Formulafiiliksiä! Abu Dhabin GP

Kauden viimeistä viedään Abu Dhabissa! Hamilton on toipunut koronasta ja palannut Mersunsa rattiin. Viimeiseen kilpailuun lähdetään järjestyksessä 1. Max Verstappen, … Lisää

Ensikuuntelussa: evermore

Taylor Swift yllätti faninsa toista kertaa tänä vuonna julkaisemalla uuden albumin muutaman tunnin varoitusajalla! Keväällä julkaistun folkloren sisaralbumi evermore sisältää … Lisää

Formulafiiliksiä! Sakhirin GP

Sakhirin osakilpailussa ollaan jännän äärellä, sillä kuljettajien kokoonpano on muuttunut. Lewis Hamilton on valitettavasti sairastunut koronaan, joten häntä ei tänään … Lisää

Formulafiiliksiä! Bahrainin GP

Sisältövaroitus: teksti sisältää kuvailua ja kuvitusta vakavasta F1-kolarista. Kuljettaja selvisi hengissä ja tilanteeseen nähden pienin vahingoin. Loppukaudesta ajetaan kaksi peräkkäistä … Lisää

Ihmisen parasta aikaa

Marraskuu tarkoittaa järjestöissä toimivalle ihmiselle liittokokousten kulta-aikaa, ja tänäkin vuonna omaa arkea värittivät työn puolesta Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokous … Lisää

Formulafiiliksiä! Turkin GP

Tänään mennään! Epätavallinen lähtöruudukko! Rata, jolla ei olla ajettu vuosiin! SADEKELIN KISA! Tänään ajetaan Istanbul Parkissa! Kostean ja tapahtumarikkaan aika-ajon … Lisää

Resident Evil: Ghost survivors

Blogiteksti sisältää juonipaljastuksia pelin Resident Evil 2 remake DLC:sta Ghost Survivors. Pelin sisältövaroitukset: K-17 explicit violence & gore Voin suoraan … Lisää

Formulafiiliksiä! Emilia-Romagnan GP

Tänään ajetaan Emilia-Romagnan osakilpailu eli tuttavallisemmin ajetaan pitkästä aikaa Imolassa! Tällä radalla on ajettu viimeksi kaudella 2006, jolloin osakilpailu kulki … Lisää

Formulafiiliksiä! Portugalin GP

Tänään ajetaan ensimmäistä kertaa Formula 1 -kilpailu Portugalin Autódromo Internacional do Algarvella, joka avattiin vuonna 2008! Kyseessä on siis kaikille … Lisää

Kohti häitä pt. 3 – (Yllätys)Vihkiminen

Yllätys! Vallitsevan koronatilanteen vuoksi päädyimme alkusyksystä tarkastelemaan Veskun kanssa hääsuunnitelmiamme uudelleen. Toivomme edelleen, että voimme juhlia häitämme suunnitellusti 4. syyskuuta … Lisää

Formulafiiliksiä! Eifelin GP

Saksan osakilpailuun povattiin rankkasadetta, ja perjantain harjoitukset jouduttiinkin perumaan sumun ja kosteuden vuoksi. Aika-ajot käytiin kuitenkin poutasäässä, ja osakilpailukin näyttää … Lisää