Formulafiiliksiä! Abu Dhabin GP

Kauden viimeistä viedään Abu Dhabissa! Hamilton on toipunut koronasta ja palannut Mersunsa rattiin. Viimeiseen kilpailuun lähdetään järjestyksessä 1. Max Verstappen,…

Ensikuuntelussa: evermore

Taylor Swift yllätti faninsa toista kertaa tänä vuonna julkaisemalla uuden albumin muutaman tunnin varoitusajalla! Keväällä julkaistun folkloren sisaralbumi evermore sisältää…

Formulafiiliksiä! Sakhirin GP

Sakhirin osakilpailussa ollaan jännän äärellä, sillä kuljettajien kokoonpano on muuttunut. Lewis Hamilton on valitettavasti sairastunut koronaan, joten häntä ei tänään…

Formulafiiliksiä! Bahrainin GP

Sisältövaroitus: teksti sisältää kuvailua ja kuvitusta vakavasta F1-kolarista. Kuljettaja selvisi hengissä ja tilanteeseen nähden pienin vahingoin. Loppukaudesta ajetaan kaksi peräkkäistä…

Ihmisen parasta aikaa

Marraskuu tarkoittaa järjestöissä toimivalle ihmiselle liittokokousten kulta-aikaa, ja tänäkin vuonna omaa arkea värittivät työn puolesta Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokous…

Formulafiiliksiä! Turkin GP

Tänään mennään! Epätavallinen lähtöruudukko! Rata, jolla ei olla ajettu vuosiin! SADEKELIN KISA! Tänään ajetaan Istanbul Parkissa! Kostean ja tapahtumarikkaan aika-ajon…

Resident Evil: Ghost survivors

Blogiteksti sisältää juonipaljastuksia pelin Resident Evil 2 remake DLC:sta Ghost Survivors. Pelin sisältövaroitukset: K-17 explicit violence & gore Voin suoraan…

Formulafiiliksiä! Emilia-Romagnan GP

Tänään ajetaan Emilia-Romagnan osakilpailu eli tuttavallisemmin ajetaan pitkästä aikaa Imolassa! Tällä radalla on ajettu viimeksi kaudella 2006, jolloin osakilpailu kulki…

License to peel – Fortniten parissa!

Latasin 14. toukokuuta 2018 Playstation-kaupasta ilmaisen verkossa pelattavan kolmannen persoonan ammuntapelin, Fortniten. Fortnite on 350 miljoonan pelaajan suosima battle royale…

Formulafiiliksiä! Portugalin GP

Tänään ajetaan ensimmäistä kertaa Formula 1 -kilpailu Portugalin Autódromo Internacional do Algarvella, joka avattiin vuonna 2008! Kyseessä on siis kaikille…

Kohti häitä pt. 3 – (Yllätys)Vihkiminen

Yllätys! Vallitsevan koronatilanteen vuoksi päädyimme alkusyksystä tarkastelemaan Veskun kanssa hääsuunnitelmiamme uudelleen. Toivomme edelleen, että voimme juhlia häitämme suunnitellusti 4. syyskuuta…

Formulafiiliksiä! Eifelin GP

Saksan osakilpailuun povattiin rankkasadetta, ja perjantain harjoitukset jouduttiinkin perumaan sumun ja kosteuden vuoksi. Aika-ajot käytiin kuitenkin poutasäässä, ja osakilpailukin näyttää…