Kulttuuria: ”Mua varmaan pelottaisi, jos mä näkisin tästä jotain”

Blogiteksti sisältää juonipaljastuksia pelistä Resident Evil 2 remake (Leon S. Kennedy, storyline B). Jos harkitset pelin pelaamista, älä lue tätä tekstiä (ja ainakaan katso videoita!), sillä pilaan sinulta hyviä pelikokemuksia. Pelin sisältövaroitukset: K-17 explicit violence & gore


Tarkoitukseni oli pelata tänään vain viemäriosat Resident Evil 2 remakesta, mutta kolmen ja puolen tunnin kuluttua lopputekstit pyörivät, ja olin onnellisesti suorittanut neljännen RE2-kierrokseni! Nyt kun olen kokenut remaken kokonaisuutena, voin verrata sitä alkuperäiseen – tämän tekstin lopussa! Ensin kuitenkin sukellus viemäreihin (pun intended) ja Umbrellan maanalaiseen laboratorioon NESTiin!

Minulla ei ollut kovin lämpimiä muistoja viemäreistä Clairen A-kierroksen pohjalta, koska viholliset siellä ovat vaikeampia kuin tavalliset zombiet tai vaikeammin väistettäviä kuin perässä tömistelevä Mr. X. Omaksi yllätyksekseni pärjäsin täällä – ja myöhemmin labrassa – huomattavasti paremmin kuin aikaisemmin. Ainoa haaste oli ulkoa tuleva keväinen auringon valo, jonka vuoksi en nähnyt pimeästä näytöstä paljoakaan. Tämän takia myös nostalgisoin ja juoksin päin seiniä. Good old times!

Viemärikierros alkoi yllättäen hassunhauskalla juoksutehtävällä, jossa Leon juoksee kohti kameraa paeten viemärissä jättikrokotiiliä. Jouduin muutaman kerran krokotiilin ruoaksi, sillä uusi pelimekaniikka ja etenkin sen noudattama logiikka vaati totuttelua. Räjäytettyäni krokotiilin oli Leonin ja Adan aika kohdata tohtori Annette Birkin, joka työskentelee G-viruksen parissa Umbrellalle. Annette ampuu Leonia olkapäähän, ja pääsen pelaamaan hetken Adalla. Sanotaanko, että se ei mennyt ihan nappiin. Otin hieman liikaa kontaktia tavallisten zombien kanssa, ja terveys punaisella ei ole hauskaa ottaa takavasemmalta ilmestyvältä Mr. X:ltä pataan. Selvisin kuitenkin Adan seikkailuista, jotka sisälsivät myös polttouuniin lukkoon jäämisen ja sähkölaitteiden hakkerointia.

Reilun kahdenkymmenen minuutin kuluttua Leon heräsi ja oli valmis jatkamaan matkaansa viemäreissä. Paikat olivat edelliseltä kierrokselta tuttuja, joten tiesin, missä inhottavat mököt majailevat, ja missä voin hengittää vapaammin. Adan löytämiseksi minun tulisi ratkaista shakkipulmapeli, ja tiesinkin, mistä löytäisin puuttuvat nappula-pistokkeet. Tieni vei viemärin pohjakerrokseen, jossa myrkkyä sylkevät G-monsterit odottivat minua viemäriveteen piiloutuneina. Muistan, kuinka vaikea tämä kohta oli Clairella. En ole ylpeä suoriutumisestani nytkään, mutta pääsin huomattavasti vähemmällä enkä joutunut monenkaan G:n myrkyttämäksi, vaikka ne minuun usein tarrasivatkin.

Pulmapelin ratkaistuani suuntasin auenneesta ovesta pelastamaan Adaa. Hän oli kuitenkin sellaisen oven takana, johon piti kytkeä sähköt viereisestä huoneesta. Takaumat vilisivät mielessäni: tässä kohtaa tulee yllättävä boss fight! Suuntasin huoneeseen, vaikken ollutkaan aseistautunut suurempaan tappeluun. Kun William Birkin iski kouransa katosta alas, lähinnä tuntui kotoisalta: tämä on lempi boss fightini Resident Evil 2 remakessa. Päädyin Williamin kanssa tasolle, jolta minun oli määrä syöstä hänet alas kurkea hyödyntäen. Tiputin siinä joutessa itseni, mutta selvisin taistelusta suhteellisen vaivatta huomioiden että minulla oli nolla panosta.

Kohtasin jälleen Adan ja suuntasimme yhdessä köysiradalle ja kohti laboratoriota. Leon ja Ada kävivät herkän ja jännittyneen dialogin, jonka aikana Ada suuteli Leonia. Omg.

Laboratorio on tuttu paikka, jonka alan tuntea kuin omat taskuni. Siellä seikkailu oli kutkuttavaa ja hauskaa, ja kiersin tekemässä tehtäviä innolla. Tuhosin Plant 43:n seerumilla vietettyäni hävyttömän kauan yksinkertaisen pulmapelin parissa. Kasvihirviöt eivät enää kovin hetkauttaneet, sillä sain käyttööni liekinheittimen. Poimin G-viruksen näytteen ja suuntasin takaisin labran keskiosaan – ja sitten tuli I have a bad feeling about this -hetki. Tässä kohtaa William Birkin tekee taas yllätysvisiitin! Hakkasin tätä boss fightia puoli tuntia Clairella, ja voin ylpeydellä kertoa hoitaneeni sen nyt itsevarmasti viidessä ja puolessa minuutissa! Aikamoinen kehityskäyrä!

Annette paljasti Leonille, että Ada ei kuulu FBI:in, vaan on G-viruksen perässä oleva palkkamurhaaja. Kun kohtasin Adan uudelleen, tunnelma ei ollut kovinkaan lämmin. Rakennuksen alkaessa sortua itsetuhomekanismin myötä Ada putosi ”kuolemaansa”, ja minä jatkoin matkaani hissille ja sitä kautta pois labrasta. Mikään ei kyllä voita sitä tunnetta, kun Resident Evilin lopun itsetuholaskuri pyörii, pakenee henkensä edestä ja boss fight hyppää eteen. This is what I live for. Mr. X tuli muistuttamaan, että hän on minun pääpahikseni, ja näytti mutatoituneen muotonsa laskeutuvalla hissitasolla tapahtuvan taistelun aluksi. Koska olin upottanut magnumin ja haulikon panokset hetkeä aiemmin Williamiin, tässä kohtaa ei naurattanut, mutta en myöskään lannistunut! Kuolin muutaman kerran, mutta tehokkaalla väistelyllä ja päähän tähdätyillä käsiaseen ammuksilla pääsin pitkälle – niin pitkälle, että Ada heitti minulle raketinheittimen. Mikä siinä on, että Leonin boss fightit päättyvät aina tähän? Pamautin Mr. X:ää raketinheittimellä ja tämä halkesi kauniisti kahtia.

Leon hyppäsi vauhdista pakojunan kyytiin, ja kohtasi Clairen ja Sherryn. Koitti se hetki, jota jäin A-kierroksella kaipaamaan: final_final_final boss fight, jossa kohtaan viimeistä kertaa William Birkinin hänen viimeisimmässä mutaation muodossaan. Mutaatio on lähinnä hampaita, silmiä ja lonkeroita, ja silmiinkös tässä on hyvä ampua! Minulla oli kolme rakettia, käsiaseen panoksia ja aivan liikaa itsevarmuutta, joka toki kumpusi siitä, että alkuperäisessä minulla oli tässä kohtaa ainoastaan puukko. Birkin mussutti minut kerran menemään, mutta toisella kerralla säästelin intoani ja iskin raketin sen suusta aukeavaan suureen silmään. Muutama ammus käsiaseesta, ja Birkin meni matalaksi viimeisen kerran. Olisin kovasti halunnut antaa viimeisen iskun puukolla nostalgiasyistä, mutta menköön! Leon, Claire ja Sherry poistuivat yhdessä tapahtumapaikalta ehjin nahoin, ja minä päätin Resident Evil 2 -taipaleeni vähäksi aikaa. (Ei hätää, Tofu survivor on tulossa kyllä!). B-kierroksen peliaikani oli 7 tuntia ja 10 minuuttia arvosanalla C (vertailukohtana A-kierroksen peliaika 8 tuntia ja 50 minuuttia ja arvosana C).

Arvostelu

Ensimmäisen kierroksen jälkeiset fiilikseni ja vertailuni alkuperäiseen voit tsekata täältä. Nyt toisen kierroksen jälkeen tunnen aikalailla samoin Resident Evil 2 remakea kohtaan: peli hiveli sieluani visuaalisesti ja tarinallisesti, ja lämmitti täysin tätä resifanin sydäntä. Resident Evil 2 remake on tajuttoman kaunis, pelimekaniikoiltaan toimiva ja tarinallisesti mukaansatempaava peli, joka käyttää kauhuelementtejään juuri oikeilla tavoilla.

Ainoa kritiikkini remakea kohtaan on sen vaikeustaso verrattuna alkuperäiseen. Luonnehdin ensimmäisen pelikierroksen jälkeen ”Remake antoi armoa kohdissa, joissa alkuperäinen veti turpaan vielä kerta kiellon päälle.”, ja allekirjoitan tämän kyllä edelleen. Alkuperäisessä Leon B:n osalta ”pelin vaikeusaste kasvoi räjähdysmäisesti”, enkä osaa sanoa, oliko remaken B-kierros oikeasti vaikeampi vai olinko minä vain kehittynyt huimasti. Oli kumpi vain, vietin yhden kokonaisen aamuyön Leon B:n final_final_final boss fightin parissa ja muistelen sitä vahvalla nostalgialla. Nyt käytin siihen taisteluun muutaman minuutin. Myös aiemmat Birkinin muodot ja Mr. X:n mutaatiot olivat alkuperäisessä versiossa vaikeampia. Toki on hassua kritisoida sitä, että peli ei ollut normaali-vaikeusasteella tarpeeksi vaikea, mutta sitä se alkuperäisenä oli. Tästä huolimatta olen koko sydämestäni valmis antamaan remakelle 10/10 arvosanan ja kunniapaikan kokoelmassani alkuperäisen pelin rinnalla.


Resident Evil 3 remake ilmestyy perjantaina! Sen tunnelmaan voi virittäytyä lukemalla alkuperäisen pelin pelifiilistelyjäni täältä ja täältä sekä tsekkaamalla demon remaken pelikertani täältä. Pohdiskelen vielä, miten hoidan kolmosen remaken streamaamisen ja pelaanko sen kerralla vai näin osissa. We’ll see!