Kun Vesku alkoi pelata Fallout 4:ää kaksi vuotta sitten, en oikein lämmennyt kyseiselle pelille. Seurasin sitä jonkin verran vierestä, mutten … Lisää
Tekijä: Saana Hytönen
Pohdintoja huumorista
Tässä katsellessani, kun aikuinen mies pelaa sunnuntai-iltana Goat simulatoria ja yrittää ajaa polkupyörällä vuohena, aloin pohtia huumoria ja sitä, mitä pidetään … Lisää
Hyvinvoinnin vuosi
Tänä vuonna aion keskittyä aiempaakin enemmän omaan hyvinvointiini ja sen ylläpitämiseen. En tehnyt uudenvuodenlupauksissani lupauksia terveellisemmästä ruokavaliosta tai liikunnan lisäämisestä, … Lisää
Elämää poliittisessa nuorisojärjestössä
Tänä vuonna aion kertoa blogissa enemmän arkielämästäni, töistäni ja järjestöhommista, aloittaen elämästäni poliittisessa nuorisojärjestössä! Tämä päivä nimittäin vierähti Tampereen vihreiden nuorten … Lisää
Tipaton vuosi 2020
Viime vuoden lopulla pohdiskelimme Veskun kanssa, että voisimme olla tammikuun tipattomalla. Idea jalostui tipattomiksi parittomiksi kuukausiksi ja siitä lopulta tipattomaksi … Lisää
Joulukuun suosikit
Joulukuussa suosikkeihin lukeutui muun muassa joululahjoja ja erilaisia herkkuja! Tallipihan suklaapuodin suklaat Jouluun kuuluu tärkeänä osana suklaa, ja serkkuni toi … Lisää
It was the end of a decade but the start of an age
2010-luku oli varsinainen seikkailu! Aloitin Tampereen lyseon lukiossa eli Rellussa 2010 ja päätin vuosikymmenen työelämässä valmistuneena medianomina. Matkan varrella on … Lisää
Promises, promises
Tämän vuoden alussa lupasin huolehtia paremmin omasta jaksamisestani niin henkisesti kuin fyysisestikin, ja näin voin onnekseni sanoa tehneeni! Voin nyt … Lisää
Katsaus vuoteen 2019
Vuosi 2019 oli tapahtumarikas, mutta toisaalta yllättävän tasainen vuosi! Olen tänä vuonna ollut onnellisimmillani ja voin henkisesti paljon paremmin kuin … Lisää
Kulttuuria: Skywalker-saagan päätös
Sisältää juonipaljastuksia elokuvasta Star Wars: Episode IX – The Rise of Skywalker (2019). Aion häpeilemättömästi nyt jumaloida tämän elokuvan maasta … Lisää
Kulttuuria: Kirja kuussa
Yhtenä uudenvuodenlupauksenani oli lukea kirja kuussa, sillä olen viime vuosina lukenut harmillisen vähän suhteessa siihen, kuinka paljon luin ”silloin kun … Lisää
Ajatuksia isänmaallisuudesta
Siitä on aikaa, kun olen viimeksi kirjoittanut isänmaallisuudesta ja suomalaisuudesta. Viimeksi aiheen parissa olin vuonna 2012, kun osallistuin lukiossa Tampereen … Lisää
Marraskuun suosikit
Marraskuun suosikit ovat molemmat kauan odotettuja ja ne tekevät minut niiiin onnelliseksi! Vallilan Oulu ja Jyväsjärvi -verhot Kun konmaritimme Veskun … Lisää