhyemmällä aikatähtäimellä olen menossa aivan mahtavaan ja tapahtumarikkaaseen syksyyn. Edessä on ensimmäiset orientoivat viikot Tamkolaisena, tapahtumien järjestämistä, harjoittelua, oman alan töitä, inspiroivan opinnäytetyön kirjoittamista, valmistuminen medianomiksi ja ihania hetkiä rakkaiden ihmisten kanssa.

Seitsemän kysymys sai hymyilemään. Missä asioissa olen loistava? Olen loistava kirjoittaja, olen ollut aivan pienestä pitäen. Lapsesta asti olen halunnut olla kirjailija ja olen matkalla sitä unelmaa kohti. Olen tehnyt jatkuvasti töitä sen unelman eteen. Olen loistava apulaisohjaaja, elokuva-alalla se on aivan ykköstaitoni. Apulaisohjaaja on ohjaajan oikea käsi, joka vastaa kuvausaikatauluista ja kuvausryhmän käytännön johtamisesta. Olen myös loistava tuottaja. Parhaimmillani olen loistava ystävä, tyttöystävä, tytär ja ihminen, mutta en luonnollisesti ole aina parhaimmillani. Kun olen parhaimmillani, olen hyvä neuvoja ja kuuntelija. Olen luonnollisesti hauska ihminen. Olen loistava itsetutkiskelija, tutkin paljon omia tunteitani ja kirjoitan aktiivisesti päiväkirjaan.

Fuck this card. En haluaisi vastata kahdeksanteen kysymykseen: Mikä on pahin pelkoni? Miten se rajoittaa mahdollisuuksiani elämässäni? Pahin pelkoni on jätetyksi tuleminen. Tämä koskee aivan kaikkia läheisiäni, ei vain parisuhdetta. Pelkään, että läheiseni eivät syystä tai toisesta halua olla enää tekemisissä kanssani. Tämä juontaa syyttä katkenneeseen ystävyyssuhteeseen, joka on jättänyt pahat jäljet. Tämän vuoksi kun olen pahimmillani, työnnän ihmisiä tarkoituksella pois, koska on helpompaa jättää kuin tulla jätetyksi.

Yhdeksäs kysymys on kiinnostanut minua oikeastaan koko elämäni: Elänkö muiden vai omien odotusten ja unelmien mukaan? Kuinka erotan ne toisistaan? Hyvin pitkään elin omien korkeiden odotusten mukaan ja loin ympäristön, jossa myös muut odottivat minulta paljon. Koska suoritin niin vahvasti koko ajan, ympärilläni totuttiin siihen, ja jos en sitten yltänytkään omaan rimaani, myös ympäristössäni petyttiin. Tämä oli rankka elämänvaihe ja teinkin siitä lyhytelokuvan, jonka toivon valmistuvan tänä vuonna.

Olen vahvasti elänyt omien odotusten ja unelmien mukaan, sillä ne ovat olleet tarpeeksi korkealla pienestä pitäen. En ole koskaan lämmennyt muiden odotuksille siitä, mitä minun pitäisi olla tai tehdä. Erotan ne toisistaan siitä, millaisia tuntemuksia ne herättävät minussa.

Kymmenes kysymys on Olisinko ylpeä itsestäni, jos puhuttelisin toisia ihmisiä kuten ajatukseni puhuttelevat minua? Miten ajatukseni puhuttelevat minua? Pitkälti voisin sanoa, että olisin. Tällä hetkellä voin hyvin, minulla on hyvä olo itsestäni ja rakastan itseäni, joten ajatukseni puhuttelevat minua hyvin. En kuitenkaan koskaan voisi puhutella toisia niin kuin puhuttelen itseäni huonona päivänä.

+ Extra kysymys. En osannut vastata tähän viime kerralla, nytkin se on haastavaa. Millaisia toistuvia tilanteita tai ihmisiä vedän puoleeni? Mikä oppi niissä voisi olla minusta itsestäni? Tämä vuosi on elämäni ensimmäinen, kun rakkauselämäni on ollut onnellista ja onnistunutta. Takana on kuitenkin pettymyksiä toisensa perään, ja olen pohtinut paljon, mistä tämä johtuu. Vastaus tähän lienee myös vastaus tähän kysymykseen. Joko olen ihastunut ”vääriin ihmisiin” tai olen tietämättäni sabotoinut tilanteita, joiden en usko kuitenkaan lopulta toimivan. Uskon, että vedän puoleeni enemmän tilanteita, joissa itse toteutan tunteitani huonosti, kuin että vetäisin puoleeni tietynlaisia ihmisiä.

Siinä Hidasta elämää -pohdiskelujen toinen osa. Osaatko itse vastata näihin kysymyksiin? Millaisia tunteita ne sinussa herättävät?